Elämäkertahaasteen "historiallinen henkilö"-osastoon luin Benedictus Nursialaisen (480-543) elämäkerran, Benedictuksen joka tunnetaan pyhimyksenä ja läntisen luostarilaitoksen perustajana, josta benediktiinit ovat saaneet nimensä.
Kirjan kirjoittaja ei itsekään ole ihan mitätön, paavi Gregorius I (n.540-604), siis melkein aikalainen joka kertoo haastatelleensa kirjaa varten ihmisiä jotka Benedictuksen henkilökohtaisesti tuntivat.
Kirja on toinen osa neliosaista Dialogos-sarjaa joiden kolme ensimmäistä osaa sisälsi sekalaisten italialaisten pyhimysten hagiografioita (pyrkimyksenä epäilemättä omalta osaltaan kehittää monastisismia myös lännessä idän erämaaisien rinnalle), joista Benedictus sai kokonaisen oman kirjansa. Tämäkin kirja on varsin tyypillistä hagiografiaa, pyhimys kuvataan pyhimyksenä tuoden esille tähän liittyviä ihmeitä, opetuksia jne enemmän kuin faktuaalisia elämänvaiheita: lapsuus ja nuoruus kuitataan nopeasti ensimmäisellä sivulla. Toisaalta hagiografioiden sisältö ei pyrikään keskittymään historialliseen dataan vaan elämän hengelliseen sisältöön, siihen mikä pyhimyksen elämässä on todella tärkeää.
Tähän tarkoitukseen liittyy myös tekstin muoto, kuten nimi viittaa kyseessä on todellakin dialogi. Gregorius kertoo anekdootteja jotka tosiaan kuulostavat suulliselta perinteeltä, ne ovat lyhyitä, yleensä aika suoraviivaisia ja selkeitä, ja joskus huvittaviakin, ja dialogin toinen osapuoli Peter lausuu välikommentteja, pyytää lisäselitystä yms. joka tarjoaa Gregoriukselle sitten mahdollisuuden myös kommentoida kerrottujen tapahtumien hengellistä ulottuvuutta. Peter tuskin on kukaan todellinen henkilö vaan yksinkertaisesti vain kirjallinen keino esittää tämä materiaali.
4 kommenttia:
Kiinnostava kirja! En tiennyt että tuollaisia tiettyä henkilöä kuvaavia muisteloita on noin tuoreeltaan kirjoitettukaan noina aikoina. Vuoropuhelu on hyvä keino virkistää kerrontaa.
Kirjallista dialogia on toki käytetty aikakautena enemmänkin, Platonista Galileihin. Vähän kuin kirjemuotoakin (Paavalin kirjeet olivat varmaan ihan oikeita kirjeitä mutta inspiroivat sitten ainakin lukuisia myöhempiä kirjoittajia...)
Mutta niitä käytettiin yleensä filosofisissa teksteissä, ei historiassa, eli valinta on persoonallinen. Toisaalta tässä sijoitutaan tietoisesti filosofian ja historian välimaastoon...
Trasteveren San Benedetto in Piscinulassa on Benedictuksen munkinkammio. Talo, missä kirkko on lienee kuulunut Benedictuksen suvulle.
Hmm, Roomassa käydessä tuo oli mennyt minulta ohi. No, ehkä ensi kerralla...
Lähetä kommentti