Marja-Liisa Vartio - Kaikki naiset näkevät unia

Kun kyselin pari kuukautta sitten kirjaston lukuvinkkejä Helsinki-aiheisesta kirjallisuudesta, niin tämä Marja-Liisa Vartion romaani niihin kuului.

Kirja on henkilökuva rouva Pyystä, helsinkiläisrouvasta jonka elämää kuvataan episodimaisena sarjana, episodien välit täyttyvät sitten viittauksilla. Ensimmäisissä luvuissa rouva Pyystä tulee aika epämiellyttävä vaikutelma, keskiluokka-ahdistuksen ruumiillistuma joka väsyttävässä määrin on tyytymätön kaikkeen, puhuu pahaa selän takana, on itsekeskeinen naapuruston pikkusieluinen silmänpalvojasnobi, mutta henkilöön tulee kyllä muitakin ulottuvuuksia jatkoluvuissa: ei hän varsinaisesti mukavaksi käänny mutta...(sellaiset pikkuseikat kuin ikä tai ulkonäkö, taideteokseen viittaamalla, käyvät ilmi viimeisessä luvussa, etunimi ei silloinkaan)
Kysymys on tyhjyydestä, halusta Johonkin Muuhun, vaikka ei ihan tarkkaan tiedäkään mihin, ja sitä hakiessa sitten aiheutetaan vahinkoa niin itselle kuin muillekin. Tavara, parempi asunto, taide ja kulttuuri, ihmisten arvostus, uskonto, seksi, vähän kaikkea hamuillaan ja kaikki karkaa. Ja toisaalta tullaan siksi mitä halutaan välttää, rouva Pyy kritisoi anoppiaan jonka ajatukset ja puheet pyörivät menneessä Karjalassa ja joitain lukuja myöhemmin hän itse jauhaa nostalgisesti lapsuudenkodistaan...
Lopulta en lukenut tätä edes mitenkään erityisen sukupuolittuneena kirjana, että rouva Pyyn hamuileva tyhjyydenpako liittyisi jotenkin erityisesti siihen että on nainen (sen ilmenemismuodot ehkä) ja että tässä olisi jotenkin spesifisesti kyse naisen roolista yhteiskunnassa, kovin yleiseltä tuo minusta kuulostaa. Teosta verrataan Rouva Bovaryyn, ja kun minusta rouva Bovary taas oli Don Quijote -hahmo...

Lukukokemus oli vähän ristiriitainen, teos on eittämättä laadukas mutta aiheena keskiluokkainen elämäntyhjyys tuntuu jo nähdyltä, ja se että Vartio aikoinaan uudisti suomalaista romaanikerrontaa ei välttämättä ole relevanttia nykylukijalle. Samoin tuli mieleen että enemmän kuin tällaiset yksittäisen hahmon henkilökuvat minua kiinnostavat kirjat joissa on enemmän esillä useamman henkilön keskinäiset suhteet, liiallinen napaantuijottelu on vähän tylsää silloinkin kun se on (näin) hyvin tehtyä...jos tämänsuuntainen kerronta kuitenkin kiinnostaa niin suosittelen tutustumaan.

- Kuulehan eteenpäin, rouva Pyy toisti. - Muistatko sinä kun minä sanoin että kyllä saan vielä niistä kupeista kuulla. Hän vaikeni siksi aikaa minkä kesti ottaa savuke laatikosta, sytyttää ja vetää siitä pari kertaa. Tupakan savun alettua vaikuttaa hän tunsi pientä huimausta, tuntui kuin olisi humaltunut hetkeksi.
- Airi Viita on nyt sitten ostanut kupinostoaan, hän jatkoi.
- Vaikka minä sanoin etten ota niistä maksua. Minä tiesin tämän kaiken etukäteen. Hänen silmänsä kapenivat kuin hän olisi edessään nähnyt jokaisen niistä naisista erikseen, noista, joista hän nyt puhuisi suunsa puhtaaksi. Hän ei kutsunut heistä enää yhtäkään pelkällä etunimellä, ei sanonut "Airi" eikä "Kirsti", ei "rouva Viita" eikä "rouva Högström", vaan sanoi huolellisesti ääntäen sekä etunimen että sukunimen kuin olisi sillä tavalla manannut nuo naiset silmiensä eteen.

Helmet-lukuhaasteessa tämä on 45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja. Se on myös osa Ylen 101 kirjaa -sarjaa vuoden 1960 edustajana. Kirjaa ovat lukeneet myös Katja, Anita, Arja, Ina, Iines...