13.11.13

William Shakespeare - Rikhard III


Ratsu! Ratsu! Valtakunta hevosesta!

Sitten siirrymme teokseen, jota käsitteli myös edellisen postauksen kirjailijan tunnetuin kirja Ajan tytär.
Shakespearen tuotannosta ovat nämä historialliset kuningasdraamat jääneet pääosin lukematta, jokin aika sitten luin Rikhard II:n mikä oli vähän tylsä, ja nyt sitten iso hyppäys eteenpäin, ruusujen sodan lopun Rikhard III:een joka ei ollut tylsä.

Gloucesterin Rikhard on ruma kyttyräselkä joka näytelmän aloituspuheessa ilmoittaa ryhtyvänsä pahikseksi ja tämän jälkeen juonittelee, tappaa ja tapattaa paljon ihmisiä, nousee kuninkaaksi ja lopulta kuolee itse, ja kruunun ottaa (tuleva) Henrik VII, Shakespearen aikalaisen kuningatar Elisabethin isoisä. Huomattavana lähteenä Shakespeare käyttää Elyn piispan, Rikhard III:n vihamiehen, muistiinpanoja ja muutenkin tässä on reippaan propagandistinen ote.
Historiallisista yksityiskohdista joustetaan muutenkin, Clarence ja Edvard IV kuolevat lähes perättäin vaikka todellisuudessa väliä oli viisi vuotta ja kuningatar Margareetakin heiluu maisemissa siinä vaiheessa kun pitäisi olla jo haudassa...(henkilöitä on kohtalaisen paljon ja nimeltä mainitaan vielä lisää, kirjassa olevaa Yorkin ja Lancasterin sukupuuta tuli tarkasteltua muutamaankin kertaan että mikäs näiden hahmojen yhteys olikaan)

Yksi suosikkini Shakespearen tuotannossa on varhainen tragedia Titus Andronicus, koska se on niin läpeensä tolkuton verimässäily että on mahdotonta sanoa pitäisikö se ottaa vakavasti vai ei. Tässä on vähän samaa, Rikhard III on vedetty niin reippaasti groteskin puolelle ja päähenkilö on niin jyrkin vedoin esitetty pahis että ei tähän oikein minään inhimillisenä tragediana pysty suhtautumaan, mutta vimmaa toki riittää. Oikeastaan tuli mieleen että tästä pitäisi tehdä sellainen uusi HBOn myöhäisillan draamasarja jossa on paljon väkivaltaa ja tissejä.
Oikeastaan olin yllättynyt kuinka suuressa osassa naiset tässä loppujen lopuksi olivat, yhtään yksittäistä vahvaa naisroolia mukana ei ole mutta kuningattaret Margareeta, Elisabet ja Anna sekä Yorkin herttuatar pääsivät kaikki kyllä ääneen, mieleen tulivat antiikin draamat kärsivistä naisista, tyyliin Hecuba, Andromache tai Troijan naiset...

Ihan tuotantonsa kärkeen en ole kuitenkaan tätä nostamassa enkä ole varma jaksanko niitä muita kuningasnäytelmiään lukea, mutta tämä oli kuitenkin viihdyttävä teos. Ja Matti Rossin käännös on perinteisen hyvä.

7 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Olen joskus lukenut Teyn Ajan tyttären, mutta tätä en ole. Minulla yleissivistys lievästi piiputtaa tässä englannin kuninkaiden tekemisissä ...

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Joskus nuorena sain lippuja Turun kaupunginteatteriin katsomaan tätä ja kävinkin useampaan kertaan. Ihan mahtava näytelmä ja luettunakin menee oikein hyvin :-)

hdcanis kirjoitti...

Jokke, minullakin on tätä edeltävä Englannin historia kuten Ruusujen sota aika lailla hakusessa, tästä sai vähän viittauksia että mistä siinä oli kyse.

Minna, tässä oli kyllä muutamakin rooli joissa hyvä näyttelijä pääsee varmasti revittelemään kunnolla (nimiroolista lähtien).

noora kirjoitti...

"Väkivaltaa ja tissejä", ihan loistava ajatus!

Mutta joo, tässä ei ole kyllä ihan samanlaisia problemaattisia ulottuvuuksia kuin Shakespearen parhaimmissa näytelmissä.

hdcanis kirjoitti...

Jos Shakespeare eläisi tänään, kirjoittaisi luultavasti televisioon...

Joo, ei tässä oikein suurta vallan problematiikkaa tyyliin Macbeth tai Kuningas Lear ole, ja moraalinen ambivalenttiuskin loistaa poissaolollaan, tässä mennään kyllä enemmän sturm und drangilla.

Juha Makkonen kirjoitti...

And hate the idle pleasures of these days.

Rikhardin alussa esittämä misantrooppinen manifesti teki nuorena minuun vaikutuksen ja joskus osasin sen ulkoa. Sittemmin olen pehmentynyt eikä vimma syty entiseen tapaan. Prrkl.

hdcanis kirjoitti...

Hmm joo, mitenköhän misantropia olisi purrut nuorempaan minuun, nykyisin sitä ottaa nämä asiat rennommin.