Jorge Amadon kirja on hädintuskin pienoisromaani, väljästi taitettunakaan tarina ei ole sataa sivua (sivumäärä menee kuitenkin yli kun mukana on suomentaja Jyrki Lappi-Seppälän jälkisanat).
Quincas Vesikauhu, Bahian pummien kuningas ja alamaailman isähahmo on kirjan alussa kuollut, näin kerrotaan miehen poroporvarilliselle perheelle jonka Quincas, aikoinaan tunnollinen virkamies, päätyi hylkäämään vuosia sitten keskittyen rommiin, prostituoituihin ja uhkapeliin. Perhe, tytär ja veli puolisoineen, on toki antanut ymmärtää Quincasin kuolleen jo aikaa sitten ja sopivalla ilolla tervehtivät tätä mahdollisuutta pyyhkiä lopullisesti tämä harmittava välivaihe maanpinnalta, mutta asiat eivät mene ihan niinkuin pitäisi ja Quincasin ystävät päätyvät viettämään vielä yhtä viimeistä iltaa varsin äänekkään vainajan kera, ja lopulta Quincas loikkaa mereen hyvästien kera ja katoaa.
Lajityyppi on vahvasti veijariromaani, jossa nimihenkilön värikästä persoonaa ja kykyä tuottaa epäjärjestystä ei hidasta edes pikkuseikat kuten kuolema tai kaksi. Maagisen realismin suuntaan flirttaillaan (mutta periaatteessa lukija voinee selittää epäluonnollisempia tapahtumia syyllisyydentunteella ja runsaalla määrällä rommia). Mutta aika lailla myös vain tuo, kirjailija on sympatioissaan karrikoivan ilmeinen ja vähän, no, helppo. Ihan kiva tämä kuitenkin oli.
6 kommenttia:
En ole lukenut yhtään Amadon kirjaa. Olen talven aikana hankkinut kaksi, mutta kumpikaan ei ole tämä sinun lukemasi.
Sama kuin Ullalla. :-)
("Ilojen paratiisi" ja "Gabriela, jotain ja jotain")
Muistaakseni minustakin kirjailija nojailee noitten juomaveikkojen ja tyttöystävien suuntaan hieman turhan selkeästi. Kirjassa on joitakin kivoja kohtia, ehkä se pitäisi lukea uudelleen, kun ei pelkästään odota, että mitenkähän tässä käypi?
Jep, sen verran kiinnosti että ehkä muutakin Amadoa pitäisi kokeilla, Dona Floria ja Ihmeiden markkinoita kehuttiin tässä ja muuallakin...
Tämähän tuli luettavaksi satunnaisnostona kirjaston hyllystä, ohut Sinisen kirjaston kirja ja kirjailija oli nimenä tuttu :)
Minä valikoin tämän aikoinaan, kokeillakseni Amadoa lyhyellä kirjalla. Ehkä joku muu olisi ollut parempi, nyt sain aika huonon kuvan kirjailijan tuotannosta. Tietysti otos oli hyvin suppea.
Tämä on juuri sellainen kirja, jonka takia olen ennakkoluuloinen vanhoja klassikoita kohtaan, vaikka tämä ei ehkä täytä vanhan klassikon kriteereitä muuten, mutta siis, on tylsä, jotenkin ennalta arvattava ja ei oikein mitään ideaa. Maaginen realismi taas, no jaa, siitä annetaan pieni maistiainen, juuri sellainen, joka vain harmittaa.
Tjooh, minä taas olin tuohon maagisen realismin määrään, voisi olla vielä epämääräisempikin...mutta pitäisi lukea enemmän tuotantoaan että voisi sen paremmin sanoa mitään kirjailijalaadusta.
Lähetä kommentti