Julya Rabinowich - Splithead

 

Kirjastonhyllystä pengottua "mitäs Frau, Signora & Bibi -sopivaa kirjallisuutta löytyy".
Mischka on seitsemänvuotias kun venäjänjuutalainen perheensä muuttaa Neuvostoliitosta Itävaltaan, ja muutos on tietysti raju, vaatien sopeutumista uuteen elämään (jossa eri perheenjäsenet onnistuvat kuka mitenkin) ja yhteyksien katkeamista entiseen kotimaahan jääneisiin sukulaisiin ja ystäviin (kirjeet eivät oletettavasti päädy perille, ainakaan niihin ei vastata), ja kerrottava aikaskaala on pitkä, aikanaan Mischkakin on aikuinen ja pienen lapsen äiti ja Neuvostoliittokin hajoaa ja rajat aukenevat...

Aika paljon taitaa Julya Rabinowich käyttää omia kokemuksiaan (syntyi Leningradissa 1970, muutti Wieniin 1977, vanhempansa olivat taiteilijoita...ja kirjoittaa siis saksaksi) ja minäkertoja Mischkan hankaluuksista huolimatta kerronnassa on kyllä myös itsetietoista huumoria, mutta maastamuuttajan (erityisesti sellaisen jolla ei ole paluuta lähtömaahan) kokemus tulee kyllä eletyn oloisesti läpi. Pidin myös siitä kuinka arkista kokemusta väritti myös satujen ja myyttien taso, entisen kotimaan kulttuuri seuraa näkymättömänä ja myös sen kautta nykyhetkeä tarkastellaan...
Minäkertojan seassa oli myös kappaleita jossa kertojana on joku muu kuin Mischka mutta usein oli aika vaikea pysyä mukana kuka, oliko Mischkan vanhempia vai isoäiti Ada vai näkymätön tunnevampyyriolento Splithead vai onko noilla paljon eroa (muidenkin perheenjäsenien elämänvaiheita käsitellään kohtalaisen paljon ja kaikissa ei aina pysynyt mukana)...sen tajunnanvirtaisemmat osiot kävivät usein vähemmän mieluisiksi. Samoin jälkipuolella kun aika kului aika haipakkaa niin Mischkankin kerronta karkasi turhan usein tajunnanvirraksi josta en niin pidä...

She lends me her high-heeled boots that are two sizes too big for me.
I slip and slide behind her on the way to the ice-cream parlour.
Later, she will be a model.
Not long after that, she will be miserable as sin, withered and alone.
She will trade her red shoes for an old, dog-coloured cardigan.
But here, now, in the bright, glass-walled ice-cream parlour, we're in a good place. She cheers me up. We shovel down dumplings filled with raspberry sorbet and covered with poppy seeds, smear patterns of sauce round the white plates and complain about our mothers.
Hers is cold and beautiful, like my mother, but meaner.
While she is still battling the wicked queen, I have long ago hidden myself away in the forest of my excess weight, where I am hoping a helpful hunter will find me. 

Hankala kirja, noin puolesta pidin, noin puolesta en niin paljoa, ja nuo osiot olivat jakautuneet pitkin kirjaa (parempi osa painottuneena tosin alkupuolelle). Jos Muuttoliikkeessä-haaste kiinnostaa niin tämä on kyllä erinomaisen sopiva siihen.