Aloitin Perecin kirjan lukemisen muutama vuosi sitten jolloin etenin noin puoliväliin ja sitten tuli kaikenlaista muuta jonka vuoksi kirja jäi kroonisesti kesken, niin että tarkoituksena oli kuitenkin se lukea loppuun.
Nyt sitten päätin tämän hoitaa, aloitin uudestaan alusta, vaikka siinä määrin mitä tässä kirjassa jatkuvaa juonta oli, olikin näköjään ihan muistissa.
Kirja nimittäin koostuu 99 vinjetistä (ja epilogista) jotka tarkastelevat erään pariisilaisen kerrostalon asuntoja ja asukkaita omalaatuisesti etenevässä järjestyksessä 23.6.1975. Yksityiskohtien vyöry on valtava, huoneiden sisältöjä kuvataan tarkan yksityiskohtaisesti samoin kuin asukkaiden, nykyisten ja entisten, elämää omalaatuisten anekdoottien virtana. Hallitseva aihe joka liittyy useiden asukkaiden elämään on taiteilija Bartleboothin suuri projekti maalata ja sen jälkeen tuhota 500 akvarellia ympäri maailmaa tiettyjen sääntöjen mukaan, mutta huomiota herätti kuinka paljon talossa asuikaan erilaisia taiteilijoita, keräilijöitä, antiikkikauppiaita ja vastaavia, ja tavaraa, tavaraa, tavaraa, siinä määrin että myös muistot ja anekdootit ja henkilöt alkoivat tuntua vain yhdeltä tavaran kategorialta jota listata.
Tämä piirre kävi mietityttämään kun kirja alkoi tuntua valtaisalta "shaggy dog"-vitsiltä. Tuleeko banaaliudesta ja tarkoituksettomuudesta kertovan kirjan olla banaali ja tarkoitukseton, todistaako kirja että triviaalisti tosi asia on triviaalisti totta, onko "ihan kiva"n kirjan päämäärä olla "ihan kiva"?
Vai lukevatko jotkut muut tätä eri tavalla? Tämä on ihan mahdollista, sen verran tietosanakirjamainen ja moneen suuntaan levittäytyvä tämä on että ehkä eri kulmasta katsovat näkevät eri asioita.
Osa anekdooteista oli oikeasti varsin hauskoja ja kiinnostavia, ja lukija oppi nopeasti skippaamaan jotkut kappaleet, eli sinänsä tämä oli kuitenkin aika leppoisasti luettava kirja...
Ville Keynäksen käännösurakka ei varmastikaan ollut kovin helppo, sen verran paljon tässä vilisee erikoistermistöä. Varsin toimivalta käännös kuitenkin tuntui vaikka pari virhettä silmiin pisti ("arianisme" tunnetaan suomeksi areiolaisuutena ja "sipuli" on kuudes pystysuoraan, ei seitsemäs). Ja Terhi Ekebomin kansi on nätti.
5 kommenttia:
Minulla on tama lukulistalla, mutta arviosi luettuani tuli tunne, etta saattaa jopa jaada lukematta... katsotaan.
Sanoisin kuitenkin että lue muutama luku ja katso miten edistyy. Koska omalla tavallaan tämä kuitenkin oli lukemisen arvoinen, ja yleisesti ottaen arvostan kokeellisempaa proosaa joka säilyttää kuitenkin luettavuutensa.
No voi harmi. Mun mielestä tän kirja kansi on aina ollut niin kaunis ja nimi niin hieno, että ole päättänyt lukea sen joskus. Voipi kuitenkin olla, etten nyt sitten ihan heti kuitenkaan...
Onnistuinko minä nyt karkoittamaan kaikki...toistan, kannattaa lukea kyllä jokunen luku ja sitten miettiä että haluaako jatkaa.
Hooh, tämä löytyy hyllystä alkuperäiskielellä mode d'emploina. En ole vielä uskaltanut aloittaa, mutta kirjan idea on sen verran kutkuttava, että joskus vielä aion ainakin yrittää!
Lähetä kommentti