Georges Bernanos - Maalaispapin päiväkirja

Bernanosin tunnetuin teos on jonkinasteinen katolisen kirjallisuuden klassikko, joka on tunnettu myös Robert Bressonin läpimurtoelokuvana.

Kovin juonivetoinen kirja tämä ei ole, päähenkilö jää nimettömäksi, pienessä ranskalaisessa seurakunnassa toimiva nuori pappi joka alkaa pitää kirjata muistiin ajatuksiaan ja keskusteluja ihmisten kanssa. Muistiinpanot ovat varsin fragmenttisia, päiväkirjassa ei ole mainintoja päivämääristä mutta "löydetyn dokumentin" muotoa noudatetaan mainitsemalla yliviivauksia, marginaalimerkintöjä, revittyjä sivuja...
Kovin paljon riemua tässä ei ole, pappimme kärsii kroonisesta vatsakivusta joka sallii hyvin rajallisen ruokavalion, ja seurakuntalaiset suhtautuvat häneen vuoroin hurmoksellisena askeetikkona tai juoppona, joka tapauksessa hieman epäilyttävänä oliona. Ristiriitainen hahmo pappi on sisäisestikin, yhdistelmä alistuneisuutta ja ylpeyttä, epävarmuutta ja päättäväisyyttä, uhrautumista ja oman navan tuijottelua.

Ja pohdinnat ja keskustelut, niitä riitti. Köyhyydestä ja porvarillisuudesta, vokaatiosta, Neitsyt Mariasta, ihmisyydestä, kaitselmuksesta ja armosta ja vaikka mistä. Vaikka kieli (ainakin Helena Anhavan suomennoksena) olikin sujuvaa niin kirja oli silti varsin tiheä ja paikka paikoin raskas ja kirja luin mieluiten hitaasti muutama sivu kerrallaan.
Mutta antoisa tämä silti oli, vaikka en usein niin innostukaan tällaisesta (havaintojeni mukaan erityisesti ranskalaisen romaanin rakastamasta) miltä-minusta-juuri-nyt-tuntuu -vellonnasta niin tässä riitti pureskeltavaa.

Seurakuntani nääntyy ikävään, kas siinä oikea sana. Kuten niin monet muut seurakunnat. Ikävä kalvaa niitä silmiemme edessä, emmekä voi sille mitään. Jonakin päivänä se ehkä tarttuu - syöpä on meissä. Siitä huolimatta voi elää kauan.

Osallistun kirjalla Annamin Vive la France! -haasteeseen.