24 laulujen tuntia (kesälukumaraton II)

 
Kirjablogeissa tempaistiin pari viikkoa sitten yhteinen lukumaraton johon jäi sitten osallistumatta mutta tämä toinen kerta sitten houkutti, ja näköjään houkuttaa monta muutakin: tietoja lukumaratonista ja osallistujalistaa löytyy vaikkapa Hys, äiti lukee nyt -blogista.

Maratoonasin jo viime vuonna ja sen muistumissa tuli esille ajatus lukea runoja halki historian suunnilleen kronologisesti. Jokin aika sitten kirppiksellä käsiini tarttui Aale Tynnin toimittama ja suurimmaksi osaksi kääntämä Tuhat laulujen vuotta (uudistettu painos 1974, 15 runoa kääntänyt Otto Manninen), jossa sivuja on 1128, jospa keskittyisi maratonilla tähän.
On mahdollista että tällaisen tiiliskiviantologian lukeminen yhtäjaksoisena maratonsuorituksena on Huonoin Idea Ikinä, mutta sehän selviää kokeilemalla.

Maraton alkaa tänään kello 12:00 ja päättyy huomenna samaan aikaan. Postaan välitunnelmia tänne.

13:00 Kirjoitan tässä samalla kun keittelen pastaa.
Matkaan lähdettiin muutama minuutti etuajassa mutta toisaalta Tynnin esipuhe ei kuulu varsinaisiin sivunumeroihin, kommentoi runouden kääntämistä ja valintaperusteita joiden perusteella painotus on vahvasti länsi-Euroopassa.
Ja kirja alkaa oikeaoppisesti, ensin kiitetään ja ylistetään muusia (Hesiodos) ja sitten siirrytään maailman luomiseen (Edda, Näkijättären ennustus). Tämän jälkeen tuleekin sitten paljon keskiaikaisia trubaduuriromansseja, erityisesti Provencesta mutta myös muualta, seassa mm. Archipoetan hilpeä juomalaulu Confessio ja pyhän Fransiskuksen Luotujen ylistys.
Kirja on laadittu niin että aukeaman oikeapuolisilla sivuilla ovat suomenkieliset ja vasemmanpuolisilla alkukieliset. Jälkimmäisiä en tietenkään pysty kauheasti lukemaan mutta kyllä olen niitä jonkin verran silmäillyt (ja provencen kieli näyttää aika vinkeältä, samoin vanha saksa).
Tähän mennessä vaikuttavin on kuitenkin Egil Skallagrimssonin

Pojanmenetys (ote)

Miekalla jos
puhua voisin,
eipä hyvin
kävisi AEgirin,
sotisin kanssa
myrskyn veljen,
tunkeutuisin
jumalan taloon.

Mutta vaipuu
minulta voima.
Kostamatta
poikani jää.
Heikko olen
kaikkien nähden:
iäkäs mies,
yksinäinen.

14.30 takana noin parisataa (tai sata, laskutavasta riippuen) sivua, olemme päässeet renessanssin ja barokin rajamaille. Luis de Gongoran runo Kaikkein kaunein tyttö oli tuttu Kaj Chydeniuksen lauluna mutta en ollut tiennyt että runona se oli 1500-luvulta. Shakespearet ovat myös hienoja mutta päästämme ääneen Torquato Tasson:

Kunpa olisin mehiläinen

Kunpa olisin mehiläinen,
te kaunis julmuri, että
suristen teistä voisin juoda mettä.
Sydäntä vaikka tuskin tavoittaisin,
rintaanne pistää saisin.
Suloinen olisi haava,
kostooni olisin siinä kuolla saava.

17.15 melkein neljäsataa sivua luettu, nyt ollaan jo 1800-luvun alussa. Piipahdin tässä välissä myös pikaisesti kaupassa.
Alkusanoissaan Tynni kommentoi runouden kääntämisen vaikeutta ja valintoja, pyrkiäkö mahdollisimman uskolliseen sisältöön vai muotoon vai yrittääkö löytää jonkinlainen tasapaino näiden välillä, ja totesi kirjassa löytyvän valintoja laidasta laitaan.
Kun olen alkukielisiä silmäillyt sen verran mitä kieliä osaan niin varsin hyvin Tynni säilyttää rytmin ja mitat, paikka paikoin riimit onnahtavat hieman ja runoilijoissakin on eroja: John Milton on päätynyt aika lailla yksinkertaistetuksi ja riisutummaksi siinä missä Jonathan Swift säilyttää tyylinsä. Ja tässä pidän käännöksestä enemmän kuin William Blaken alkuperäisestä:

Sairas ruusu

Olet sairas, ruusu!
Mato, jota ei näy,
joka lentää yössä,
kun myrsky käy,

ilovuoteesi löysi
tulenpunaisen.
Sinut tuhoaa tumma
salarakkaus sen.

19.50: yli puolivälin eli lähemmäs 600 sivua takana, olemme 1800-luvun loppupuolella Rimbaudissa. Sinänsä minulle olisi sopinut että varhaisemmilla vuosisadoilla olisi vietetty enemmänkin aikaa, mutta katsotaan nyt mitä täältä vielä tulee...
Tämänkertainen suunvuoro annetaan Gérard de Nervalille vaikka vielä ei ole tämä tunnelma:

Havahtuminen vaunuissa

Tämä on mitä näin: puut tieni varrella
niin pakenivat suinpäin kuin lyöty armeija,
maa niinkuin tuulten noustessa myllersi alla,
kiveystä ja multaa se vyörytti lainein.

Lakeuksilla vihreillä kellotornien
näin kyliänsä johtavan, talolaumojaan,
nämä kirmasivat, yllänsä katot tiiliset,
kuin punamerkit selässä lampaat valkeat.

Ja juovuksissa vuoret hoipertelivat,
joki, niinkuin boa-käärme, ojentautunut
koko laakson yli, syöksähti sitä kietomaan...
Olin kievarissa, minä, ja juuri havahduin!

22.30: vähän päälle 800 sivussa mennään ja viime vuosisadalle on päästy. Tänä iltana voisi tähdätä sinne 900 sivun tienoille ja vetäistä viimeiset parisataa sivua huomenna aamupäivällä. Endre Ady ei kertone tulevasta.

Erään suviyön muisto (ote)

Vihan vallassa enkeli rummutti korkeudesta
ja hälytti murheisen maailman.
Vähintään sata nuorta hullaantui,
vähintään sata tähteä suistui,
vähintään sata neitsyyttä sortui:
ylen outo,
ylen outo oli se suvinen yö.

Ja vanha mehiläistarhamme paloi,
ja kaunein varsamme katkaisi jalkansa,
minun unessani vainajat elivät,
hyvä koiramme, Burkus, joutui kadoksiin,
ja Maria, mykkä palvelijatar,
kajahdutti äkkiä raikuvan laulun:
ylen outo,
ylen outo oli se suvinen yö.

8.40 aamutoimien jälkeen voisi taas jatkaa.

10.30 viimeiset vajaa parisataa sivua luettu ja Tomas Tranströmeriin, Lars Gustafssoniin ja sisällysluetteloon päästy. Tässä viimeisessä pätkässä klassiset muodot eivät enää olleet kovin paljoa mukana ja aiheiden käsittely meni moneen suuntaan, joten enemmän tuli harrastettua myös sellaista selailevaa "...ja seuraava"-lukemista mutta kiinnostavia juttuja tästäkin löytyi.
Vielä olisi reilu tunti aikaa lukea jotain muuta mutta eiköhän tämä ollut tässä. Siirrän puheenvuoron Karl Vennbergille jonka jälkeen palailen laatimaan jotain yhteenvetoa.

Jos läheisyydessä olisi puhelin (ote)

Jos läheisyydessä olisi puhelin
voisimme me soittaa sairaalaan
ja pyytää neuvoa jota ei kukaan osaisi antaa
tai voisimme kutsua lääkärin
joka ei pystyisi tekemään yhtään mitään

Jos saatavilla olisi paarit
voisimme kuljettaa potilaan tien varteen
missä kenties kulkisi auto
ellei kaikki bensiini menisi pommikoneihin
tai maamiehen kärryt
ellei maamiesten hevosia olisi varattu sotatoimiin
Hätäpaarit muutaman takin ja pari oksaa
tai viltin ja pari seivästä
olisimme kyllä voineet hankkia
jos jollakulla meistä olisi ollut
takki tai viltti

--------------------------------------------------

11.00: kannattiko? Kannatti, vaikka nyt on hieman laskuhumalainen olo, sellainen että olisi istunut pitempäänkin iltaa. Vaikken mitään alkoholipitoista olekaan nauttinut ja kahdeksan tunnin yöunetkin nautin.

Vaikka näitä isoja antologioita onkin varmaan tarkoitus enemmän selailla aika ajoin kuin lukea kannesta kanteen niin ainakin tässä tapauksessa tämäkin lukutapa toimi, vaihtelu oli suurta ettei kyllästymään päässyt ja kronologinen esitystapa (yli 250 runoilijaa jotka oli järjestetty syntymävuoden perusteella) sai aikaan kuitenkin jatkuvuuden tunteen, vaelluksen läpi historian.
Tietenkään yksittäisiin runoihin ei pystynyt liian perinpohjaisesti keskittymään ja muutamista ei saanut oikein mitään otetta, mutta toisaalta viehätti katsella joitain teemoja, miten niitä oli käsitelty. Voisi olla hauskakin lukea joitain tiiviimpiä antologioita jostain valitusta aiheesta, mm. aamut ja ruusut olivat vuosisadasta toiseen suosittuja aiheita, samoin "naidaan ennen kuin rupsahdat"-runot ja oodit kotiseudulle (William Blaken Jerusalemin ja Gustav Suitsin Laulun Eestistä välillä on kyllä muutakin eroa kuin vuodet ja kilometrit).

Mukava oli löytää joitain runoja jotka olivat ennestään tuttuja joko kokonaisina tai lyhyempinä lainauksina, "ai tämäkin löytyy täältä". Ja muistuteltua joitain etäisesti tutuista kirjoittajista joiden tuotantoon sietäisi tutustua paremmin (Francois Villon, Jonathan Swift) ja huomioida joitain kirjailijoita joita ei aiemmin ollut huomannut mutta joilta voisi joskus lukea enemmänkin jotain (Wallace Stevens, Jacques Prevert, Joseph von Eichendorff, Lasse Lucidor...)

Kielivalikoimaa oli romaaniset ja germaaniset kielialueet, unkari ja kreikka ja Otto Mannisen kääntämänä viro. Eli slaavilaiset ja kelttiläiset kielet, Hesiodos-sitaattia lukuunottamatta koko antiikin aika ja Aasia ja Afrikka olivat kaikki rajattu pois. Tässäkin muodossa jäin ihmettelemään että onko Tynnin kielitaidossa vai eurooppalaisen runon kaanonissa hollannin ja flaamin mentävä aukko, sieltä ei ollut mitään. Muutenkin joitain puutteita varmaan löytyy, lukiessa poissaolevista tuli mieleen Gertrude Stein. 

Mutta. Jos runo- ja/tai tiiliskivimaratoonaus kiinnostaa niin voin suositella tätä.