Kun on Finncon-viikonloppu ja kaikkea niin luin sitten scifi-kirjan. Kirppiksellä löytyi tällainen, ei kauhean hyväkuntoinen ja kirjasta ja tekijästä en ollut ikinä kuullutkaan mutta kivannäköinen kansi ja hei, suomalaista scifiä vuodelta 1948 (tai seikkailukertomukseksi tämä on määritetty etusivulla).
Kirja alkaa napakasti, Iivari on pneuman kyydissä matkalla Suomesta Kaliforniaan jossa häntä odottavat Pekka ja Matti. Sen verran suoraan siirrytään tapahtumiin että alkoi mietityttää ovatkohan henkilöt olleet jo jossain aiemmassa kirjassa jossa pneumakin on esitelty (=ääntä nopeampi lentokone), ja tuota pikaa kirjassa alkaakin sellainen eksposition määrä että Dan Brownkin olisi ihmeissään, ja toisaalta joihinkin asioihin viitataan sivulauseessa ilmeisesti olettaen lukijan olevan niistä tietoisia. Kirjailijan wiki-sivu paljastaa että kyllä, pari muutakin tieteisromaania löytyy, ilmeisesti samoilla henkilöillä (ja kas, Pohjanmies on myös Kuubalaisen serenadin säveltäjä).
Tässä kirjassa sitten kehitetään aikaisemmista keksinnöistä alus jolla pystyy lentämään avaruuteen, ainakin lähiplaneetoille. Kovasti teknisiä ja tähtitieteellisiä numeroita luetellaan eli tyylilajina on lähestulkoon kova scifi (joskin päätän ummistaa silmäni siltä kuinka realistisia nämä kehitelmät ovat...), ja tämä meno jatkuu siihen saakka kun aluksella lennetään kuuhun. Tämän jälkeen lähdetäänkin sitten Venukseen ja homma karkaa omalaatuisen filosofiseksi...
Ei, parhaalla tahdollanikaan en voi väittää tätä kirjaa erityisen hyväksi, se että se ei ole genren kaanonissa kuolemattomana klassikkona ei ole mikään erityinen vääryys. Henkilökuvauksissa ei syvyyttä ole, tekninen uskottavuus, nojoo, ja seikkailullinen antikaan ei niin korkeatasoista ole. Oman aikansa kuvauksena siinä on kuitenkin kiinnostavia hetkiä, kirjasta näkyy vankka kehitysoptimismi ja tiedepositivismi (joskin tiukan skeptistä "en usko mitään mitä en näe"-asennetta kritisoidaan). Mahdollisesti menneen sodan kaikuja tuntuu alkupuolen kohtauksissa kun ensin erään toisen tiedemiehen ja sitten sankariemme raketit lähtevät avaruuteen, lähtöhetkissä on kouriintuntuvina mahdollisuus että retkeltä ei palata hengissä, mutta projekti on tärkeä ja siksi se on tehtävä.
Tulipahan luettua.
7 kommenttia:
Heh, välillä on hyvä kai olla näitä "tulipahan luettua" -kirjoja, osaapa ainakin arvostaa niitä vähän parempia taas uudella tavalla...
En nyt suoranaisesti hinkua juuri tämän kirjan kimppuun, mutta jotain muuta scifiä olisi kiva pitkästä aikaa lukea. Täytyykin pohtia tarkkaan, minkä kimppuun kävisi.
Ja kun kirjassa on 150 sivua ja teksti on aika leppoisasti luettavaa niin "normaalisti en ikinä lukisi tällaisia"-kuriositeetit menevät melkein väistämättä plussan puolelle.
Mutta joo, jotain parempaakin scifiä voisi joskus lukea...
Hih, kuulostaa juuri sopivalta kesäkuriositeetilta !
Näitä kirjoja on aina syytä lukea. katsoin, että kaveri oli vaihtanut nimeäänkin, Pohjanmies tuntui varsin harvinaiselta nimeltä, joskin Suomessa on nimenvaihdostenkin vuoksi paljon sukunimiä.
Minä sitten rakastan näitä entisaikojen luokitteluja (seikkailu-, tyttö-, poikakirja)! Seikkailukirjoja en ole kovin montaa lukenut, mutta ehkä en ainakaan tätä lue, vaikka etwen tulisikin. :)
Tämä kirja oli pikkupoikana yksi minun suosikeistani (samaa luokkaa kuin vaikkapa Valkoinen torakka, Kuolemaantuomittu majuri tai Olli Tiainen -olikohan sen nimi tuo?) joten en tällä syömisellä suostu uskomaan etteikö se olisi "erinomainen" seikkailuromaani.
Sanot "joskin tiukan skeptistä 'en usko mitään mitä en näe'-asennetta kritisoidaan", mutta eikö sitä pidäkin (ihan tieteellisessä mielessä) kritisoida? Eihän jokainen ihminen maailmassa voi nähdä ja ymmärtää kaikkea tieteen todellisuudesta paljastamaa. Useimmat tosiasiat pitää vain "uskoa".
Kyösti, ei ole ollenkaan niin hyvä kuin oman lapsuuteni suosikkiseikkailut...jotka lienee viisainta säästää uusintalukemiselta :)
Ja tuo jyrkkä skeptisyys niinkuin se tässä oli esitetty ansaitsi kritiikkinsä koska itse asiassa se perustui myös uskomukseen että nykyinen tieto ja aistihavainnot ovat kaikki mitä on ja kaikkea sen ulkopuolella pitää vastustaa. Tieteellisesti asenne ei ole hyväksyttävä.
Maija ja Minna, juuri tämän kirjan voi ehkä jättää lukematta jos varhainen suomalainen avaruusooppera ei ole erityinen mielenkiinnon kohde, mutta muihin samantyylisiin kirjoihin toki kannattaa ajoittain tutustua...
Jokke, nimi ei vaikuta tosiaan kovin yleiseltä ja kuulostaa kyllä vahvasti sellaiselta joihin ruotsalaisia nimiä suomennettiin 1900-luvun alkupuolella...
Lähetä kommentti