Tämä Carlo Lucarellin moderni dekkari (suom. Tapani Kilpeläinen) tuli vinkatuksi joskus, siispä kokeiluun.
Bolognassa on käynnissä omalaatuinen murhasarja jossa opiskelijoita murhataan hyvin raa'asti, mutta vähäiset todistajanlausunnot potentiaalisesta murhaajasta tuntuu aina kuvaavan eri henkilöä...joka merkillisesti näyttää aina edellisen murhan uhrilta. Tätä juttua selvittelemään laitetaan nuori naispoliisi Grazia Negro jota kollegat ahkerasti tytöttelevät.
Grazian etenemistä jutun parissa kuvataan kolmannessa persoonassa, tämän lisäksi näkökulmansa saavat mukaan minä kertojina myös sarjamurhaaja lempinimeltään Leguaani ja sokea mies Simone joka sattumalta on kuullut Leguaanin äänen ja kykenee siis sen tunnistamaan...jos henkilö vain löytyisi laajasta kaupungista.
Sokeasta todistajasta tuli heti mieleen pari aiemmin näkemääni elokuvaa, Dario Argenton giallo-klassikko Il gatto a nove code ja sitä (ja paria muuta genren klassikkoa) ansiokkaasti matkiva Sergio Pastoren Sette scialli di seta gialla, joissa käytettiin samaa kikkaa. Ja kun vähän matkaa olin kirjaa lukenut ja kulmia kohotellut niin huomasin että näköjään ensiassosiaationi onkin oikea, ei tämä ole tavallinen dekkari, tämä on gialloa. Tarina laukkaa kuin hirvi ja sisältää kimurantteja juonenkäänteitä, paljon verta ja räikeän roskahtavaa estetiikkaa, jossa tunnelman rakennus on paljon tärkeämpää kuin ovatko henkilöt uskottavia tai onko tarinassa kauheasti järkeä.
Sinänsä oli kiinnostava nähdä kuinka genren tyyppiominaisuudet on sovitettu kirjaksi, mutta myönnän että pidin enemmän leffoista.
Kirjan ovat lukeneet myös Mette, Arde ja Piia
4 kommenttia:
Sivuhuomio:
Minusta elokuvat ja parhaat tv-sarjat uudistavat ilmaisua, kirjallisuus välttämättä ei.
Katsoin pari iltaa sitten erään genren käynnistäjän eli Pulp Fictionin, joka on -vaikka sitä on haukuttu b-elokuvaksi- parasta a-luokkaa.
Taannoin Yöjuttu-postauksen yhteydessä tuli mieleen että ainakin sentyyppinen sarjallinen fiktio tai jatkosarjat yleensäkin ovat kyllä siirtyneet hyvin tehokkaasti televisioon ja siellä kyseistä muotoa kai aktiivisimmin kehitetään...
Pulp Fictioninkin ideat ovat sellaisia joista voisi osoittaa kirjallisia edeltäjiä (mahdollisesti sellaisia joita Tarantino tunsi, mahdollisesti sellaisia joita ei), ja toisaalta on jännä että tulee tällaisiakin kirjoja jotka selvästi tuntuvat ottavan vaikutteita elokuvista (siis muutenkin kuin kirjoja joista näkee että ne on kirjoitettu vain filmatisointi mielessä).
Tiedän lukeneeni tämän mutta pakko tunnustaa että en olisi enää osannut sanoa mitä tässä tapahtuu. Taisi olla osastoa "ihan kiva mutta ei jätä pysyvämpää muistijälkeä".
No, katsotaan minkä verran minä tästä muistan parin kuukauden tai vuoden päästä...
Lähetä kommentti