Lukemattomiin lukemattomiin venäläisiin klassikoihin on kuulunut myös Ivan Turgenevin tuotanto. Nyt sitten on tätäkin hieman raotettu kun luin pienoisromaanin Kuningas Lear arolla.
Tarina noudattaa suurelta osin Shakespearen näytelmää, johon viitataan myös kirjan kehystarinassa (joukko henkilöitä keskustelee Shakespearen henkilöiden vastineista todellisuudessa ja yksi kertoo tavanneensa Kuningas Learin, ja alkaa kertoa tämän tarinaa), paitsi että tarina on tottakai hieman realistisemmin käsitelty ja maanläheisempi, ja ihan kaikkia sivuhenkilöitä ei ole mukana.
Martin Harlow on suuren tilan omistaja, ja suuri myös fyysisesti. Päättäväinen ja rehellinen mies, jonka päätökset tulevat toteutetuksi vauhdilla, joskin myös ajoittaiseen melankoliaan taipuvainen. Erään melankolianpuuskan jälkeen päättää hän jakaa maansa kahden tyttärensä kesken ja jäädä itse joutilaaksi, mutta esikuvansa tapaan eihän tästä hyvä seuraa...
Vaikka tyylilaji onkin realismi, ei tässä tunteita säästellä, suullisen tarinan muoto pidetään ja Learin ukkosmyrskykohtauskin on saatu mukaan. Oman erikoisen sävynsä kirjaan tuo myös suomennos, vaikka tämä lukemani painos onkin vuodelta 1980 niin Samuli S.:n käännös on vuodelta 1886, eli ihan nykysuomea tämä ei ole...toisaalta kun kirja on pääosin kerrottua tarinaa niin siihen sopiikin tällainen hieman arkaainen puhe jossa kielioppi on vähän vinksallaan...
Mieleen tosin tuli että onkohan tämä sitten varhaisimpia Turgenev-käännöksiä, ja oliko tässä vaiheessa Shakespearea vielä käännetty...
Kuvailkaa mielessänne mies, suuri kuin jättiläinen! Kookkaaseen ruumiiseen oli liittynyt suunnaton pää, aivan välittömästi - ei kaulan jälkeäkään; keltaisenharmaa tukka kohota pöyrysi kuin hyväkin ruko, alkaen melkein pörröisten kulmakarvain juurilta. Sinerväin, melkein kuni kuorittujen kasvojen laajalla tantereella istua jörrötti paksu pahkanenä; siinä ylpeästi siiraili pari pikkuruisia sinisiä silmiä; siinä myös aukeili suu, pikkuruinen sekin, mutta vino, halkinainen, samaa väriä kuin koko kasvotkin. Ääni tuli tästä suusta tosin käheänä, mutta erinomaisen kovana ja kumisevana. Hänen äänensä piti samaa elämää kuin kimpullinen kankirautoja, jotka pannaan rattaille niin että toinen pää letkuu ulkona ja joita sitten lähdetään vetämään huonosti kivitettyä katua myöten.
Edit: Ai niin, neljännellä kirjalla saa paronin arvon 1800-luku-haasteessa.
2 kommenttia:
Tämähän olikin mielenkiintoinen - ja minulle tuntematon - Turgenevin kirja. Olen lukenut Turgenevilta mm. Metsämiehen muistelmia, joka on oikein tyylikäs kertomuskokoelma.
Metsämiehen muistelmia on ajoittain käynyt mielessä kirjana joka pitäisi joskus lukea, mutta on tähän mennessä jäänyt kokeilematta. Joskus vielä (tosin venäläisissä aukkoja on muutenkin riittämiin...)
Lähetä kommentti