Luulen että tulen lukemaan tämän jossain vaiheessa uudestaan.
Meksikolaisen Juan Rulfon romaanin (suom. Tarja Roinila) alussa kertojan äiti kuolinvuoteellaan lähettää poikansa tapaamaan isäänsä, etunimi Pedro ja sukunimi Páramo, Comalan kylään. Comala paljastuu kuitenkin varsinaiseksi kummituskaupungiksi, ensinäkemältä autioksi, ja kun joitakuita kohdataan niin nämä saattavat ollakin kuolleita henkiä, ja menneisyyden kaikuja kuuluu nurkissa...ja näistä selviää mitä kukoistavalle kaupungille on tapahtunut ja mikä on Pedro Páramon, Puolikuun tilan mahtimiehen, osuus siinä.
Kirja on kerronnaltaan varsin...haastava, kerronta etenee fragmenttien sarjoina, kertojan kokemuksiin (jotka tuntuvat itsessään jo varsin unenomaisilta) limittyy kohtaamisia, muistoja, tilanteita menneisyydestä, näkökulmahenkilöt ja aika vaihtuvat sen kummemmin selittelemättä ja lukija saa luvan pysyä perässä sen mitä pystyy.
Tunnelmallinen tämä kuitenkin on, eräänlainen maagisen realismin ur-teksti joka etenee unen logiikalla ja symboliikalla huomattavasti tiheämmin kuin selkeämmät seuraajansa Gabriel Garcia Marquez jne.
Onko Comalan kylä kiirastuli tai limbo, ainakin se on juuttunut johonkin välitilaan elämän ja kuoleman rajalle samoin kuin monet sen asukkaat joissa halut ja toiveet eivät kohtaa realiteettien kanssa ja lopputuloksena on maan myrkyttävää katkeruutta (eikä liene sattumaa että Páramon tilan nimenä on Puolikuu...)
Merkillinen teos, jossa iso osa tuntui menevän reippaasti ohi niin että lukemista jatkoi flow'lla yrittämättä liikoja takertua että mitäs mikäkin yksityiskohta tarkoitti (samalla tavalla kuin Sadan vuoden yksinäisyyden monimutkaisesti solmiutuvan suvun ja lukuisien samojen nimien kanssa).
Mutta unenomainen, painostava, painajaismainenkin tunnelma kuitenkin toimii sen verran vahvasti että haluan palata tähän kyllä joskus uudestaan.
Kirjan on lukenut myös Margit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti