19.4.13

Kirjamyyntiä kirpputorilla

Pieni vaellus kirjojen myynnin puolelle, ja vähän myös (ilmaista) mainostusta.

Emmaus on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansainvälinen liike, jonka tehtävänä on auttaa kärsiviä ja siten edistää oikeudenmukaisuutta ja rauhaa, ja Helsingin Emmauksen keskeinen toimintamuoto on kaksi kirpputoria, Vallilassa ja Lauttasaaressa, näin edistäen kierrätystä ja vastuullista kuluttamista ja samalla tukien yhteistyökumppaneita lähellä ja kaukaa (tarkempia listoja yhteistyökumppaneista löytyy linkin takaa).

Ja siellä Vallilan kirjaosastolla olen nyt ollut yhtenä vapaaehtoisena reilu puolitoista vuotta ja tänä aikana käsieni läpi on kulkenut varsin suuria määriä kirjoja, osa tässäkin blogissa luetuista kirjoista on sieltä löytynyt ja toisaalta osan täällä luetuista kirjoista olen sittemmin sinne vienyt.
Varastossa odottaa usein kasa kirjoja jotka sinne on tuonut joko noutopalvelu tai kirpputorilla kävijät itse, näitä lajittelen sen mukaan kannanko jonkin suoraan myyntiin, jätänkö toistaiseksi varastoon joko odottamaan että sopivaan myyntihyllyyn mahtuu tai koska ne kuuluvat jonkun toisen pääasialliseen vastuualueeseen (meitä on tällä hetkellä neljä, H hoitaa ruotsinkieliset kirjat, I kortit ja lehdet ja ST ja minä hoidamme suomenkielisen aikuisten kauno- ja tietokirjallisuuden ja ST myös lastenkirjallisuuden ja minä englannin ja muut kielet). Osa kirjoista päätyy myös suoraan ilmaishyllyyn koska syystä tai toisesta ovat sellaisia että eivät meillä tapaa käydä kaupaksi, ja ajoittain tulee myös niin elinkaarensa lopussa olevia kirjoja että paperinkeräysastia kutsuu.

Sitten hinnoittelen myyntiin menevät kirjat. Hintataso pidetään divarihintojen alapuolella, painotus on mieluummin myytyjen kirjojen määrän puolelle ihan varaston ja hyllyjen liikkuvuuden kannalta ja kauppa palvelee myös niitä asiakkaita joilla ei ehkä ylimääräistä rahaa liikoja ole, ja toisaalta asiakkailla on myös hyvät mahdollisuudet tehdä löytöjä, haluttuja kirjoja halvalla. Niinpä perushinta kirjoille on jossain euron tietämillä ja esim. englannin, ranskan ja saksan kielisten kirjojen perushinta on 50 senttiä. Niitä kirjoja joiden oletetaan myyvän hyvin voidaan hinnoitella sitten useamman euron arvoisiksi mutta vähän meillä on yli viiden euron kirjoja...(tiedetään kyllä myös että meillä käy divarinpitäjiä ja muita uudelleenmyyjiä mutta ovatpahan usein käyviä ostavia asiakkaita)

Seuraavaksi vien hinnoitellut kirjat myymälän puolelle ja järjestelen siellä hyllyjä tarpeen mukaan. Jotkut osastot vetävät aina hyvin, melkein aina on tilaa uusille kirjoille sitä mukaa kun niitä tulee, jotkut vähän hitaammin ja usein on aiheellista ottaa joitain pitempään seisseitä kirjoja pois ja viedä ilmaishyllyyn että saa uusia tilalle. Ja asiakkaatkin helposti sekoittavat hyllyjä, selaavat kirjoja ja laittavat ne sitten takaisin väärään paikkaan, joskus huolimattomuutta, mutta joskus hyllyjen järjestys ei ole kauhean selkeä...ja tottakai myös tehdään kompromisseja sen suhteen onko hyllyn kirjoja helppo selailla vai onko kirjoja paljon esillä.

Ja sitten asiakkaat ostavat. Vähän kyttäilen ihmisten ostoksia että pysyn kärryillä mikä myy, ja ajoittain kun näen jokun ostavan kirjan jonka olen juuri kymmenen minuuttia aikaisemmin laittanut myyntiin niin jää miettimään olisiko voinut laittaa korkeammankin hinnan...ja toki jotkut asiakkaat pysähtyvät juttelemaan tai kyselemään löytyykö jotain kirjaa, joko tiettyä tai laajemmin jotain aihepiiriä. Ja tämä on oikein kannattetavaa, koska meillä on takana se varasto jossa löytyy kaikenlaista. Meille tulee kohtalaisen paljon myös esim. ammattikirjallisuutta ja paljon kirjoja joista voi arvata että suurinta osaa tämä ei voisi vähempää kiinnostaa mutta asian harrastajalle tämä voi olla aarre, ja joskus kun jonkin aihepiirin kirjoja tulee kerralla iso kasa niin niitä laitetaan kuitenkin myyntiin vain vähittäin, eli tällaisia kirjoja kannattaa kyllä kysellä.
Sen sijaan suositut uutuuskirjat, joita myös jonkin verran meille tulee, laitetaan kyllä kaikki suoraan esille, eli Jään tai Kun kyyhkyset katosivat haluajille tarjotaan eioota...kumpaakaan en ole nähnyt meillä vielä myynnissä, Lundbergin ja Oksasen muita kirjoja kyllä ajoittain ja eiköhän noitakin jossain vaiheessa ala tulla.
Yhden roska on toisen aarre, ja tyynesti laitamme kyllä myyntiin mitä kummallisimpia kirjoja ja kyllä niitä myös näytään ostavan. Monesti ongelmana onkin saada kirja ja kiinnostunut asiakas yhteen (ja olen myös jonkin verran harrastanut suorempaa markkinointia, poiminut kirjoja joista tiedän joidnekin tuttujeni olevan kiinnostuneita).

Suoraan ilmaisiin menee joitain kirjoja, sellaisia jotka eivät yleensä myy kovin hyvin. Ilmaishyllystä kyllä menee myös kirjoja, eli kierrätysmielessä näiden tuomisesta ei haittaakaan ole. Osan tiedämme kyllä päätyvän sekalaisiin käsityöprojekteihin ja muuhun ei-luku-käyttöön mutta hyvä jos niistä jotain iloa on...
Jossain vaiheessa kokeiltiin myös 20 sentin laatikkoa mutta ei siitä kyllä oikein mitään myyty ja se oli ruma tilanviejä, havaitusti 20 sentin ja ilmaisen välillä on yhä suuri ero, suurempi kuin 80 sentin ja euron...
-Bookcrossing-kirjat: näitä tulee jonkin verran, niissä on tarrat että kyseessä on ilmaisena liikkuva kirja, niinpä mekin laitamme nämä suoraan ilmaisiin. Sama juttu mm. hotelleissa löytyvien Gideon-Raamattujen kanssa.
-Kirjavaliot: emme myy, suoraan ilmaisiin.
-Kirjastopoistot: valikoiden, siistit sarjakuvat ja osa tietokirjoista menee myyntiin, kaunokirjallisuudesta sellaiset jotka tiedämme olevan meillä suositummasta päästä voidaan ottaa myyntiin, muut ilmaisiin.
-Kansipaperittomat kirjakerhokirjat: monesta näistä meillä on myytävissä myös kansipaperilliset versiot. Sama juttu kuin kirjastopoistoissa, jotkut kirjailijat jotka menevät paremmin voidaan ottaa myyntiin, muut ilmaisiin.
-Liian eksoottiset kielet: meillä on myynnissä kirjoja aika monilla eurooppalaisilla kielillä ja joitain taidekirjoja tai vastaavia voidaan ottaa myyntiin kielellä kuin kielellä (kun kuvat ovta tärkeämpiä) mutta tekstipainotteinen kirjallisuus kiinaksi, arabiaksi, swahiliksi, lyydiksi tms menee liian hämäräksi, ehkä ilmaishyllyn käyttäjät saavat niistä enemmän iloa.
-Lievästi vialliset: irtolehtiä, haljenneita, kostuneita kirjoja, jotka eivät ole mitään antikvariaattisia aarteita. Ehkä joku ilahtuu ilmaislöydöstä.
-Kirjat joiden selkämyksessä ei lue kirjan nimeä/nimi on kulunut lukukelvottomaksi: vaikka olisi kuinka hyvä sisältö, ei tällaisia kirjoja helposti hyllystä löydetä. Joitain kirjoja saatetaan laittaa esille niin että kansi on näkyvissä mutta ei tällaisia paikkoja myymälässä paljoa ole, joten näitä laitetaan ilmaisiin.
Muita sitten tapauskohtaisesti. Esim. vanhempi naisten viihdekirjallisuus menee aika heikosti kaupaksi (uudempi paremmin, ja vanhemmista pari tuttua kirjailijaa kuten Laila Hietamies ja Kaari Utrio) joten Cartlandit, Holtit, Jalna-sarja yms saattavat päätyä suoraan ilmaisiin, mutta aika paljon kirjoille annetaan mahdollisuuksia, laitetaan myyntiin ja karsitaan sitten ilmaisiin jos eivät ole menneet kaupaksi. Lasten- ja nuortenkirjoissa kunnolla on myös isompi merkitys kuin aikuisten kirjoissa, luetumman näköiset lastenkirjat myyvät huonosti mutta jos nyt ilahduttavat ilmaishyllyssä...

Työssä joutuu myös toteamaan että kyllä, joillekin kirjoille sopivin paikka on paperinkeräys, seikka joka näköjään joillekin asiakkaillemme on mahdoton tunnustaa: saapuvien kirjojen joukossa löytyy myös niteitä jotka hajoavat käsiin, tai jotain epämääräisiä mainoslehdyköitä parin vuosikymmenen takaa (niin, näilläkin voi olla keräilijöitä mutta jotain rajaa). Tarpeen mukaan siivotaan myös ilmaishyllyä jos se alkaa pursuilla liikaa...
Oma lukunsa ovat sitten tietosanakirjasarjat eri vuosikymmeniltä. Yleensä pari sarjaa on myynnissä ja jokunen sarja on varaston jossain nurkassa jos joku vaikka kaipaisi, mutta näitä tulee silti enemmän kuin menee kaupaksi, ja niinpä näitä myös laitetaan paperinkeräykseen. Epätäysiä kirjasarjoja käsitellään vähän tapauskohtaisesti, joitain laitetaan myyntiin jos osat ovat itsenäisiä mutta toiset taas eivät toimi, ja samoin useampiosaiset romaanit joista löytyy vain yksi osa päätyvät helposti paperinkeräykseen (ja näin vienona pyyntönä kaikille käsityötuunareille joita kiinnostaa vain kirjan ulkonäkö, kysykää mieluummin henkilökunnalta irto-osia joita yleensä löytyy varastosta kuin että ostaisitte vain yhden tai kaksi osaa moniosaisesta myynnissä olevasta sarjasta).
Mutta yllättävän vähän tätä poisheittoa tarvitsee kuitenkin tehdä.

Tervetuloa, oli aikeena sitten oman kirjahyllyn tyhjennys tai täyttö, kumpikin onnistuu. Löytyy myös vaatteita, taloustavaroita, jonkin verran huonekaluja ja kaikenlaista muutakin. Tai saa tulla ihan vaan tervehtimään jos satun olemaan paikalla :)

18 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Valitettavasti en asu enää Helsingin seudulla, mutta hienoa on, että kirjat kiertävät, kirpparit ym on ainoa mahdollinen tapa hankkia tiettyjä vanhoja kirjoja kohtuuhintaan :)

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

On tosiaan hienoa, että kirjat kiertävät. Minä vaan olen vähän sellainen hamsteri,jonka on vaikea luopua yhdestäkään kirjasta. Siksi nykyään luenkin aika paljon ekirjoja...

Unknown kirjoitti...

Pitäisi joskus käydä, kun liikun Vallilan-seudulla =)

Mutta tänään satuin käymään eräässä toisessa paikassa, jossa oli kirjojen hyllyihin laittaminen kesken - oli hauskaa seurata kahden työntekijän dialogia siitä, mihin mikäkin kirja kuuluu - ja sitten poimia käännösromaaneja kotimaisten kirjailijoiden joukosta =) Ja nyt en ollut Emmauksesa, vaan eräässä paikassa, jossa ei ollut hajuakaan kirjallisuudesta. Sieltä tein löytöni, hinta on ehkä kovempi kuin Emmauksessa, mutta sanoisin silti löydöksi =)

hdcanis kirjoitti...

Meillä ei erotella ulko- ja kotimaisia kirjailijoita mutta joskus on kyllä aika epämääräistä rajankäyntiä onko joku kirja kaunokirjallisuutta vai muistelmia vai matkakirja vai psykologiaa...tuntemattomammissa tapauksissa katsotaan ekaa sivua ja arvotaan sen perusteella ja meneehän niitä myös väärin :)

Kirjablogeja seuraamalla saa seurattua vähän kenttää että mistä puhutaan ja ketä luetaan, ja kollega tuntee aika hyvin vanhemmat suomalaiset kirjailijat, myös monet sellaiset joista itse en ole kuullut...

Liisa kirjoitti...

Kiitos, tämä oli mielenkiintoinen juttu. Hauska kuulla, mitä siellä myymälän toisella puolella tapahtuu.

Minä käyn aika ajoin Vallilan Emmauksessa, ja kirjaosastolta tarttuu melkein aina jotain mukaan. Hinnat ovat tosiaan niin halvat, että on helppo tarttua sellaisiinkin kirjoihin, joita ei ehkä kalliimmalla ostaisi.

ketjukolaaja kirjoitti...

Kuvailemasi hintapolitiikka vaikuttaa järkevältä, siihen viittaa myös kirjojen niin suuri menekki, ettei paljoa poisheitettävää jää hyllyihin.

Kirjojen ilmaisjakelussa on se hankala puoli, että se saattaa houkutella asiakkaita viivyttämään ostosten tekoaan siihen saakka, että saavat kirjan ilmaiseksi. Sama pätee toistuviin alennuskampanjoihin.

On viisasta ajatella, että Emmauksessa asioivat divarinpitäjät ovat todellakin maksavia asiakkaita! Hehän maksavat sitten myös hankkimiensa kirjojen varastoinnista. Tietysti arvokkaat keräilykirjat kannattaa hyväntekeväisyyspuodissakin hinnoitella niitten todellista arvoa myötäillen.

Satu Ekoluoma kirjoitti...

Tätä oli kiinnostavaa lukea, kiitos siis kulissien takaisesta katsauksesta!

Käyn mielelläni tonkimassa paikallisten hyväntekeväisyyskirpparien kirjahyllyjä, ja onhan niistä tullut tehtyä monta erittäin sopuhintaista löytöä.

hdcanis kirjoitti...

Varsinaisia keräilyharvinaisuuksia meillä ei kai kauheasti ole, mutta kyllä sekalaisten kirjojen menekkiä voidaan katsella nettihuutokaupoista ja arvokkaammille kirjoille tulee sitten korkeampi hinta.
Mutta tosiaan harrastajille kiinnostavia kirjoja tulee ihan kohtuullisesti ja kun täällä vähän aikaa on ollut töissä niin alkaa huomata että mitkä tekijät, aiheet yms ovat suositumpia, ettei ihan omien mieltymysten perusteella tarvitse mennä (jotkut jutut jotka eivät minua kiinnosta ovat hyvin suosittuja, ja kaunokirjallisuushyllyssäkin on kököttänyt nyt pari minusta tosi hyvää kirjaa jo jonkin aikaa...)

Ilmaishyllyyn ei kannata asiakkaan liikaa luottaa, monet kirjat eivät sinne asti helposti pääse ja toisten kanssa täytyy olla tarkka että osuu paikalle juuri silloin kun sinne viedään tavaraa :)

Tuija kirjoitti...

Blogissani on sinulle haaste!

Taika kirjoitti...

Kirjakirppikset on parhaita. Usein sitä tupsahtaa kirjahyllyjen ääreen vähän epämääräisen olon vallitessa, mutta siinä tutkaillessa sitten selviää, että kah, niinpä mun elämästäni puuttuikin Agatha Christietä ruotsiksi tai Kaarlo Sarkian kootut. Tänään yllätin itseni kirjaston kierrätyshyllyllä, jossa paljastui, että ehkäpä Dickensin Kaksi kaupunkia voisi sopia teekupin kyytipojaksi.

hdcanis kirjoitti...

Jep, ja kyllähän mekin naureskellaan sekalaisille oudoille teoksille, tyyliin intianenglannin erikoissanaston sanakirja. Joka myytiin sitten heti seuraavana päivänä. Se jonkun portugalilaisen yliopiston 1600-1800-lukujen historiikki taitaa yhä olla hyllyssä, edes kiva kuvitus ei ole houkuttanut ketään...

Taika kirjoitti...

Mitä? Minkä yliopiston? Coimbran? Tuotko näytille seuraavaan kirjabloggaajatapaamiseen, jos ei ole siihen mennessä mennyt?

PS Hyvin myyty. Mä ostaisin.

hdcanis kirjoitti...

Pitääkin ryhtyä mainostamaan suoraan näitä :)
En ihan varmaksi muista mutta taisi olla Evoran yliopisto, ja kirja on siis portugalinkielinen...

Pekka kirjoitti...

Kiitos kiinnostavasta jutusta! Harmi etten yleensä Helsingin-reissuillani ehdi keskustaa kauemmas, olisi kiva käydä penkomassa. Erityisesti 50 sentin englanninkieliset kuulostavat aika houkuttelevilta...

Tampereen Fidalta ja Pelastusarmeijalta olen tehnyt monia hyviä löytöjä, vaikka täällä ei tietysti liikukaan ihan niin paljon ja erikoisia kirjoja kuin teillä siellä.

mm kirjoitti...

Tämä sopii esipuheeksi ja esiymmärrykseksi myös kaltaisillemme, joiden hyllyt pursuavat kirjoja ja jotka eivät uskalla katsoa enää mitään divarikirjapöytää. Tämä täytyy näyttää myös jälkikasvulle, joka ilmeisesti joutuu näitä kasoja joskus tonkimaa. Tämä antanee siihen touhuun vähän vinkkiä. Heidänkään omiin hyllyihinsä ei enää paljon mahdu.

Juuri sain annetuksi KUopukselle hyllystä GallenKallelan Kalevalan. Hän oli luullut, että hyllyssämme oli joku kopio, mutta se olikin kaksi evakkomatkaa suhthyvin kestänyt heljäs painos vuodelta 1935.

Lueskelin blogiasi taas lopusta lähtien ja ihastuin suuresti, että uskalsit kertoa myös Hilja Valtosesta.

hdcanis kirjoitti...

Minulla pursuiluun auttoi pari muuttoa maasta toiseen, jonka yhteydessä joutui karsimaan ankaralla kädellä ja samalla oppi myös suhtautumaan että kodin kirjahylly ei ole kokoelma joka vain täydentyy vaan jatkuvasti muuttuva valikoima, uusia kirjoja tulee ja joitain vanhoja lähtee.

Reeta / Les! Lue! kirjoitti...

Ostaakohan kukaan enää näinä Wikipedia-aikoina kokonaisia tietokirjasarjoja? Tai tehdäänkö sellaisia uusia enää edes?

hdcanis kirjoitti...

Vähän luulen että enää ei suomeksi tehdä tuollaisia perinteisiä tietosanakirjasarjoja, jotain erikoissarjoja ehkä tyyliin etymologinen sanakirja.
Meillä niitä on pari kolme sarjaa tarjolla (lähinnä siellä lattiarajassa jonne ei voi oikein laittaa normaalisti selailtavia kirjoja) eivätkä ne mitään suosittuja artikkeleja ole, mutta menee niitä ehkä yksi tai kaksi vuodessa. Mutta niitä tulee kyllä enemmän kuin menee, ja olen näitä myös laittanut paperinkeräykseen.

Kompakteja yhden niteen Pikkujättejä on mennyt kyllä, ja toisaalta kun alkaa olla tarpeeksi vanhoja sarjoja niin niihin alkaa tulla oma kuriositeettiarvonsa, voi selailla miltä maailma näytti 50-luvulla tai 30-luvulla...