Minulta onkin mennyt täysin ohitse se, että Viivi Avellan on julkaissut jääkiekkoaiheisen kirjan. Piti ihan googlata se. Tuo leijona kyllä näyttää siltä, että edellinen ilta on rymytty baarissa. Ehkä kuvastaa erittäinkin osuvasti leijonameininkiä pelireissuilla... Tykkään myös lukiokirjan kannesta. Siinä on kiva retrofiilis.
Avellanin kirja lähentelee ulkomuodossaan mitä kutsun "läpyskäksi" mutta täyttää kuitenkin kirjan määritelmän. Sisältöä en sen kummemmin katsonut.
Noissa 60-70-luvun yhteiskunta- ja politiikkakirjojen kansissa on kyllä viehkoa designia. Tässä tapauksessa "uusi lukio" viittasi muistaakseni vuoteen 1963 (onkohan meillä vielä se kaksiosainen Uusin tieto -kirjapari jossa käsitellään populaaristi mikä on kuuminta hottia tieteen ja tekniikan alalla...siinä 50-luvun puolivälissä).
Valkoisesta valaasta olen lukenut ekan sivun. Odotan vieläkin sellaista aikaa, että voisin ihan rauhassa uppoutua varsin hitaalta vaikuttavaan tarinaan. Tai sitten pitäisi vain ottaa ja yrittää lukea useampi sivu.
Noita Salkkarikirjoja kysellään yllättävän usein fb-kirppiksillä. :)
Tämä kuvattu versio varmaan etenee nopeammin. nappasin kirjan käteen ja katsoin selästä mikä on kyseessä, hmm, Melvillen Moby Dick, eikös sen pitäisi olla aika lailla isompi nide? (tässä versiossa kirja on siis pakattu näpsästi pariinsataan sivuun). En näitä lyhennelmiä tapaa lukea mutta joskus tulee kyllä mietittyä että kuinkakohan hyvin niissä tavataan onnistua, onko siirtymät toimivia, mahtaako joku kirja jopa parantua siitä että siitä saksitaan hieman ylimääräisiä pois. Onko lyhennelmien estetiikkaa kukaan kirjallisuudentutkija, kriitikko, esseisti tms koskaa tutkinut?
Ovatko salkkarikirjojen kyselijät nostalgikkoja vai jahtaavatko ihan nykyteinitkin niitä? Salkkareita kai vielä katsotaan mutta nuo nuorisonäyttelijät tapaavat vaihtua kovaa vauhtia...
Sinänsä toki jos noita haluaa lukea niin nyt kannattaakin jahdata, koska olen melko varma että niistä ei oteta uusintapainoksia :)
Nuo 100 syytä olla sitä ja tätä tai 1000 syytä onneen yms. ovat kyllä jotenkin aivan huikea kirjallisuustyyppinsä. Tehdäänkö sellaisia vielä? Kuka niitä ostaa? Lukeeko joku niitä?
Ne ovat kyllä merkillinen laji, kirjoja on monenlaisia ja niitä kyllä kai yhä tehdään uusia ihan aktiivisesti mutta jotenkin niiden lukemisesta ei ikinä kuule mitään. Edes näin mutuhuttutasolla kukaan ei tunnu harrastavan niille taidearviointeja että tämä oli tosi hyvä ja tuo taas aika tylsä.
Olen mä joskus jotain kämmenenkokoista feng shui -opasta yms selaillut, ja ehkä näitäkään ei lueta järjestelmällisesti vaan aina silloin tällöin selataan satunnainen aukeama?
Niin, eihän tätä lajityyppiä toki luetakaan ahmien kannesta kanteen, veikkaan... Täytyypä joku kerta vilkaista kirjakaupassa, millainen valikoima on tällä hetkellä.
9 kommenttia:
Minulta onkin mennyt täysin ohitse se, että Viivi Avellan on julkaissut jääkiekkoaiheisen kirjan. Piti ihan googlata se. Tuo leijona kyllä näyttää siltä, että edellinen ilta on rymytty baarissa. Ehkä kuvastaa erittäinkin osuvasti leijonameininkiä pelireissuilla... Tykkään myös lukiokirjan kannesta. Siinä on kiva retrofiilis.
Avellanin kirja lähentelee ulkomuodossaan mitä kutsun "läpyskäksi" mutta täyttää kuitenkin kirjan määritelmän. Sisältöä en sen kummemmin katsonut.
Noissa 60-70-luvun yhteiskunta- ja politiikkakirjojen kansissa on kyllä viehkoa designia. Tässä tapauksessa "uusi lukio" viittasi muistaakseni vuoteen 1963 (onkohan meillä vielä se kaksiosainen Uusin tieto -kirjapari jossa käsitellään populaaristi mikä on kuuminta hottia tieteen ja tekniikan alalla...siinä 50-luvun puolivälissä).
Kallen Inttivuoden OLEN LUKENUT :D
Haha, ihan naurattaa.
Heh, arvelinkin että se on varmaan jollekulle tuttu :)
Mutta näissä johonkin ajan ilmiöön tiukasti sidotuissa nuortenkirjoissa on jotain viehättävää...
Valkoisesta valaasta olen lukenut ekan sivun. Odotan vieläkin sellaista aikaa, että voisin ihan rauhassa uppoutua varsin hitaalta vaikuttavaan tarinaan. Tai sitten pitäisi vain ottaa ja yrittää lukea useampi sivu.
Noita Salkkarikirjoja kysellään yllättävän usein fb-kirppiksillä. :)
Tämä kuvattu versio varmaan etenee nopeammin. nappasin kirjan käteen ja katsoin selästä mikä on kyseessä, hmm, Melvillen Moby Dick, eikös sen pitäisi olla aika lailla isompi nide? (tässä versiossa kirja on siis pakattu näpsästi pariinsataan sivuun).
En näitä lyhennelmiä tapaa lukea mutta joskus tulee kyllä mietittyä että kuinkakohan hyvin niissä tavataan onnistua, onko siirtymät toimivia, mahtaako joku kirja jopa parantua siitä että siitä saksitaan hieman ylimääräisiä pois. Onko lyhennelmien estetiikkaa kukaan kirjallisuudentutkija, kriitikko, esseisti tms koskaa tutkinut?
Ovatko salkkarikirjojen kyselijät nostalgikkoja vai jahtaavatko ihan nykyteinitkin niitä? Salkkareita kai vielä katsotaan mutta nuo nuorisonäyttelijät tapaavat vaihtua kovaa vauhtia...
Sinänsä toki jos noita haluaa lukea niin nyt kannattaakin jahdata, koska olen melko varma että niistä ei oteta uusintapainoksia :)
Nuo 100 syytä olla sitä ja tätä tai 1000 syytä onneen yms. ovat kyllä jotenkin aivan huikea kirjallisuustyyppinsä. Tehdäänkö sellaisia vielä? Kuka niitä ostaa? Lukeeko joku niitä?
Ne ovat kyllä merkillinen laji, kirjoja on monenlaisia ja niitä kyllä kai yhä tehdään uusia ihan aktiivisesti mutta jotenkin niiden lukemisesta ei ikinä kuule mitään. Edes näin mutuhuttutasolla kukaan ei tunnu harrastavan niille taidearviointeja että tämä oli tosi hyvä ja tuo taas aika tylsä.
Olen mä joskus jotain kämmenenkokoista feng shui -opasta yms selaillut, ja ehkä näitäkään ei lueta järjestelmällisesti vaan aina silloin tällöin selataan satunnainen aukeama?
Niin, eihän tätä lajityyppiä toki luetakaan ahmien kannesta kanteen, veikkaan... Täytyypä joku kerta vilkaista kirjakaupassa, millainen valikoima on tällä hetkellä.
Haastoin sinut runoilemaan! http://suketus.blogspot.fi/2014/09/l-niinkuin-limerikki-haaste.html
Lähetä kommentti