Tämänkin kirjan nappasin luettavaksi ihan vaan koska se on NTK-sarjaa, kirjailijan tai suomennoksen nimi ei ollut minulle ennestään tuttu mutta alkuteoksen nimi Rebecca of Sunnybrook Farm soitteli jotain kelloja, on tämä vissiin jonkinlainen tyttökirjaklassikko.
Ja, no, kun olin lukenut aiemmin Montgomeryn Runotyttöä pari osaa niin alun juonikuvio oli hyvin tuttu, suorastaan redundantti (ja ilmeisesti Montgomeryn Anna on myös suosittu verrokki): nuori tyttö päätyy kahden vanhemman tädin hieman vastahakoiseen hoitoon, toinen tädeistä on ankara pomottaja ja toinen myöntyväisempi ja kiltti. Tyttö osoittaa herkkyyttä ja pystyvyyttä, erityisesti kirjallisella alalla ja kasvaa tarinan aikana noin kymmenvuotiaasta noin 17-vuotiaaksi (kun tässä kirjassa oli vähän vajaa 200 sivua niin aika haipakkaa edetään). Tyttö herättää myös 13-vuotiaana noin kolmikymppisen naimattoman miehen mielenkiinnon (oikeasti tämä juonikuvio on aika arveluttava ainakin aikuiselle nykylukijalle).
Rebecan kunniaksi on sanottava että on vanhempi edustaja kuin Montgomery-verrokkinsa (julkaistu 1903, ensimmäinen Anna 1908 ja Runotyttö 1923), en sitten tiedä onko tämä juonikuvio toteutettu kuinka suoraan aikaisemminkin. Mutta noin muuten on todettava että myöhempi on parannettu versio, Rebecca on lopulta aika ärsyttävä, ihmeellisen herkkä ja taitava hoitamaan kaikki asiat ja hurmaa kaikki suitsait (jopa se ankara tätikin myöntyy hyvin nopeasti ), pari vähän kateellista muuta tyttöä oli mutta nämä olivat niin kaukaisia sivuhenkilöitä että heistä ei ole oikein edes juonielementiksi, lähinnä vain osoittavat välittömästi kaikille muille Rebecan mahtavuutta.
Tilannetta ei myöskään paranna J. Maanpään suomennos jonka tekovuotta en tiedä (tämä viides painos on vuodelta 1966) mutta joka maistuu kovin vanhahtavalta eikä yleensä hyvällä tavalla.
Okei, oli aika kiva että loppu oli jätetty avoimeksi, 17-vuotiaalla Rebecalla on paljon tulevaisuuden mahdollisuuksia ilman että tartutaan mitkä niistä toteutuvat ja miten, mukaanlukien sen vanhemman miehen mielenkiinto. (maalaa spoileriteksti näkyviin)
Mutta noin muuten en näe oikein mitään hyvää syytä lukea tämä kirja vaikka niiden Runotyttöjen sijaan (poislukien he jotka haluavat lukea kaikki maailman tyttökirjat tai jotka esim. tekevät tutkimusta genrestä).
Edit: Aino on blogannut myös tästä ja sen jatko-osasta/rinnakkaisteoksesta.
3 kommenttia:
Olen lukenut tämän lapsena. Muistin kannen. Kirjaa ehkä kuvaa se, että en muista siitä mitään.
Minä huomasin nuo yhtäläisyydet Villiruusun ja Runotytön välillä viimeksi lukiessani. Jos kiinnostaa lukea analyysiäni se löytyy täältä: http://sheferijm.vuodatus.net/query/tags/?tag=douglas%20wigging%20kate Samoin kuin Sunnybrook Farmin Rebekan täydennysosakin.
Villiruusun suommennos on myöhemmissä painoksissa lyhennetty, mikä minusta on harmi. Yhtäläisyyksistä huolimatta pidän niin Wigginsistä kuin Montgomerystäkin. Oli ihan kiinnostavaa lukea teoksesta toisenlainen mielipide. Eihän kaikki kaikkia miellytä.
Laitoin linkin kun oli sen verran hyvin esitelty teokset.
Mietinkin että onko tämä lyhennetty versio, ja onhan se näköjään aika runsaastikin. Samoin mietin myös tuota että onko se Adam Ladd mukana saippuafirmassa kun niin annetaan epämääräisesti ymmärtää muttei sanota, jännä että sitä ei ole kokonaisemmassakaan teoksessa.
Mutjoo, toit kyllä esiin sen missä tämä minusta jäi vertailussa heikommaksi, Emilia on särmikkäämpi hahmo, ja samoin sivuhenkilöissä kuten Elisabeth- ja Ruth-tädeissä tai herra Carpenterissa ja Dean Priestissä on enemmän ulottuvuuksia ja särmää. En tiedä miten olisin suhtautunut jos olisin ollut kohderyhmää, mutta sen ulkopuolella sanoisin Emilian olevan parannettu painos.
Lähetä kommentti