Karin Boye - Kallokaiini

Olin kuullut kiinnostavan kuuloisia mainintoja tästä Karin Boyen dystopiascifiteoksesta joka ei maineikkuudessa ehkä pärjää alan perusteoksille 1984:lle ja Uljaalle uudelle maailmalle mutta on kuitenkin jonkinlainen yhdistelmä noita kahta (ja edeltää Orwellia, alkuteos julkaistiin 1940 ja tämä Maija Savutien suomennos 1943) ja tehden myös omaa juttuaan...

Kertoja Leo Kall on kemisti Kemiakaupunki 4:ssä Maailmanvaltiossa. Valtiossa vallitsee järjestys, kaikki kansalaiset ovat sotilaskansalaisia ja yksityisyyttä ei varsinaisesti ole, yksityisyys on epäilyttävää ja yksilön ei vain suurin vaan ainoa velvollisuus on palvella Valtiota (joka nimestään huolimatta ei kata koko maailmaa, sodan uhka on ilmassa ja puhutaan valloitussodista ja rajantakaisista valtioista, joista ei kuitenkaan juuri enempää tietoja ole, kuten ei myöskään elämästä Kemiakaupunki 4:n ulkopuolella). Orwellmaiset valvontamekanismit ovat käytössä mutta maailman henki ainakin Leo Kallin näkökulmasta on lähempänä Huxleyta, järjestelmä on muokannut yhteiskunnan, arvot ja yksilöt haluamaan Valtion parasta: tässä mielessä Boye, samoin kuin Huxley, kirjoittaa utopiaa, nykylukijalle ehkä varsin epämiellyttävää mutta...

Leo Kall on tehnyt erinomaisen keksinnön, tehokkaan totuusseerumin jota ruiskuttamalla kohteen saa kertomaan salaisetkin ajatuksensa ja tekonsa, halunsa, toiveensa ja pelkonsa, ilman (biologisia) jälkivaikutuksia, ja nimeää keksintönsä kallokaiiniksi oivaltaen heti sen suunnattoman hyödyllisyyden Valtion hyväksi. Ja pyörät tosiaan lähtevät liikkeelle ja pian Valtio pystyykin toteuttamaan huomattavan parannuksen oikeusjärjestelmään, jossa epäkelvot ja vaaralliset yksilöt voidaan tuomita jo ajatuksista tarvitsematta odottaa haitallisia tekoja.
Samalla kokeittensa ja uhrien kertomusten myötä Kallin oma elämäkin alkaa mennä raiteiltaan ja, no, loppua ei voine pitää erityisen onnellisena.

Boye oli ilmeisesti itse kallellaan sosialismin suuntaan mutta korosti enemmän vapautta ja spontaaniutta onnen tilana, ja tässä kirjassa eittämättä on kaikuja stalinismista, mutta samalla myös joistain piirteistä tuli mieleen Ruotsissa 30-luvulla vallinneet ideat (mm. Alva ja Gunnar Myrdalin suunnitelmat, jotka taas vaikuttivat ruotsalaisen hyvinvointivaltion ja kansankodin edistykseen...) 
Mielenkiintoinen käänne on että kertojapäähenkilö ei ole totalitaristiseen yhteiskuntaan sopeutumaton tarkkailija vaan päinvastoin, erinomaisesti järjestelmän opit sisäistänyt, niihin uskova ja niiden mukaan toimiva yksilö, ja yhteiskunnallisen fabuloinnin sijasta kirja kääntyykin yksilön kasvukertomukseksi (vaikka yhteiskunnalla ja fabuloinnilla on toki tärkeä roolinsa tässä). Eikä kasvukertomuksessakaan harrasteta niitä kaikkein helpoimpia ratkaisuja...

Dystopiakirjojen joukossa Uljas uusi maailma on yhä omaa luokkaansa mutta tämä Kallokaiini kyllä puoltaa paikkaansa, erinomainen teos. Ja onko tämä sitten Helmet-lukuhaasteen 12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja, kai tämä on.