Lukumaraton V 26.6.

Taas on aika perinteiselle lukumaratonille. Näitähän on tullut kokeiltua jo aiemmin, yhteensä jo neljä kertaa, hieman eri muotoja kokeillen, ja tämänkertaista yhteismaratonia emännöidään Hyllytontun höpinöissä (mistä löytyy myös selostus mistä on kyse, jos lukija ei vielä tiedä).

Päätin kokeilla taas tiiliskivimaratonia, siitä on ollut aiemmin jo hyviä kokemuksia: normaalisti lukemisissani suosin lyhyitä kirjoja, novelleja, pienoisromaaneja yms. mutta liian tiiviiseen aikaan sullottu hyppiminen aiheesta ja tyylistä toiseen ei kuitenkaan niin hyvältä tuntunut, ja toisaalta lukumaraton on myös hyvä hetki poimia luettavaksi tällaisia kirjoja jotka periaatteessa haluaisi lukea mutta jotka kokonsa puolesta arveluttavat...

Siitä huolimatta että näissä on vähän hasardiakin mukana että mitä jos se kirja ei osu ollenkaan lukufiilikseen tai yleiseen makuun. Siitä vaarasta olen kyllä tietoinen koska valitsin kirjaksi Mika Waltarin Ihmiskunnan viholliset. Waltariin minulla on vähän ristiriitainen suhde, osasta kirjoistaan olen pitänyt, mutta toisaalta osassa tuotannossaan, erityisesti näissä massiivisissa historiateoksissa, on ollut ongelmana haahuilevuus, henkilö menee yhteen paikkaan ja siellä tapahtuu jotain, sitten mennään toiseen paikkaan jossa tapahtuu jotain muuta ja sitten kolmanteen...Waltari edelsi tyylillisesti "suunnistusfantasiaa", sitä että ison fantasiaeepoksen tai -sarjan ensimmäisellä aukeamalla on fantasiamaailman kartta ja kirjan aikana päähenkilön pitää käydä ihan jokaisessa karttaan merkityssä paikassa. Ja tämä ei ole suosikkikliseitäni.

Mutta koska Valtakunnan salaisuus, jonka jatkoa tämä kirja on, on suosikkini Waltarin tuotannosta niin ajattelin antaa tällekin mahdollisuuden. Ja varalla on toki muita kirjoja jos tämä ei toimikaan...

Mutta joka tapauksessa, kello 12 aloitan ja lauantaina lopetan. Ihan 24h en aio lukea, aion kyllä ehdottomasti nukkua välissä ja jos aktiivista lukuaikaa tulee sellaiset 13h-14h niin hyvä.

Välissä saatan myös käydä vilkaisemassa joidenkin muiden maratoonarien taivalta (lista yllämainitussa Hyllytontun bloggauksessa), joskin tarkempi huomio jäänee siihen kun on itse lopettanut.

15.00.
"Mies jolla on kunnon auto ei tarvitse pelastusta" (KTMK)
Kaksi ensimmäistä lukua (tai "kirjaa") luettu eli 140 sivua. 16 vuotta Valtakunnan salaisuuden jälkeen n. 15-vuotias Minutus muuttaa isänsä kanssa Antiokiasta takaisin Roomaan, ja siellä aloittaa liikkumisen hienokseltaan myrkyllisisissä seurapiireissa, ja on juuri lähdössä sotilasuralle Britanniaan. Sanoinko mä jotain Mika "David Eddings" Waltarin suunnistusfantasiasta? Perinteisiä PahisNaisiakin on jo bongattu.
Mutjoo, kasvukertomuksena mennään runsaalla historiallisella osuudella niin tapojen ja käytäntöjen kuin historiallisten henkilöidenkin osalta, keisarien sukuluettelo on laaja ja monimutkainen (ja kirjan lopussa oleva sukukaavio ei kauheasti auta, sen verran paljon on ristiinnaimisia ja puolisonvaihtoja) ja mukaan on saatu myös ihan kohtuullisesti uskonnollis-filosofisia sekä poliittisia keskusteluja (voinee sanoa että jos ei pidä Ruusun nimestä ei tätäkään kannata lukea).
Mutta jatketaan.

17.10
 Kaksi seuraavaa lukua luettu, eli olen sivulla 232. Minutus seikkaili aikansa Britanniassa ja palasi Roomaan, ja on kohtapuoleen lähdössä Korinttiin (jepjep). Lisää politiikkaa, lisää PahisNaisia jotka pyörittävät naivia poikasta miten tahtovat (vaikka ovatkin omaksuneet nyt hieman erilaisen käytöksen). Ulkoisesti Minutuksen ura on ollut reippaan nousujohteista mutta sisällä kalvaa epäilys onko missään mitään mieltä ja ovatko kaikki ihanteet rapaa...
Historiallisten romaanien lukemisessa tulee tietysti aina se hassu piirre että jos skaala on vain tarpeeksi suuri niin on jo jonkinlainen käsitys miten asiat etenevät, niinpä nykyisen Claudius-keisarin ohella on tavattu jo kolme tulevaakin keisaria...
Jatkoa seuraa, tosin saatan tässä välissä poiketa myös ulkona.

21.20
"Siksi on kuin taakka olisi kirvonnut yltäni, kun sain ottaa sinut vastaan viiniltä ja oksennukselta haisevana ja ymmärsin sinun alistuneen ihmisen osaan."
Kävin ulkona, söin iltapalaa ja luin pari lukua eteenpäin, nyt sivulla 344. Samalla voinee todeta että en saa kirjaa luetuksi maratonin aikana, yli puolet on vielä jäljellä...
Minutus kulkee Korinttia, Attikaa, Armeniaa, Efesoa ja palaa sitten Roomaan kun Claudius on kuollut ja Nero noussut keisariksi. Samalla myös puhuttelee poikaansa jolle nämä muistelmansa kirjoittaa.
Kreikassa ja idempänä on taas sotkeutumista omituiseen juutalaiseen kulttiin, ja törmääpä Minutus pariin kertaan Paavaliinkin ja kerran Pietariin (sekä muutamaan muuhun raamatulliseen hahmoon), ja Roomaan palatessa siirrytään taas poliittisiin juonitteluihin joiden suhteen Minutus ei voi enää sivuuttaa kaikenlaisia pahanilkisiä juoruja pelkkinä pahanilkisinä juoruina...
Ei tämä tähän menneen perusteella vaikuta olevan Waltarin parhaimmistoa, vähän Sinuhen ja Valtakunnan sekoituksen tapaista mutta sellaista jotka molemmat tekivät vähän paremmin. Mutta katsotaan nyt miten homma etenee, ja keisariajan Rooma on toki hyvin jännittävä miljöö (liiankin jännittävä jos siellä joutuisi asumaan).

00.20
 Ja pari lukua taas ja olemme siirtyneet jälkimmäiseen osaan (vaikka tässä kirjassa koko kirja onkin yhdessä niteessä), sivulla 474. Lisää politiikkaa vaihtelevissa tuulissa, henkilökohtaista elämää pääosin vastatuulessa, ja Paavali ja Pietari käväisevät taas tapahtumissa mukana. Jokohan se Rooma kohta palaisi.
Tai ehkä tässä vaiheessa voisi mennä nukkumaan.

10.00
"Muutamat koirainystävät katsomossa kavahtivat seisomaan ja huusivat että leikki on liian julmaa. Ei koiria saa kiusata."
Rooma syttyi jo seuraavalla sivulla ja illalla luin vielä parikymmentä sivua ja nyt aamulla kymmenennen luvun loppuun, sivulle 577. Ja tässä osiossa päästiinkin sitten kirjan ydinalueelle, eli Rooman palon jälkeen suoritettuihin kristittyjen vainoon, jossa Minutuksella on oma osuutensa mm. eläintarhan johtajana jonka vastuulla on järjestää suunnitellut sirkushuvit...
Tietysti tätä lukee myös/erityisesti kommenttina toisesta maailmansodasta, joskin esitettynä näkökulmista josta holokaustia ei vieläkään tavata kuvata, pääosissa mm. henkilöitä jotka omaa heikkouttaan osallistuvat siihen vaikka periaatteessa pyrkivätkin johonkin muuhun tai jotka ilmaisevat vienosti paheksuntansa toimien osoittamaa makaaberiutta ja huonoa makua kohtaan. Ja nykylukija voinee keksiä muitakin analogioita muihin historiallisiin, nykyisiin ja tuleviin tapahtumiin (kuten aiemmin todettu, pahaa pelkään että ainoa asia joka historiasta voidaan oppia on että historiasta ei voi oppia mitään.)
Mutjoo. Reilu puolitoista tuntia vielä maratonia jäljellä, kirjassa vielä parisataa sivua eli menee yliajalle.

12.20
Pari lukua lisää luettu, jäljellä olisi vielä kaksi lukua eli satakunta sivua. Maratonin päättymisaikaan olin sivulla 653 eli ihan hyvin tuli luettua, toisaalta näissä tiiliskivissä ei ihan huippusivumääriä niin helposti saavuta mutta toisaalta ei mitään erityisempiä häiriöitä ollut ja Waltarin teksti on varsin juohevaa.
Tässä osassa oli taas lisää näitä valtataisteluja ja poliittista juonittelua.
Nyt voisi pitää tauon ja lukea kirjan loppuun joskus myöhemmin tänään, päivitän sitten tänne loppumietteet.

20.00
Kirja luettu loppuun, (kirjassa oli siis yhteensä 775 sivua). Nämä loppuluvut eivät nyt sitten enää oikein vakuuttaneet, niissä oli taas enemmän haahuilua, historiallisia tapahtumia käytiin läpi kovin listamaisesti. Minutus tosin myös puhuttelee poikaansa entistä enemmän ja kommentoi myös kirjoitusajan tapahtumia. Sinänsä ihan kiinnostava tapa oli tämä että vaikka kirjoitusajasta ei paljoa puhuta niin tuntuu että siinäkin edetään, kirjan alun muisteleva Minutus ei ole ihan sama henkilö kuin kirjan lopun...

Yleisesti sanoisin että ei tämä Waltarin ihan parhaita ole mutta luettava ja erityisesti jälkimmäisellä puoliskolla on paljon pohdintaa ihmisen perimmäisestä ylitsepääsemättömästä heikkoudesta ja vajavuudesta (erityisesti Rooman paloa ja seurannutta kristittyjen vainoa käsittelevissä luvuissa): jos uskoisi ihmisyyden itsenäiseen kyvykkyyteen ja luontaiseen taipumukseen hyvyyteen, niin tämä kirja voisi tuntua kovin lohduttomalta, meille muille tässä taas on jotain lohdullista.
Kovasti on haahuilua ja historiallisten detaljien sirottelua tarpeellisesti ja vähän tarpeettomastikin. Kasvukertomuksena tässä tietysti pitää olla vähän laajuutta mutta tällainen "mennään paikkaan"-"siellä tapahtuu"-"mennään toiseen paikkaan"-"siellä tapahtuu jotain muuta"-kerronta on vähän senttarimaista, varsinkin kun mukaan pitää tietysti saada kaikki ajan merkittävät historialliset tapahtumat ja henkilöt. Waltarin PahisNaiset ovat tietysti myös klisee ja tässäkin niitä riittää, vaikka toisaalta monien toimia ja käytöksiä on myös ihan perusteltu ja alun PahisNainen voikin osoittaa myöhemmin yllättävää jaloutta (ja toisinpäin). Ja vastaavasti miehet ovat heikkoja, ahneita ja itsekeskeisiä (oikeastaan ainoa vähänkään merkittävämpi henkilö joka taidettiin kuvata jatkuvasti positiivisesti oli Keefas eli Pietari, ehkä vähän korvaukseksi vähemmän mairittelevasta kuvasta Valtakunnan salaisuudessa...)
Mutta kyllähän Waltari osaa viedä tarinaa eteenpäin.

Edellisessä tiiliskivimaratonissa sivuja kertyi 562, eli tämänkertaiset 653 oli melkein sata sivua enemmän. Waltarin tyyli on epäilemättä helpompaa luettavaa, taitto oli jonkin verran väljempi (sivulle meni näköjään 37 sivua edellisten 44 sijasta) ja aktiivista lukuaikaakin taisi tulla jonkin verran enemmän, taisi olla lähempänä 15 tuntia.
Kovempia sivumääriä varmaan saisi vähän suuremmalla vaihtelulla (jos ei muuten niin nimiösivut mukaan laskettuna), mutjoo, näissä lukumaratoneissa on minusta oma hupinsa myös lukea vähän sellaisia kirjoja joita ei muuten niin helposti tulisi luettua: vaikka tämäkin kirja on ollut pitempään mielessä "pitäisi joskus"-kirjana, niin normaalilukemisessani suosin lyhyitä kirjoja ja olisin huomattavasti haluttomampi tarttumaan tällaisiin järkäleisiin.
Joskus on ollut puhetta että ainakin jotkut massiiviset kirjat kuuluisi lukea mieluummin jatkokertomusten ilmestymistahdissa koska ne ovat sellaisiksi kirjoitettuja, ja tällainen maratonluenta olisi täysin viheliäistä: tässä tapauksessa kertaus pysyi varsin kohtuullisena ja toisaalta intensiivisessä lukemisessa oli jotain toivoa että valtava henkilömäärä ja näiden keskinäiset suhteet pysyisivät edes jotenkin muistissa.

Kesälle on suunniteltu ainakin toinen yhteislukumaraton vaikka päivä ei kai vielä ole tiedossa: osallistun mahdollisuuksien mukaan tai jos päivä ei sovi saatan pitää oman jossain vaiheessa (ehkä vaihteeksi taas kokeillen jotain muuta muotoa kuin näitä proosajärkäleitä).