Kun seuraavat kirjamessut lähestyvät niin luen viimekertaisen ostoksen pois alta, eli Mansardan kustantama antologia slovenialaista nykyrunoutta: 12 runoilijaa joista kustakin lyhyt esittely ja muutamia näyterunoja, valitsijoina ja kääntäjinä Klemelä ja Inkala. Valintaprosessi on painottunut sellaisiin runoilijoihin jotka ovat Suomessa vierailleet mutta joilta ei ole omaa kokoelmaa suomennettu, ja sitten pari sellaista joita ei ole täällä nähty.
Olen aiemmin valitellut sitä hankalaa ennakkoasennetta jolla tulee suhtauduttua ennalta jokseenkin tuntemattomien maiden kulttuuriin, kuten vaikkapa halua tulkita entisten kommunistimaiden kirjallisuutta vain ja ainoastaan suhteessa kommunistiseen historiaan. Tätä lukiessa tämä ei kuitenkaan juurikaan vaivannut, historian painolasti oli kevyt tai sitten meni minulta suurelta osin ohi.
Muuten tämä toimii niin kuin antologiat yleensä, lyhyet kirjailijaesittelyt olivat tervetulleita ja varsinaiset runot sitten menivät tyylistä toiseen, osa jäi täysin hämäriksi ja mielenkiinnottomiksi, osa viehätti kovastikin ja osa oli sitten siltä väliltä.
Svetlana Makarovičia pitäisi varmaan kuulla laulettuna, sen verran balladimaisia ne olivat mutta ihan vaan luettuina tuntui että jotain jäi puuttumaan. Iztok Osojnikin ironiset Herra Tänään -runot huvittivat, Aleš Šteger ja Brane Možetič olivat kiinnostavia mutta taidanpa siteerata tähän Primož Reparia, jonka runot muistuttivat hieman sanasalaattia mutta jotain siellä kuitenkin tuntui olevan...
Tietysti heräsi myös ajatus että millaistakohan slovenialainen klassinen runous sitten mahtoi olla. Moisen kääntäminen taitaa olla vielä enemmän kermaleivos kuin tämän.
Primož Repar: Fundamentum agendi
Surkimukset putosivat läpi sieluni...Missä sinä piileksit?
Pilkan pohjalla, siellä missä minussa kuohuu,
siellä missä muisti on sytytetty tuleen. Olen
kylvökauden savu. Kertokaa minulle, kertokaa
surkimukset, miksi kaipuu on
unohdettu ja miksi kauhun ovet on muurattu umpeen?
Kuka mahtoi levittää pölyä ja
sammutti tuhkan, kuka tunkeutui ikiajoiksi
yön läpi ja kätkeytyi taikajuomaan?
Hän keitti lähteen ja lävisti itsensä
alakuloisuuden varjolla.
Hän verhoutui vilpittömyyteen, joka tekisi
paljastuneen kasvottoman näyn murheelliseksi.
Ja nyt olen siellä, missä jo kerran olin, ja
syyllisyyteni poltinraudalla merkitsemiseen on horjunut.
Silti surkimukset katselevat minua inhoten ja heidän
houreensa häilyvät vastauksessa: jos
kyyneleet voisivat itkeä, obeliski hylättäisiin.
Ja säälittävä on heidän kosketuksensa, joka huutaa
unohduksessa ja inhoaa itseään omassa mielettömyydessään...
Missä sinä piileksit? Mitan häntäpäässä, joka on pelkkä
kipeä kosketus.
2 kommenttia:
Luin tämän jossain vaiheessa vuosi tai pari sitten.
Muistelen että kaikinpuolin ihan kivasti toteutettu antologia. Erityisen vahvoja muistoja ei ole jäänyt elämään. Selailin kirjaa nyt lyhyesti ja ehkä muistot vähän palautuivat, mutta vaatisi enemmän aikaa ja kunnollisen uudelleen lukemisen, jotta voisin sanoa jotain rakentavaa.
Saapi nähdä jääkö tämä erityisesti muistumaan. Antologioista pitäisi tietysti aina seurata kiinnostavimpien tekijöiden omia kirjoja että jäisivät paremmin mieleen mutta tässä tapauksessa taitaa olla käytännössä mahdotonta...
Lähetä kommentti