Irène Némirovsky - Saalis

Olin joku vuosi sitten lukenut Némirovskyn Tanssiaiset-kirjan ja tietysti kuullut myös muusta tuotannosta, joten kun tämä kirja sattui sopuhintaan kirjamessuilta löytymään niin nappasin mukaan (ainoa vanhempi suomennos, vuodelta 1946 ja suomentajana Eino Ismala. Kirjan takakannessa ei muuten mitenkään anneta ymmärtää että kirjailija on jo kuollut...)

Jean-Luc Daguerne on varsin vähävaraisen perheen vanhin poika, älyä on ja koulutustakin, mutta kun rahaa ei liikoja ole eikä varsinkaan hyviä suhteita, kovin vaikea on päästä eteenpäin elämässä...ja kunnianhimoa, halua päästä eteenpäin kyllä riittää.
Vaikka nuori onkin niin Jean-Luc osaa kuitenkin lukea ihmisiä ja tilanteita ja on varsin häikäilemätön kiivetessään yhteiskunnallisia portaita: tutustuminen erään menestyvän pankkiirin tyttäreen ja tilanteen saaminen pisteeseen että avioliitto on tarpeen ei nopeasti avaa menestyksen ovia mutta onnenpyörän pyöriessä vinhaan tarjoutuu lisää tilaisuuksia, ja menestystäkin...mutta miltä se menestys nyt sitten maistuu, ja onko Jean-Luc lopulta innokkaampi jahtaamaan sitä mitä ei ole kuin nauttimaan saavutuksistaan...

Tarina sosiaalisesta kiipeämisestä ei sinänsä ollut mitenkään uusi (eikä myöskään miten se kehittyi), mutta Jean-Luc on kiinnostavasti kuvattu hahmo, kunnianhimon riivauksessa ja häikäilemättömyydessä vaikuttava ja toisaalta kun paljastaa myös "pehmeämpiä" puoliaan niin ei varsinaisesti käänny miellyttävämmäksi hahmoksi (ja sama pätee kyllä myös moniin sivuhenkilöihinkin, Sarlatiin ja Langoniin ja Edithiin): kirjaa ei voi suositella jos kaipaa samaistuttavia positiivisia päähenkilöitä, mutta muuten yhteiskunnallisen pelin kuvauksena se yhdistää kiinnostavasti viileyden ja vimman.
Tanssiaisten mikropisteliäisyyttä ei tässä ole mutta laajempaa pistävyyttä, tässä on ihan romaanin mitat vaikka tarinan kaari sinänsä yksinkertainen onkin.

Voisiko hän saada isänsä ymmärtämään, ettei hän tavoitellut rahaa vaan pääsyä siihen maailmaan, joka yksin piti hallussaan maailman hyvyyksiä. Kuinka isä olisi saattanut hyväksyä hänen vaikuttimensa? .. Hänen aikanaan menestys oli riippuvainen työstä ja hyvästä onnesta. Oli helppo tehdä työtä. Mitäpä muuta hän, Jean-Luc, oli tehnyt tultuaan miehen ikään? ... Ja jokainen ihminen syntyy pieni onnistumisen mahdollisuus mukanaan. Mutta oli tullut aika, jolloin se ei enää riittänyt. Sarlat'n maailma, politiikan ja rahan maailma oli ainoa, jossa vielä saattoi kohota, mennä eteenpäin, ryhtyä toimintaan ja viedä se päätökseen. Entä muualla? Missään ei ollut työtä saatavana, ei missään kohoamisen mahdollisuutta, ei edes toivoa voida tyydyttää miehen luonnollista kunnianhimoa. Tavattomin kieltäymyksin hän oli opiskellut itselleen todistukset, joiden arvo vastasi suunnilleen sitä paperia, mille ne olivat painetut.