8.4.15

Mestari Patelin


Tällainen löytyi, anonyymin 1400-luvun ranskalaisen laatima huvinäytelmä "La farce de maistre Pierre Pathelin" jonka Otto Manninen on ansiokkaasti kääntänyt suomeksi.

Tarina on suoraviivainen ja vauhdikas, lakimies Patelin vaimoineen huijaa ensin verkakauppiaalta kuusi kyynärää kangasta, ja sitten puolustaa paimenta jota samainen kauppias syyttää ajoittaisesta lauman lampaiden syömisestä...kauppiasparka tietysti menee sekaisin syytöksissään ja juttu ratkeaa paimenen hyväksi mutta niinpä tulee Patelinkin paimenen huijaamaksi.

Näytelmä on huumoriltaan yhä kiitettävän freesi, mutta oman kiinnostavuutensa tähän toi puheiden runomuotoisuus, riimitkin olivat kohdallaan, ja näytelmän virtaavuus. Tapahtumapaikkoja ei ole monta ja näytelmä ei nykymallin mukaan jakaudu selkeisiin näytöksiin, vaan jälkisanojen mukaan kaikki tapahtumapaikat ovat yhtäaikaa näyttämöllä ja toiminta vain siirtyy yhdestä paikasta toiseen.
Mihinkään psykologiseen syvällisyyteen (sen keksi kai Shakespeare) ei mennä mutta episodit ovat hyvin rytmitetty ja niistä muodostuu mainio kokonaisuus, ja lisäksi melkein kaikki vuorosanat päättyvät ja alkavat kesken riimin, niin että seuraava aina täydentää sen mihin edellinen jäi: tämä tuskin toimisi kovinkaan pitkillä tauoilla, joten puheessa on varsin kipakka rytmi, parhaimmillaan tämä olisi varmaan screwball-komedioiden konekivääridialogina esitettynä jolloin lopputulos olisi epäilemättä pyörryttävä.

GUILLEMETTE
Vaikk' olekaan et koulutettu,
sa luonnolt' olet viekkain kettu,
sen kaikki tietää näillä tienoin.

PATELIN
Tääll' olen advokaatti hienoin,
en siitä tingi ensinkään.

GUILLEMETTE
Hui hai, vain paras pettämään.
Se kiitos sulle kuuluu kyllä.

PATELIN
Mont' onhan, joill' on verkaa yllä
ja silkkiä, jotk' ottaa saatti
kyll' arvonimen advokaatti,
kykyä vaikk' ois kuinka vähän.

2 kommenttia:

Leena/Donna mobile kirjoitti...

Mon Dieu, pyörryn, hajusuolaa! Anonyymi ranskalainen 1400-luvulta, kuinka tällaisen löytää!

hdcanis kirjoitti...

Kirjamessujen divariosastolta sattumalta :) (Tosin Kirjasfääri-Taika taisi myös tuntea tämän kirjan)

Mutta tällaisten kirjojen kohdalla tulee kyllä myös mieleen että käännöskirjallisuuden asema nyky-Suomessa ei ole kovin vahva, 20-60-luvuilla käännettiin kaikenlaista jännää...