Neuvostoajan kirjallisuuden rehabilisointia on ehkä enemmänkin ilmassa, täällä kotoisissa blogeissa pyörivän Leningrad - Ost-Berlin -haasteen lisäksi huomasin toisaalla netissä käytävissa kirjakeskusteluissa kysellyn paremman neuvostokirjallisuuden perään, mieluiten jopa sellaisen joka nautti virallista hyväksyntää tai siis ei ainakaan sensuuria.
Vasiljevin sotatarinat mainittiin yhtenä tutustumisen arvoisena ja kun tämä Ulla-Liisa Heinon suomennos löytyi Pasilan varastosta niin tutustutaan (suomennos puhuu jostain syystä illasta, vaikka muunkieliset puhuvat aamusta, samoin kuin kirjan viimeinen luku).
Kirja kertoo suuresta isänmaallisesta sodasta, Karjalan seuduilla vähän Leningradista pohjoiseen 1942 vääpeli Fedot Vaskov haluaa sotilaita jotka eivät ole niin viinaan ja naisiin meneviä ja saakin hoitoonsa naissotilaiden muodostaman ilmatorjuntayksikön. Ja kun lähistöllä havaitaan pari saksalaistiedustelijaa, lähtee Vaskov viiden sotilaan kanssa fritsijahtiin. Mutta kun käy ilmi että saksalaisia onkin liikkeellä kuusitoista, seuraa aikamoinen kissa-ja-hiiri-leikki jossa osat vaihtelevat...
Suhteellisen rauhallinen ja leppoisa alku kiihtyy tehokkaaksi jännitysnäytelmäksi, kaikki kuusi sotilasta ovat eläviä persoonia ja ympäristön luonnonkauniit metsät, suot ja järvet kontrastoituvat sodan mielettömyyteen (sillä lopulta sota on mieletöntä). Kirja on muutakin kuin "vain" vetävä tarina, mutta se on siis myös vetävä tarina: jälkimmäinen puolisko kirjasta tuli ahmittua että mitenköhän tässä käy, en siis ihmettele että tämä oli aikoinaan kotimaassa myyntimenestys.
Ne pari muutakin suomennettua Vasiljevin kirjaa pitää siis joskus tähyillä...
5 kommenttia:
Loistavaa!
Tämän tarinan pohjalta nähtyä elokuvaa olen yrittänyt etsiä netistä ja sinä sen löysit! Nuorukaisena liikutuin ja tykkäsin siitä elokuvasta aivan älyttömästi. Ainakin elokuvan voi lukea neuvostoelokuvan onnistumisiin, varmaan kirjankin. Eikä näytä olevan pitkäkään, 160 sivua vain. Kuopion kirjastosta tätä ei löydy, mutta näkyy olevan varastossa kaksi kappaletta kirjaa Älkää ampuko valkoisia joutsenia. Kuulemma ympäristönsuojeluaiheinen tarina. Voisin kokeilla.
Laitetaanpa molemmat listoille!
Sehän minun piti vielä sanoa, että vaikka rehabilitointi sanana sopii ihan oikein Neuvostoliittoon ja sen jälkeisiin aikoihin, on minun ajatukseni myös se, että itäblokin maitten kirjallisuus on monille ikäänkuin 'kuollutta lähihistoriaa', joka korrektiussyistä halutaan unohtaa. Haluan kysyä, ovatko reaalisosialismin virheet ja hirmutyöt sen aikaisen taiteen syytä? Onko taide hylättävä kotimaansa takia? Ja jos niin on, eikö se johda siihen, että heitetään paljon kiinnostavaa tarinointia menemään vain koska se ei ole oikeasta osoitteesta kotoisin? Tarvitseeko puhua rehabilitoinnista, mikäli taidetta tarkastellaan taiteena eikä poliittisena kannanottona?
Tuo onkin keskeinen ongelma, jos ajan ja kulttuuripiirin taide nähdään olemattomana tai puhtaana propagandana, siis kuolleena, niin se että taide havaitaan ihan vaan taiteeksi on jo jonkinlainen rehabilitointi.
Ja ehkä tämä lähihistoria alkaa jo olla tarpeeksi historiaa että kontekstin painolasti hieman hellittää...
Huomasin tosiaan kun googlasin, josko joku muu olisi kirjasta kirjoittanut, että tästä oli tehty 70-luvun alkupuolella leffa, ja näytelmäsovitustakin on esitetty Suomessa ja rajan takana (mm. Karjalan kansallisessa teatterissa pari vuotta sitten). Tarina varmaan taipuukin hyvin elokuvaksi.
Ja että Siilinjärven pääkirjastossa tätä olisi kappale :)
Mielenkiintoista, tämä keskustelu. Taidekin on epäilemättä yksi niistä syistä, miksi paikalliset ihmiset eivät halua tuomita yleisesti huonoksi leimattua historiaansa, esim Neuvostoliitossa tai Itä-Saksassa. Niissäkin olosuhteissa, niiden politrukkien alaisuudessa on yritetty elää ja toteutettaa erilaisia pyrkimyksiä, eikä kaikki ollut yksiselitteisesti huonoa, tietenkään. Tämä tuli myös selvästi esille Helsingin kirjamessuillakin just noissa venäläiskirjailijoiden keskusteluissa, joista oli puhe aikaisemmin tässä blogissasi. Vai oliko ehkä jossain muualla .. en enää muista.
Keskustelua taidettiin käydä viimeksi Ketjukolaajan blogissa, mutta tutussa seurassa kyllä :)
Ja eri maissahan oli eri vaiheissa myös hyvin erilaisia tilanteita, aika leveällä pensselillä pitää maalata jos Neuvostoliiton 20-luvun, 40-luvun ja 60-luvun yleistää yhdeksi ja samaksi, yksittäisistä neuvostotasavalloista tai koko itä-blokista puhumattakaan.
Lähetä kommentti