Pinon päällimmäinen -Sanna ehdotti näin vuodenvaihteen tienoille Rauhaa maailmaan -lukumaratonia jota on jo muutamassa blogissa ollutkin käynnissä ja osassa on juuri nytkin. Ja päätin minäkin lähteä mukaan näin vuodenvaihteen yli.
Maratonaikaa on 42 tuntia eli kun aloitan nyt kello 12 niin päätös tulee 2.1. kello kuudelta (jolloin aion kyllä olla nukkumassa mutta kuitenkin). Ja suunnitteilla on pitää muutenkin maraton hyvin vapaamuotoisena, en ole valinnut sen kummemmin kirjoja enkä aio niin intensiivisesti vetää kuin kesäisillä 24h maratoneilla. Ja varmaan jossain vaiheessa teen myös ekskursioita epälukumaratonin puolelle. Mutta pyritään nyt painottumaan lukemiseen ja huudellaan tänne edistymisiä.
Kello 12 siis lähdetään liikkeelle, varmaan se olisi...tuo kirja.
14.30. Tuo kirja on siis Alain-René le Sagen melkein yhdeksänsataasivuinen Kavaljeerin muistelmat, jota olen lukenut pätkissä lokakuusta lähtien, ja nyt aletaan olla loppupuolella, kun reippaasti maratoonasin 102 sivua. Aika nopealukuisia ja huvittavia nämä Gil Blas de Santillanan seikkailut ovat, mutta kun näiden draaman kaari on aika olematonta (tapahtumat, sisätarinat ja muut seuraavat toisiaan kuin helmet nauhassa) niin pitemmissä pätkissä epäilemättä kävisi tympeäksi.
Nyt Gil Blas oli taas jättänyt Madridin taakseen, tapasi uusia ja vanhoja tuttuja, meni naimisiin ja palvelijansa Scipio kertoi elämäntarinansa.
Jatketaan tästä joskus toiste, ja vaihdetaan kirjaa.
17. 00. En ole nyt ihan varma siitä että ovatko nämä lukemiseni nyt erityisen "rauhaa maailmaan"-edistäviä. Luin nyt myös aiemmin tutun Leonardo Sciascian kahden pienoisromaanin yhteisniteestä ensimmäisen puoliskon eli The Knight and Deathin (nimi viittaa tuohon ylläolevaan Dürerin teokseen). Kyseessä on rikosromaani, arvostettu lakimies Sandoz on tapettu ja nimetön päähenkilömme alkaa selvitellä tapahtunutta, mutta koska maana on Italia ja mukana on sisilialaisia, on selvää että syyt ja seuraukset eivät mene ihan perinteisten dekkarien mukaan näpsäkästi paikalleen, niiden suhteet ovat, sanoisinko, korruptoituneet...syylliseksi väitetään erästä uutta terroristijärjestöä jonka olemassaolosta ei ole kuitenkaan kovin paljon varmuutta paitsi tietysti sitten kun se vuotaa julkisuuteen, sitten se on olemassa liittyi se sitten tapaukseen tai ei...
Hämmentävä, painostava, kimurantti teos mutta eittämättä kiehtova ja tehokas. Sivuja tässä oli 54 (fontti oli aika pientä) eli en ole mitään sivumääräennätyksiä tosiaankaan tekemässä...
Lukenen tuon toisenkin pienoisromaanin kohtapuoliin mutten ihan heti, jatkan jollain muulla. Vai vaihtaisiko joksikin aikaa pelimoodiin?
19.15. Jatkamme ei-kovin-rauhallisissa merkeissä, eli pelaten vähän matkaa eteenpäin Path of Exileä.
Path of Exile on nopeimmin luonnehdittuna selkeä Diablo-klooni ja ylpeä siitä, mutta jos varastaa niin kannattaa varastaa parhailta ja laittaa homma toimimaan, eli paljon on tuttua Diablo II:n pelaajille mutta mukana on kaikenlaista nokkelaa parannusta ja kikkailua.
Tarinaa on taas mukana lähinnä nimeksi, jotain quest-juttuja ja flavor texteja mutta maailmassa on ihan kivasti karuutta (ja viittauksia ilmeisesti ainakin Australian suuntaan) ja meno on vanhaa kunnon "mennään paikkaan, tapetaan monsuja, kerätään expaa ja equa, vielä vähän matkaa eteenpäin". Ja joidenkin muiden pelaajien kokonaispeliaikoja katsellessa Diablo II:n "pahempi kuin heroiini"-koukuttavuuttakin on näköjään mukana.
20.15. Laitoin ruokaa tulemaan, valmistumista odotellessa pelasin vähän matkaa LYNEä. Joka on ilmeisesti alunperin täppärille laadittu pulmapeli mutta kyllä se PC:ssäkin pyörii.
Myönnän fanittavani tällaisia minimalistisia pulmapelejä, hyviä tällaisia on aina ilo löytää kun yleensä jos pelipiireissä puhutaan suosituista pulmapeleistä niin ne ovat jotain Portalin kaltaista pseudo-actionia tai Bejewelediä, kun minulle lajityyppi taas on tämä LYNE tai English Country Tune tai RUSH tai SpaceChem tai Fish Fillets 2 (viimeisin mainittu ei ole kovin minimalistinen mutta jota olen pelaillut tuntikaupalla viime aikoina, hieman lapsellisen ulkokuoren ja hönön huumorin alla on tiukka puzzlepeli jonka vaikeustaso liikkuu kinkkisen ja sadistisen välimaastossa...näyttää lastenpeliltä, mutta kärsimättömimmät hajoavat jo tutoriaaliin)
Jahas, ruoka. Sen jälkeen voisi taas lukea jotain.
00.20. Vuosi vaihtui. Kuten voi ehkä päätellä en mitenkään innokkaasti juhlista vuosien vaihtumista, tänä vuonna olen sentään hereillä, mitä ei aina tapahdu :)
Tässä välissä olen lukenut Alessandro Bariccon Ocean Sea -kirjaa, nyt olen sivulla 145 (eli yhteissivumäärä tällä hetkellä 301). Joukko erikoisia ihmisiä on kokoontunut meren ääreen ja nyt pitää katsoa miten käy, ei tämäkään ihan mahdottoman pitkä kirja ole...Bariccon Silkki teki aikoinaan vaikutuksen ja Verta vuodattamatta -kirjasta pidin myös, tässä on samaa tekijää vaikka kirja eteneekin aika fragmenttisesti ja osittain tajunnanvirtaisesti (josta kerrontatapana en vieläkään niin pidä).
Katsotaan nyt luenko tämän loppuun ennen nukkumaanmenoa vai aamulla.
10.30. Kävin sitten vielä tuon kirjoittamisen jälkeen vähän kikkailemassa Fish Fillets 2:ssa
ja mm. hoksasin miten tämä kenttä läpäistään: ideana on siis saada nuo kaksi kalaa ulos kentästä, tässä tapauksessa vasemmasta alhaalta. Ulkonäöstä huolimatta kyse on vain tietynmuotoisten palikoiden liikuttelusta tiettyjen sääntöjen mukaan (kalat voivat vain työntää esineitä eteenpäin tai nostaa niitä päällään ylöspäin (eli esim. alimmalla lattialla olevia esineitä ei voi nostaa), kaikki muut paitsi nuo vihreät levälautat putoavat alaspäin, kumpikaan kala ei kestä esineen putoamista päälleen, vain isompi kala voi liikuttaa noita metallisia putkenpätkiä)
Ja nyt aamulla luin luin Ocean Seata vähän matkaa eteenpäin.
13.00. Luin Ocean Sean loppuun ja kävin ulkona.
Bariccon kirja sijoittuu jonnekin 1900-luvun vaihteeseen jommallekummalle puolelle pieneen majataloon meren rannalla jonne on kertynyt joukko ihmisiä: maalari joka haluaa maalata meren muotokuvan mutta ei oikein tiedä mistä alkaa, tiedemiehen joka haluaa mitata missä meri päättyy, nuoren neidon joka tulee paranemaan sairaudestaan meren äärellä (tai kuolemaan siihen, kummin vain), rouvan jonka miehensä on lähettänyt syrjäiseen maankolkkaan tämän uskottomuuden vuoksi...
"Do you know something? I would have thought that admirals stayed at sea..."
"I would have thought that priests stayed in church."
"Oh well, you know, God is everywhere..."
"So is the sea, Father, so is the sea."
Kuten ylempänä mainitsin, kirja on aika fragmenttinen, osin unenomainen ja tajunnanvirtainen ja paikoin hyvin tarinallinen ja konkreettinen. Itse asiassa mieleen tuli Perecin Elämä: käyttöohje, ja kun yhden henkilön nimi oli Bartleboom (vrt. Perecin kirjan keskeinen henkilö Bartlebooth), yhteys lienee tarkoituksellinen. Perecin omalaatuista huumoria (siinä missä ajoittaista turhauttavuuttakin) on mukana.
Tässä oli ansionsa ja hetkensä, vaikka Silkki onkin yhä Bariccon se kirja.
Sivuja 241, siis kokonaissivumäärä tällä hetkellä 397 eli aika leppoisasti tässä edetään aiempiin maratoneihin verrattuna.
16.00. Sitten vähän kevyempää kirjallisuutta, NTK-haasteen puitteissa tyrkylle tullut Lasten Toivekirjaston teos, E.L.Konigsburgin Ystäväni noitatyttö.
Elisabeth on muuttanut uuteen naapurustoon eikä hänellä vielä oikein ole ystäviä kun hän eräänä kekriaattona kohtaa samanikäisen Jenniferin, joka ilmoittaa olevansa oikea noita, ja päättää ottaa Elisabethin noitaoppilaakseen. Noitaopinnot etenevät ja tytöt alkavat valmistaa lentovoidetta kun...
Juttelimme entisajan noidista ja Cotton Mather -nimisestä miehestä, joka halusi hirttää noitia. Juttelimme hyönteissyöjistä, kasveista jotka pyydystävät ravinnokseen hyönteisiä. Puhuimme eräästä taiteilijasta, jonka nimi oli Van Gogh, ja joka leikkasti itseltään korvan. Puhuimme Ranskan vallankumouksesta, siitä millaista olisi haaksirikkoutua ilman vettä autiolle saarelle, puhuimme täistä ja paiserutosta ja muista mielenkiintoisista asioista.
Konigsburgilta olin joskus aikoja sitten lukenut toisen suomennetun teoksen Vanhan rouvan salaiset paperit (ja kirjailijan nimi oli jäänyt mieleen kun olin joku vuosi sitten ihmetellyt jossain alkukielellä tolkuttoman nimistä kirjaa joka nautti kuitenkin selvää klassikkomainetta, kunnes hoksasin että minähän olin lukenut sen). Tämäkin oli sympaattinen kirja, Jennifer oli kiinnostava hahmo, selvästi älykäs lapsi joka prosessoi yksinäisyyttään tahalliseen eksentriyteen ja kovaan ulkokuoreen, ja Elisabeth lähtee tähän mukaan ja oppii näitä taitoja mutta samalla myös näkemään Jenniferin kuoren läpi.
Ja moderni suomalainen aikuislukija voi tietysti kiinnittää huomiota myös kiinnostaviin kulttuurillisiin yksityiskohtiin, siihen mitä Konigsburg kertoo ja myös minkä jättää kertomatta tai mikä menee ohimenevänä mainintana läpi...tai siihen miten kääntäjä Marikki Makkonen selviää amerikkalaiseen kulttuuriin keskeisesti liittyvistä ilmiöistä jotka eivät ehkä vuoden 1971 lapsille olleet niin tuttuja, kuten Halloween.
105 sivua ja tekijän kuvitusta mukana, eli aika nopealukuinen kirja tämä oli (kävin välissä myös vääntämässä yhden tason lisää LYNEssä). Kokonaissivut siis 502.
19.50 Kävin reippailemassa kirkolla, siitä onkin aika pitkä aika kun olen viimeksi ollut englanninkielisessä messussa Henkassa (ja kamera unohtui, olisi voinut kuvata kivoja näkymiä Espan puistossa). Takaisintullessa luin ratikassa pari Luis Negrónin novellia, kerron niistä sitten kun saan koko kirjan luettua. Mutta 18 sivua lisää kokonaissaaliiseen siis.
23.00 Luin sen toisen Leonardo Sciascian pienoisromaanin, One Way or Anotherin, ensimmäisen luin eilen ja kirjoitin siitä tuolla ylempänä.
Tässäkin tarinassa murhataan joku, mutta on huomattavasti monimutkaisempaa selvittää onko joku sitten murhaaja, näissä ei noudateta selkeitä dekkarilinjauksia (ja molemmissa tarinoissa heitetään myös ohimennen piikkiä dekkareita kohtaan).
Tämänkertainen protagonistimme on taidemaalari, nimekäskin, joka sattumalta päätyy hotelliin/hengelliseen vierasmajaan jossa on juuri alkamassa retriitti jonka osallistujissa riittää valtakunnan kermaa ja päättää jäädä seuraamaan tapahtumaa, ei vähiten erityislaatuisen hotellijohtajan don Gaetanon vuoksi. Pienoisromaanin alkulauseena on pitkä lainaus Dionysius Areopagitaa ja jutut liikkuivat muutenkin aika sfääreissä, kun maalari ja don Gaetano käyvät filosofisia keskusteluja...Lopulta ei ehkä The Knight and Deathin veroinen mutta kiehtova tämäkin.
Lisäsivuja tuli 101, eli yhteissivumäärä on 621, ja luulen että lopetan maratonajan lukemisen tähän, kolme kirjaa kokonaan ja kahta pätkiä ja kokonaissivumäärä suunnilleen samoja luokkia kuin normaaleilla intensiivisemmilläkin maratoneilla (lisätunteja oli paljon mutta lukeminen katkonaisempaa ja osa kirjoista vähän työläämpiä kuin toiset). Taidan mennä tästä pelaamaan jotain.
1.15. Maratonaikaa tosiaan jatkuu vielä kello kuuteen mutten minä ihan niin pitkään taida pysyä hereillä...kävin tahkoamassa Path of Exilessä pari aluetta, ja sinänsä olisi houkuttanut käydä katsomassa Machinariumia tai To the Moonia mutta en taida nyt jaksaa.
