Kuudes lukemani Hammett, nyt on ilmeisesti jäljellä enää yksi pienoisromaani ja joitain novelleja ja muita tekstejä.
Tämä oli toki tuttu ennestään jo elokuvana, Sam Spadena Humphrey Bogart, ja aika uskollinen kyseinen leffa muistini mukaan oli (joskin oliko sihteeri/girl friday Effiellä niin iso rooli leffassa? en muista) mutta joille kumpikin on tuntematon, selvitettäköön hieman juonta: sanfranciscolaisen yksityisetsivän Sam Spaden toimistoon tulee kaunis nainen joka kertoo viehättävän tarinan mihin haluaa palkata etsivän; Spade ei usko tarinaa mutta palkkio on tarpeeksi suuri että ei anna tämän estää. Pian tuleekin ruumiita ja esiin nousee sekalaisia muita toimijoita, jotka jahtaavat vanhaa ja hyvin arvokasta haukkaa esittävää patsasta...
Kirjassa marssitetaan esiin vaikuttava valikoima noir-piirteitä (jos kirja olisi huonompi ja/tai myöhemmin kirjoitettu sanoisin -kliseitä), mutta vaikka juonessa onkin lajityyppiin kuuluvaa labyrinttimaisuutta joissa petoksia seuraavat toiset petokset, etenee se silti kiitettävän selkeästi ja dialogihan on tietysti viehättävän napakkaa ja iskevää (tästä kiitos myös suomentaja Kalevi Nyytäjälle).
Hiukan kummastelin koko Maltan haukan ideaa, jonkin vanhan aarteen MacGuffin-mainen jahtaaminen, joku Agatha Christie olisi ehkä voinut uskottavasti pyörittää tarinan jalokivien tai salaisen atomikaavan jahtaamisen ympärille mutta Hammett käytti yleensä vähän kouriintuntuvampia motiiveja: se ja hieman myös Sam Spaden hahmo tuntui olevan enemmän viittauksia seikkailu-pulpin suuntaan kuin kovaksikeitettyä dekkaria (mm. Continental Opiin ja Ned Beaumontiin verrattuna Spade oli vähemmän karu, ajoittain jopa lähes romanttinen sankari). Toisaalta loppupuolen suunnanmuutokset olivat varsin selkeä irtiotto seikkailukertomuksista, ne eivät päättyisi näin.
Makuasioita mutta sijoittaisin Lasiavaimen ja Veristä satoa paremmuusjärjestyksessä tämän edelle, ja Varjomieskin on kyllä hyvä, ovathan nämä kaikki neljä mitä suositeltavinta luettavaa dekkariharrastajalle (Dainin suvun kirouksen ja Kymmenennen johtolangan voi sitten lukea jos intoa riittää).
5 kommenttia:
Maltan haukka on ainoa lukemani Hammett. Pidän mielessä sinun suosittelemasi muut Hammettit.
Makuasioita hyvinkin - Maltan haukan asema Hammettin tuotannossa saattaa hyvinkin johtua vastaavan elokuvan maineesta; johon joskus tuntuu sekoittuvan Chandlerin Syvä uni -filmatisointi jossa Bogart oli siinäkin pääosassa.
Olen ollut huomaavinani, että ne jotka pitävät Hammettista enemmän kuin Raymond Chandlerista, pitävät Syvää unta Chandlerin parhaana romaanina. Me muut, me romantikot taas painotamme Pitkiä jäähyväisiä tai Näkemiin, kaunokaiseni romaaneja varsinaisina Chandler-taideteoksina.
Näiden kanssa saattaa olla sama asia, Chandler-romantikoille Maltan haukka on ehkä paras Hammett ja nuo omat suosikkini Lasiavain ja Veristä satoa liiankin karuja...
Varjomiehen arviointia leffaversio hankaloittaa, se onnistui niin hyvin kääntämään teoksen ihan uusille raiteille että alkuperäistä on vähän vaikea arvottaa sellaisenaan.
Mielenkiintoinen bloggaus. En ole itse koskaan saanut aikaiseksi (vaikka joskus asetin tavoitteeksi)lukea näitä Hammetin salapoliisiromaaneja. Henkilöön ja joihinkin hänen teemoihin tutstuin irlantilaisen rokkarin Rory Gallagherin ja hänen Defender -levyn Continental op:in kautta. Siis kiinnostuin ja vähän tarkemmin tsekkailin. Ehkäpä pian saan aikaiseksi tarttua Dashielin kirjoihin. Yes.
Kah, levyllekin asti on päässyt. Tulipa myös mieleen että jos "man with no name"-arkkityypin käyttöjä sankarina laitettaisiin aikajärjestykseen niin kuinkakohan alkupäähän Continental Op pääsisi...
Lähetä kommentti