30.5.13

Suomalaisia romaaneja ja kyselyvastauksia

Helsingin Sanomien nettisivuilla oli äänestys parhaista 2000-luvun suomalaisista romaaneista, ja päätin minäkin äänestää viittä. Koska en juurikaan lue uudempia suomalaisia romaaneja niin valinta kävi huomattavasti vauhdikkaammin kuin monella muulla (tästä kriitikoiden listasta olen lukenut tasan yhden kirjan).
Oma kärkiviisikkoni oli seuraava:
1. Leena Krohn: Datura
2. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
3. Leena Krohn: Valeikkuna
4. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
5. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

(Krohnille päätin antaa kaksi sijaa koska myös Unelmakuolema ja Mehiläispaviljonki olisivat varmaan kärkikymmenikössä, ja Hotel Sapiensia en ole vielä lukenut mutta se kuulostaa hyvältä...)

Noin muuten en tälläisia äänestyksiä ota hirveän vakavasti, ja näissä kiinnostavat kirjat löytyvät yleensä vähän alemmilta sijoilta, joten toivottavasti tulosten esittelyssä käydään läpi vaikkapa top 100 eikä vain kärkikymmenikköä, koska ne luultavatsi ovat ne samat tutut kirjat...

Liebster-palkintoja on siunaantunut kolmelta taholta, samoin 11 kysymyksen sarjoja.
Ensimmäinen Lurulta:

1. Kenet kirjan henkilön ottaisit mieluiten kämppikseksi?
- Muumimamman
2. Miten sopisitte siivousvuoroista?


- Luultavasti siivoaminen hoituisi yhdessä.
3. Kenen kirjan henkilön kanssa lähtisit mieluiten lomamatkalle?

- Markus Mezentius Manilianusin
4. Mihin matkustaisitte?
- Galileaan kai sitten, sinnehän ne muutkin ovat menossa.
5. Kenet kirjan henkilön kutsuisit mieluiten illalliselle?

- Nick ja Nora Charlesin
6. Mitä ruokaa tarjoaisit?

- Oliiveja. Martinissa.
7. Kenet kirjan henkilön mieluiten adoptoisit?
- Frank Cauldhamen

8. Miten hänet kasvattaisit?
- Tolkullisemmin.

9. Kenen kirjan henkilön kanssa joutuisit mieluiten autiolle saarelle?
- Hermione Grangerin
10. Miten siellä pärjäisitte?

- Taikuudella.
11. Kuka kirjan henkilö mieluiten olisit?

- Tähän olenkin jo vastannut: Lordi Peter Wimsey

Sitten Kyösti:

1. Jos jostain kummallisesta syystä tarvitset yksityisetsivän palveluksia, palkkaatko Philip Marlowen, Hercule Poirotin vai Kinsey Millhonen?
- Poirotin. Mutta en lähetä kirjettä jossa pyydän häntä luokseni kertomatta mikä on ongelmana, koska silloin kuolen ensimmäisessä luvussa.
2. Onko joku kirjallisuudenlaji tai alaheimo (dekkarit, trillerit, sci-fi, kauhu, romanttinen, goottinen jne) johon et koske kolmen metrin kepilläkään?
- Mitään ehdotonta ei tule mieleen, joskin on lajeja joita en lue mitenkään usein...
3. Luetko tietokirjoja huviksesi?
- Kyllä, usein
4. Pitääkö romaanissa olla jokin sanoma?
- Romaanissa on aina jokin sanoma. Mutta vaarallista on yrittää tunkea jotain iskulauseeksi redusoitavaa sanomaa kirjaan johon se ei luontaisesti kuulu.
5. Luetko romaania koskaan eräänlaisena matkakirjana, miljöön ja paikallisen kulttuurin ilmentäjänä?
- kyllä, joidenkin kirjojen suurimmat ansiot ovat kiinnostavassa kulttuurin tai ajan kuvauksessa.
6. Oletko koskaan matkustanut johonkin kaupunkiin tai kylään siksi että olet lukenut siitä kertovan romaanin?
- Ei tule mieleen. Joissain tapauksissa saatan kiinnittää huomiota siihen että olen paikassa jonne se-ja-se-kirja sijoittui mutta matkustamisen syyt tapaavat olla muualla.
7. Saako kymmenvuotias lapsi lukea kaiken mitä kirjakaupasta löytyy?
- Minusta ei. Täysi-ikäisille en kannata sensuuria mutta ikärajat ovat hyvä asia.
8. Joidenkin mielestä romaani alkaa muuttua taiteeksi vasta kun kirjailija kuvaa päähenkilönsä vastenmielisessä ja luotaantyöntävässä valossa. Onko näin vai saako päähenkilössä olla myös ripaus romanttista sankaruutta?
- Vaikka arvostankin myös kirjoja joiden päähenkilöt ovat epämiellyttäviä, ei se ole edellytys. Tosin en myöskään määrittele milloin jokin romaani on taidetta ja milloin ei.
9. Pidätkö kirjoista joissa tarina, ihmisten kohtalo jää auki, selittämättä?
- Kelpaavat kyllä hyvin. Esimes Junichiro Tanizaki kirjoittaa yleensä hyvin epämääräisiä loppuja...
10. Kun valitset romaania luettavaksi (kaupassa, kirjastossa, kaverin hyllystä), tartutko teokseen jossa on alle 144 sivua?
- Kyllä, helpommin kuin tiiliskiviin. Pienoisromaanit ja novellit kelpaavat mitä parhaiten.
11. Romaaneista on tehty monenlaisia filmatisointeja. Tuleeko mieleesi joku erittäinen onnistunut tai mahdottoman huono elokuvasovitus?
- Elokuvasovituksista voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen postauksen tai useita. Suosikkielokuviini kuuluu mm. Takaikkuna ja Sininen enkeli joista ensimmäinen perustuu novelliin ja jälkimmäinen romaaniin, joista kumpaakaan en ole lukenut, lopputulos on hyvä mutta ovatko nuo sitten millaisia sovituksia...jos hyvästä kirjasta tehtyä uskollista ja hyvää sovitusta mietin niin mieleen tulee vaikkapa Katarina Blumin menetetty maine, Böllin kirja on mestariteos mutta elokuvakin on saatu toimimaan omilla ehdoillaan. Maija Poppanen taas muuttaa jonkin verran kirjan luonnetta mutta minusta parempaan suuntaan.
Huonoista sovituksista voisi mainita vaikkapa From Hellin, elokuvan jolla on sama nimi kuin Mooren ja Campbellin sarjakuvalla. Molemmat käsittelevät Viiltäjä-Jackia, ja siihen ne yhteydet suunnilleen päättyvät. Hivenen ihmetellen myös vilkuilin The Prime of Miss Jean Brodie -elokuvan DVD-julkaisua, kehuttu leffa mutta takakansitekstin perusteella kuulosti että se on väännetty jonkinlaiseksi Levottomat sielut -teokseksi jossa epäkonventionaalinen mutta pidetty opettaja joutuu konservatiivisempien kasvattajien hampaisiin...mikä mestarillisesti missaa täysin kirjan idean. Mutta en ole nähnyt leffaa joten en tiedä.

Ja vielä Minnalta:
1. Minkä kirjan haluat ehdottomasti lukea tänä vuonna kesälomalla ?
- Mitäköhän tuolta hyllystä löytyy...ei ole mitään erityistä pakkokirjaa. 
2. Kuka opetti sinut lukemaan ?
- Opin samalla kuin pari vuotta vanhempi veljeni.
3. Kuulutko lukupiiriin ?
- En, jotenkin en innostu lukupiireistä, että luetaan jokin tietty kirja tiettyyn aikaan, mieluummin "nyt voisin vaikka lukea tämän" tyyliä.
4. Mikä oli lempikirjasi lapsena ?
- Lapsuus on pitkä aika...ensimmäisiä suosikkejani oli kuitenkin Elina Karjalaisen Uppo-nallet.
5. Oletko koskaan kokannut romaanin inspiroimana ja mitä ?
- Ei tule mieleen, en ole kummoinenkaan kokki...
6. Mikä on paras kirjasta tehty elokuva ?
- Tuolla ylempänä puhuinkin jo aiheesta.
7. Jos olisit kirjailija, niin kuka olisit ?
- Varmaan minä itse, mutta olisin kirjoittanut kirjan tai monta :)
8. Mitä luet juuri nyt ?
- Pari kirjaa on kesken, Elizabeth Gaskellin Cranford ja Elizabeth Taylorin Palladian.
9. Mikä on ensimmäinen lause lukemassasi kirjassa sivulla 57 ?
Palladianista: "'I am ill-natured all the time,' he tried to explain." Cranfordista: "Perhaps he has been too severe, and perhaps I have not been kind enough; but God knows how we love you, my dear only boy."
10. Jos sanon kirja ja eläin - niin mitä kirjaa ajattelet ?
- Piin elämä. Vaikken ole edes lukenut sitä kirjaa.
11. Mitä jätät tekemättä, kun luet mielenkiintoista kirjaa ?
- Menemättä järkevään aikaan nukkumaan.

9 kommenttia:

Annika kirjoitti...

Pitäisi vissiin tähän Krohniin tutustua... Ihanaa, että Mielensäpahoittaja listaltasi löytyy!

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Tipahdin tuon Poirot-vastauksen kohdalla! :D

Katri kirjoitti...

Listasi kirjat ovat minulle ihan vieraita. Paitsi Ennen päivänlaskua ei voi, jota en sietänyt :D

Heh, minäkin eilen vastailin tuohon samaiseen kyselyyn (ylempi) ja pistin ensimmäiseen saman vastauksen!! Tosin mokomaa en ole vielä ehtinyt julkaista, joten katsotaan vaihtuuko vastaus...

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Oletpas urakoinut :-)

Poirotin kanssa täytyykin olla varovainen juuri tuolla tavalla...

Hauskoja vastauksia muutenkin

Tuija kirjoitti...

Myös minä olen piinannut sinua haastekyselyilläni. Mutta haasteeseeni ei tietenkään ole pakko vastata, jos et jaksa/muista/ehdi tai yksinkertaisesti vain halua. Onhan kolmeen kyselyyn vastaaminen jo melkoinen suoritus, johon en olisi itse pystynyt.

Linnea / kujerruksia kirjoitti...

Olipa kiinnostavia vastauksia hyviinkysymyksiin, kiitos. Takaikkuna on yksi suosikkielokuvistani vaikken ole myöskään sitä novellia lukenut. Eikä yhtään hassumpi muuten ole tuo Psykokaan, siis elokuva, mutta en sitäkään kirjaa ole tietenkään sitten itse. Muumimamman kanssa olisi varmaan mukava asua.

Ja ihana Poirot!

Taika /Kirjasfääri kirjoitti...

Myös team Poirot! Ja team Tanizaki. En tiedä onko sellaista jossain, mutta jos ei ole, tässä on hyvä alku. Varjojen ylistys!

hdcanis kirjoitti...

Poirotin kanssa on tottakai hyvä pitää mielessä miten säännöt toimivat :)

Ja vastauksissa on varmana joitain yhteisiä suosikkeja, muistelen että joku muukin taisi haluta autiolle saarelle jonkun Potter-hahmon kanssa...

Tuija, sinun kysymyksiisi vastailin jo aiemmin, täällä: http://hdcanis.blogspot.fi/2013/04/huhtikuun-luetut.html

Kun tulee puheeksi nämä "kirja on aina parempi kuin siitä tehty elokuva" niin on tosiaan hyvä muistaa että melkein kaikki Hitchcockin leffat perustuvat kirjoihin, joista suurin osa on täysin unohdettuja, mahdollisesti aiheesta :)

Varjojen ylistys on upea kirja. Ihan vaikka se ulkovessa-rapsodiointikappale on mestarinäyte...

Booksy kirjoitti...

Aivan upeita vastauksia! Hermione ja Wimsey - <3!

(Ja kivaa että luet Cranfordia, toivottavasti pidät siitä yhtä paljon kuin minä.)