En ole aiemmin Hesseä lukenut vaikka muutamakin henkilö joiden kirjasuosituksiin on ainakin ollut syytä kiinnittää huomiota on häntä kehunut, mutta kun tämä pienoisromaani tuli sitten vastaan niin kokeillaan (alkuteos näköjään julkaistu 1932, Kai Kailan suomennos 1975).
Päähenkilö HH on Veljeskunnan joukossa vaelluksella kohti itää, joukko on sekalainen ja yhteisen tavoitteen lisäksi jäsenillä on omia tavoitteitaan, mutta matka käy läpi paikan ja ajan, kunnes Morbion solan jälkeen yksi jäsenistä katoaa ja loppuryhmä hajaantuu. HH alkaa kirjoittaa vaelluksen ja Veljeskunnan historiaa (niitä salaisuuksia joiden pitämiseen on sitoutunut paljastamatta) mutta työ on vaikeaa, ja vuosien jälkeen hän kohtaa ryhmän kadonneen jäsenen...
Tyylillisesti tästä tuli mieleen jotkut Leena Krohnin fantasiat, erityisesti Oofirin kultaa, sävy on hieman satumainen ja liikutaan selvästi enemmän ideoiden tasolla kuin konkretiassa, tämä retkikunta ei ole ajassa ja paikassa vaan liikkuu niiden läpi.
Ja ideat ovat tosiaan keskeisiä, filosofis-mystillisessä teoksessa ego ja sen pyrkimys ratkoa mysteerejä kyseenalaistetaan ja hivenen mukana on myös metatasoa voiko mysteeristä kirjoittaa kirjan...
Ei varmastikaan kaikkien kirja, vaatii ehkä sopivasti virittyneen lukijan mutta minä pidin. Ja Hesseä siis ehkä pitää lukea enemmänkin.
4 kommenttia:
Kyllä tuohon aina sävähtää, kun bloggeri heittää Hessen silmien eteen. Löysin blogiaikana Kulkijan.
Yks mun suosikeista tämä <3
Olen lukenut Hesseltä melkein kaiken suomennetun, mutta en juuri tätä. Pitäisipä lukea tämääkin.
No, seuraava Hessen teos on jo hyllyssä eli jossain vaiheessa nousee luettavaksi...
Lähetä kommentti