Toinen päivä
Turun kirjamessuilla sujui myös ohjelmallisesti varsin runsaana: määrällisestä vähän harvempia eri aiheita, mutta tällä kertaa pitempiä keskusteluja (puolesta tunnista tuntiin) ja lisäksi keskustelut limittyivät jännästi niin että vähän samoja asioita nousi eri yhteyksissä ja eri näkökulmista.
Aamupäivän ensimmäinen aihe oli unohdetut kirjat: saavuin paikalle pari minuuttia myöhässä ja läsnäoloni ansiosta puhujia ei ollut enemmän kuin yleisön jäseniä (joitain muita valui vielä myöhemmin paikalle...). Aihe oli sen verran kiinnostava että toinen aika kuin heti messun avautumisen jälkeen tai toinen paikka kuin yläkerran varsinaisesta massuhumusta erillään oleva sali olisi ollut hyödyksi, toivottavasti vastaavia keksusteluja järjestettäisiin uudestaan, koska aiheeseen sopivia kirjoja varmasti riittää...
Mikko Aarne, Anna Baijars ja Ville Rauvola nostivat kukin esiin jokusen viime vuoden kirjoja, jotka eivät ole saaneet ansaittua huomiota ja/tai myyntilukuja, ja samalla puhuttiin myös yleisemmin kuinka satunnaiselta kirjojen menestys tai menestymättömyys joskus tuntuu (ja Stoner-ilmiöstäkin puhuttiin). Kuinka Heidi Jaatinen jäi paitsioon kunnes kolmas kirjansa sattui nousemaan Finlandia-ehdokkaaksi, tai kuinka käännöskirjoille usein merkittävää on kirjoittajan saaminen vierailemaan, ja joskus sekään ei auta...
Esiin nousi myös kustantajan happotesti, että kustannuspäätöstä tehdessä jos kuvittelee sen huonoimman mahdollisimman tilanteen, että huomio on olematon ja myynti vähäinen, niin voiko silti olla tyytyväinen että on moisen kirjan kuitenkin tuottanut. Jos voi, niin hyvä, jos arveluttaa niin ehkä pitääkin arveluttaa.
Keskustelun lopuksi esille nostetut kirjat olivat yleisön mukaan napattavissa, saatte ehkä myöhemmin kuulla ansaitsiko Goliarda Sapienzan Elämän ilo unohduksen.
Tämän jälkeen kuulin loppuosan Tuija Lehtisen, Pasi Pekkolan ja Hannu Niklanderin neuvoista esikoiskirjailijoille, jossa mainittiin myös edellisessä keskustelussa noussut aihe, että siinä missä esikoinen vielä voikin saada huomiota esikoisuudella, niin toinen kirja on yleensä ongelmallisempi ja saattaa jäädä unohduksiin vaikka ensimmäinen kirja olisikin menestynyt...
Tämän jälkeen Anja Leinonen, Rosa Liksom, Juha-Pekka Koskinen ja Venla Hiidensalo jatkoivat kustannusalan murroksesta. Aihe on tuttu mutta kyllä siinä hyviä pointtejakin nousi, ja hyvä että nyt oli esillä enemmän mm. markkinointi. Rosa Liksom kertoi kuinka uransa alkuaikoina hän kieltäytyi markkinoimasta kirjojaan, ja sitten kun kiinnostuikin tästä niin kustantaja vuorostaan ei ollut kiinnostunut...ja kuinka muutenkin kustantajat sysäävät markkinointia kirjailijan harteille, pitää olla aktiivinen somessa yms yms. (lukijoissa moni kuulemma arvostaa henkilökohtaista kontaktia eli tällainen kirjailijuusprosessin jakaminen FB:ssa yms kuulemma ihan toimiikin).
Samalla mieleen tuli kuitenkin niin tämän kuin sen unohdettujen kirjojen keskustelun pohjalta, että myös kustantajien pitäisi oikeasti skarpata somepresenssiä.
Näin bloggaajana olen tietysti myös huomannut moneen kertaan mainitun asian että lehtikritiikkien määrä on laskussa ja epätasaisesti jakautunut, ja että palautteessa bloggaajien osuus ja rooli on kasvanut. Someaktiiviset kirjailijat ovat aika hyviä nostamaan omilla kanavillaan omista kirjoistaan tulleita bloggauksia, joka näin molemminpuolisesti toimii positiivisesti, kirja saa todistusta että sen on joku lukenut ja ehkä ollut jotain mieltäkin (ehkä jopa positiivista), bloggaus saa huomiota ja tätä kautta kirjankin huomioarvo nousee (edes pikkuisen).
Mutta samalla useammankin bloggaajan toimin on ihmetelty että monet kustantajat taas ovat kovin haluttomia moista tekemään kustantamistaan kirjoista: joskus sitaatteja saattaa päätyä jopa kirjankansiblurbeiksi mutta uudelleentwiittauksia, FB-linkityksiä yms ei harrasteta ollenkaan siinä määrin mitä voisi.
Kun somemarkkinointi sysätään näin paljon kirjailijan harteille niin someaktiivisten kirjailijoiden ja bloggarien välille voi syntyäkin kirjaa edistävää synergiaa, mutta eihän sellainen ole mahdollista esim. käännöskirjoille. Jos niistä joku bloggari kirjoittaakin niin tavoittavuus on rajallisempaa (ei liene sattumaa että unohdetut kirjat -keskustelussa nousi esiin useampikin käännöskirja, tai kuinka käännöskirjallisuuden asema suomalaisessa nykykirjallisuudessa on ongelmissa...)
Vaikka joskus kirjallisuuskeskustelun henkilökeskeisyys rasittaakin niin ei minusta ole ongelmallista että moni kirjailija on myös someaktiivinen, mutta ei se riitä: ei kustantaja voi sysätä kaikkea vastuuta markkinoinnista kirjailijalle, jotkut resurssit on hyödynnettävä kustantajatasolla (ja toisissa sekä kustantaja- että kirjailijatasolla toimiminen parantaa saavuttavuutta laajemmalle kuin pelkällä kirjailijatasolla).
Noniin, takaisin messuohjelmaan.
Poikkesin myös ruokapuolella bongaamassa tiskin johon tutustumiseen velvoittaa ihan blogin nimikin, eli Entocuben syötäviin hyönteisiin.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun sirkkoja syön, ja eiväthän ne maun puolesta mitään ihmeellisiä ole, lähinnä ne eivät maistu juuri millekään (jos ne on esim. marinoitu niin ne maistuvat marinadille) mutta suhtaudun silti hyvin myönteisesti tuoreeseen lakiin joka mahdollistaa hyönteisten käytön ruokatuotteina, koska proteiinilähteenä ne ovat parempia kuin muut eläimet, proteiini/rasva-suhde on terveellisempi, ja tuotanto on huomattavasti ekologisempaa kuin muun lihakarjan.
Mutta sieltä otin nyt vain maistiaisia, ja kävin varsinaisesti lounastamassa muualla.
Tämän jälkeen takaisin kirjapuolelle, kuuntelemaan keskustelua mikä on olennaista runokritiikissä.
Runokriitikolle tyypillistä jalkojen asentoa treenasin minäkin
Mervi Kantokorpi, Miikka Laihinen ja Siru Kainulainen puhuiva aiheesta, päivälehtien vs erikoislehtien merkityksestä (ensimmäiset merkittäviä lähinnä näkyvyyden kannalta, merkittävä runokritiikki ilmestyy Tuli & Savussa, Nuoressa voimassa yms), runouden "vaikeudesta" (itseääntuottava ajatus jota on parempi olla sanomatta), tai kuinka runokritiikkiä kirjoittaakseen tärkeää on lukea runoutta...
Taas näin bloggarina kiinnitin huomiota siihen huomioon että runokritiikissä on hyvä tuntua kokemuksellisuus ja "rakennustelineiden näkyminen", nämähän ovat piirteitä joita nimenomaan harrastetaan kirjabloggaamisessa, painotetaan oman kokemuksen esiintuomista sellaisena lukijana kuin on.
(Pohdin myös kohdeyleisön ajattelua, itse kirjoitan lähinnä itselleni joka ei välttämättä runouden suhteen ole aina positiivisen kiinnostunut vaan ennemminkin utelias-mutta-epäluuloinen...)
Jotain kiinnostavia puheita olisi ollut lavoilla mutta suuntasin juomaan kuoharia muiden kirjabloggaajien kanssa,oltiin sovittu tapaaminen. Koska missä bloggaajat kirjamessuilla toisensa kohtaavat, siellä kuohari on tervetullut lisä.
Katseltiin myös naapurilavan äärelle Alexander Stubbia kuulemaan tullutta runsasta väkijoukkoa, joka hajaantui sitten seuraavan puheen alkaessa.
Miki Liukkonen, Matias Riikonen ja Sinikka Vuola keskustelivat romaanin uusista muodoista, kaikilta kun on tullut romaani (tai romaanipari), joka ei perinteisen juonivetoisen lukuromaanin piiriin kuulu ja jotka siis ehkä vaativat myös erilaisia lukutapoja (terveisiä tässä nimeämättömälle bloggaajalle joka mainitsi lukeneensa Liukkosen kirjaa sata sivua, kirjailija itse pitää vain osittaista kirjan lukemista täysin toimivana ratkaisuna).
Ja toisaalta mainittiin myös että kyllähän myös perinteisemmissä romaaneissa voi olla tasoja jotka vaativat erilaista luentaa kuin "mitä seuraavaksi tapahtuu", ja Riikonen ehdotti lukemis-Finlandian perustamista vuoden parhaalle luennalle...
Aloin myös pohtia esiin nostettua ajatusta siitä kuinka todellisuuden todella realistinen kuvaus onkin juuri fragmenttisen polyfoninen, että kuitenkin ihmisellä on suuri taipumus kääntää elämänkokemuksensa tarinalliseksi, usein jopa itsepetokseen saakka: riippumatta siitä millainen todellisuus on, kokemus siitä on usein lineaarinen ja tarinallinen...
Niin, Riikonen myös luonnehti nykymaailmaa etukenoiseksi, kuten teki myös Koskinen kustannusalan murros -keskustelussa: Koskinen tosin puhui kustannusalasta jossa kirjan elinkaari on käynyt kovin lyhyeksi ja näin syksyn kirjamessujen aikaan suunnitellaan jo ensi kevään katalogeja, kun taas Riikonen laajemmin teknologian kehityksestä yms.
Lopuksi annos runoutta: Maria Matinmikko, Outi-Illuusia Parviainen, Juha Kulmala ja Jouni Inkala puhuivat tuoreista runokokoelmistaan. Tai siitä kuinka hankala on puhua, erityisesti runoudesta, itsestä ja/tai itse tehdystä runoudesta. Huomioita tehtiin ja niihin suhtauduttiin vaihtelevalla innostuksella ja tietysti runoja myös luettiin ääneen (ja vähän laulettiinkin).
Tähän päättyi lauantain kirjamessut minun osaltani, paluubussissa
Arja suuntasi jo Helsinkiä kohti, minä jatkan messuilua myös huomenna.
Ja kirjankin ostin, sen saadun lisäksi.
