Orkneyinga-saaga on anonyymin islantilaisen (yhden tai useamman) laatima Orkney-saarten viikinkivallan aikainen historiikki vuoden 1200 tietämiltä. Se ei ala parhaalla mahdollisella tavalla, eli muusan ylistyksellä ja maailman luomisella, vaan toiseksi parhaalla, eli kuvauksella Suomen kuninkaasta. Kuninkaan kaksi poikaa Nor ja Gor lähtevät etsimään ryöstettyä sisartaan Goita, Nor maalta ja Gor mereltä, ja Nor sattuu siinä sivussa perustamaan Norjan kuningaskunnan (joka tosin hajautuu taas pienemmiksi osiksi myöhemmin mutta se on Norjan historiaa) kun taas Gor hallitsee merten saaria ja hänen jälkeläisistään sitten tulevat myös Orkneyn jaarlit.
Osa historiikista saattaa olla hivenen fiktiivistä, mutta on kyllä todettava että historiallista mielenkiintoa lukuunottamatta tämä ei ole mitenkään erityisen luettava kirja. Kirjoittaja on tosi ihastunut listaamaan henkilöiden ja paikkojen nimiä ja sotimista ja reiluun pariinsataan sivuun on pakattu noin 300 vuotta historiaa, jossa suurelta osin henkilöt jahtaavat toisiaan pitkin Pohjanmerta ja aika ajoin ihmetyttää että mistäs tämä Erlend putkahti, eikös hänet tapettu muutama luku sitten...ai, eri henkilö samalla nimellä, kiitti. Myönnän että jossain vaiheessa lukeminen meni enemmän selailuksi (ja aikoinaan kun vähän lueskelin Norjan kuningassaagoja niin ne olivat vähän värikkäämpiä ja monipuolisempia...pitäisikin joskus tarttua niihin uudestaan).
Vähän suurempaa vaihtelua tapahtumiin tuo kertomus jaarli Rongvaldin (joka siis oli eri henkilö kuin Rognvald, Rognvald tai Rognvald) matkasta Jerusalemiin. Tai runonpätkät joita mahtimiehet lausuvat dramaattisilla hetkillä (miksiköhän nykyään ei ole sellaista, Jutta Urpilainen voisi siivittää budjettineuvotteluja laatimalla muutaman säkeen tms).
Ja huvituin kyllä Rognvaldin (eri kuin edellä mainittu) sanoista pojalleen Turve-Einarille tämän lähtiessä Orkney-saarille: "The sooner you leave and the later you return, the happier I'll be." (Turve-Einarilla on sentään selkeä lisänimi, toisin kuin kirjan viidellä muulla Einarilla).
Joo. Suositellaan jos viikinkiajan Skotlanti ihan oikeasti kiinnostaa, ei oikein muuten.
4 kommenttia:
Kannatetaan ajatusta runosäkeiden käytöstä politiikassa!
Orkneylaisten saagaa en ole vielä lukenut, mutta islantilaissaagoissa sukulaisuussuhteita lasketaan sivukaupalla, koska niillä on merkitystä, kun verikostoon haetaan sovintoa käräjillä. Niinpä saagat ovat vähän semmosia hampurilaisia: varsinainen pihvi on vuolaiden sukuselostusten välissä.
Mitä kauemmas jäävät kotirannat, sitä vähemmän kertojaa sitovat realistisen kerronnan kahleet.
Saagojen lakoniseen dialogiin ja ei-psykologisoivaan kerrontaan olen hieman ihastunut.
Joo, tässä pihvi jäi vaan aika ohkaiseksi. Samoista piirteistä olen viehättynyt minäkin mutta aika vähiin jäivät kun "tämä henkilö meni Caithnessiin ja sitten se toinen meni Norjaan ja se joka oli mennyt Caithnessiin palasi Orkney-saarille ja meni sitten Shetlantiin kun se Norjaan mennyt palasi". Ja sitten paloi talo asukkaineen ja seuraava sukupolvi teki samat asiat.
Just ja just joku ehti silloin tällöin laatia pienen runon mutta ne pätkät joissa saatiin vähän dialogiakin mukaan olivat heti piristävämpiä.
Hahhaa! Hyvä tiivistys. Pitääpä lukea tämä saaga pian.
Suosittelen Bengtssonin Orm Punaista sikäli mikäli et ole jo lukenut. Saagojen tyyli mutta moderni rakenne.
Lähetä kommentti