Tällainen kuuden unkarilaisrunoilijan antologia löytyi kirjastosta, ja kun ei unkarilaista kirjallisuutta ole niin paljon tullut luettua niin miksipä ei. Saatesanoissaan suomentaja-toimittajat Launonen ja Jávorzsky paitsi esittelevät runoilijat myös kirjoittavat hieman Unkarin runouden historiasta (joka ilmeisesti on hyvin pitkälle myös Unkarin kirjallisuuden historia, prosaistit ovat kai vähemmän merkittäviä...)
Niinkuin antologioissa yleensä tapaa käydä, osa materiaalista ei niin nappaa mutta yleensä myös jotain hyviäkin löytyy. Tässä hieman pelottavasti kaksi ensimmäistä kirjoittajaa, Ágnes Gergely ja Gizella Hervay olivat ne etäisimmäksi jääneet, molemmat vyöryttivät kielikuvia mutta vaikea niistä oli saada otetta...onneksi neljä muuta jättivät positiivisemman mielikuvan. Katalin Mezeyn arkisista, toteavista havainnoista joissa sekoitettiin mukaan niin huumoria kuin haikeutta on vaikea olla pitämättä, György Petri ja Imre Oravecz kommentoivat paljon politiikkaa ja historiaa mutta myös henkilökohtaisen kokemuksen tasolla, ja mainio oli myös Aladár Lászlóffy, josta löytyi aimo annos palavasieluista runoilijaa joka tietää sen itse.
Runoilijat ovat suunnilleen samaa sukupolvea, syntymävuodet vaihtelevat välillä 1933-43 eli periaatteessa historiallisissa kokemuksissa lienee paljon samaa, kaikki paitsi Hervay (joka kuoli 1982) näkivät sekä kommunistihallinnon alun että lopun. Ilmeisesti sukupolvi on ollut runsas ja toisaalta valinta on ollut tarkoituksellinen (Launosen esittelytekstissä mainitaan joukko 60-70-luvuilla syntyneitä myös ilmeisen ansiokkaita runoilijoita joita ei tähän antologiaan kuitenkaan otettu).
Aladár Lászlóffy - Miehet (Férfiak)
Monet ovat mädänneet kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen välillä.
Tämä aika kypsyttää meissä miestä tai mitättömyyttä.
Eivät ainoastaan pelkurit ole selviytyneet ehjin nahoin,
eivät ainoastaan sankarit ole tehneet sankaritekoja.
Monet ovat mädänneet kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen välillä.
Minä totisesti inhoan heitä enemmän kuin edellistä vuosisataa.
Minä hyppään pois aikalaisten hissistä kesken kaiken,
ei minulle sovi tarjota ilmaa samasta pullosta kuin heille.
Nämä pojat eivät halunneet tulla sediksi, jotka päätään pudistellen
moittivat toisia poikia, eivät saamattomiksi, jotka säikkyinä
sijaavat vuoteensa ansiomerkin samettilaatikkoon,
kaikilla mukavuuksilla varustettuun, mutta
monet mätänevät kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen välillä,
sillä kesä on sateinen, sillä kesä on kuiva,
sillä elämä on yksinkertainen, sillä elämä on vaikea,
sillä he eivät menesty, sillä he menestyvät,
sillä muuatta läksyä he eivät ikinä unohda,
sillä toisen läksyn he ovat täysin unohtaneet,
sillä monet mätänevät kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti