Lukeeko kukaan enää Hilja Haahtia? No, minä nyt, tämän kolmen tekstin kokoelman.
Lajityyppiä on aika vaikea määritellä, liikutaan jonkinlaisen dramatisoidun runon, mysteerinäytelmän ja kuvaelman välimaastossa. Kaikki tekstit ovat runomuotoisia ja dramatisoituja vuorosanoiksi yms. mutta toisaalta rooleja on paljon ja toisaalta suurin osa niistä on varsin abstrakteja ja näyttämöohjeita näissä ei ole, joten on jotenkin vaikea kuvitella miten nämä oikein toteutettaisiin (jonkinlaisina kuoroteoksina, oratorioina tms nämä voisivat toimia jos ne olisivat sävellettyjä).
Tai ehkä nämä ovat näytelmärakennetta käyttäviä tekstejä jotka on ensisijaisesti sopivia luettavaksi eikä näyteltäväksi?
Kahden jälkimmäisen tekstin nimet kertovatkin jo mistä on kyse, laajennettuja uudelleenkerrontoja Raamatun tarinoista, ja Ikiaartehet taas kertoo kristillisen alkukirkon vainosta Roomassa: aiheisiin ei sinänsä tuoda mitään uutta näkökulmaa, mutta paikoin mukana on varsin viehättäviä säkeitä, ja vaikka en ole kovinkaan varma että kerronnan rakenne on onnistunut, on se ainakin kiinnostavalla tavalla epäonnistunut.
(vaikka onkin kovin vaikea kuvitella kovin monen nykyaikana tätä lukevan, enkä minäkään tiedä voinko suositella tätä).
Merkkaan tämän nyt kuitenkin Lukuharjoituksia-haasteeseen sopivaksi.
4 kommenttia:
Olisihan se hyvä lukea Hiljaa, ihan naapureitakin ajatellen.
Kirjastossa pitäisi varmaan olla myös Hiljaa jos haluaa lukea.
Hilja Haahden runoja on tullut luettua ja viimeksi luin hänen kokoamansa "Kodin kynttilät"-lukemiston. Luulen, että hän on ollut jo aikanaan liian hurskas ollakseen arvostettu kirjailija. Muistaakseni jossain aapisessa oli myös hänen runojaan.
Haahden runoja pitäisi ehkä joskus vilkaista, käännöksistähän mm. Maa on niin kaunis on tietysti ulkoaosattavan tuttu.
Mutta joo, ehkä Haahti suhtautuu näissä lähdemateriaaliin vähän liiankin hurskaasti, tyytyen koristelemaan mutta ei varsinaisesti tekemään sisältöä omakseen. Mikä on hieman huono lähtökohta taideilmaisussa.
Lähetä kommentti