Don Rosa - Roope Ankan Elämä ja Teot

 Kuva: Inducks

Roope Ankka täyttää tässä kuussa 65 vuotta, ja varmasti arvostaa eläkeikäisille kohdistettuja alennuksia vaikkei niitä suoranaisesti tarvitsisikaan.
Ensiesiintyminen tapahtui siis joulukuussa 1947 Carl Barksin tarinassa Joulu Karhuvuorella, jossa Roope lähettää sisarenpoikansa (varhaisissa tarinoissa sukulaisuussuhdetta ei oltu määritelty ja uncle on sekä eno että setä ja nephew veljen- ja sisarenpoika, siitä suomen käännösvirhe) Akun ja pojat joulunviettoon Karhuvuorella olevaan huvilaansa, tarkoituksenaan mennä myöhemmin pelottelemaan näitä karhuntaljaan pukeutuneena ja katsomaan ovatko nämä sellaisia pelkureita kuin hän olettaa. No, tapahtumat menevätkin omaan suuntaansa ja Roope on sukulaispojistaan vakuuttunut.

Ensimmäisessä tarinassa Roope muistuttaa yhä paljon kirjallista esikuvaansa, Dickensin Joululaulun Ebenezer Scroogea, ja alunperin tarkoitus oli jättää Roope kertakäyttöhahmoksi, mutta hahmon edut sarjallisessa tarinankerronnassa osoittautuivat liian hyviksi jättää pois. Roope on helppo hahmo motivoida: kun kyse on rahasta Roope on kiinnostunut, ja maailman rikkaimpana ankkana Roopella on myös kylliksi resursseja toteuttaa suunnitelmansa eri tavalla kuin vaikkapa Akulla. Roopen kitsailusta pikkuasioissa taas saa paljon tilannekomiikkaa. Toisaalta elämänkokemusta oli kertynyt paljon, Roope oli jo ehtinyt tekemään paljon ja hankkimaan kaikenlaisia hyödyllisiä taitoja ja tuttavuuksia. Niinpä Barks (ja muut)  sirottelivat tarinoihin pieniä satunnaisesti heiteltyjä yksityiskohtia mitä kaikkea Roope olikaan tehnyt ja keitä tavannut, ilman että varsinaista tarkkaa elämäntarinaa olisikaan mietitty.

Hahmon luonteessa ja olemuksessa tapahtui myös muutoksia vuosien varrella. Aivan aluksi Roope oli äreä ja raihnainen misantrooppi, mutta seuraavissa tarinoissa hahmoa oli nuorennettu ja luonteen kulmia pehmennetty, mutta alkuaikojen Roope osasi Barksillakin olla vielä aikamoinen häijyläinen. Kun aikaisemmissa Aku-tarinoissa konfliktit muodostettiin usein Akun ja ankanpoikien välille mutta kasvavassa määrin ankanpojat esiintyivät Akun liittolaisina, niin varhaisissa Roope-tarinoissa Aku ja Roope olivat usein napit vastakkain (ja Roope ei kaihtanut kierojakaan konsteja) niin tarinat siirtyivät useammin kuvaamaan Akun, Roopen ja ankanpoikien yhteistä kamppailua muun maailman vihulaisia vastaan ja samalla Roopesta tuli yhä puhtoisempi sankari, joka ajoittain saattaa toki sortua kyseenalaiseen toimintaan mutta näkee kuitenkin lopussa oikean tien.
Mielenkiintoinen kehityksen hyppäys tapahtui samaan aikaan Italiassa, jossa oma Disney-sarjakuvatuotanto oli lähtenyt reippaaseen vauhtiin 40-50-luvun vaihteessa, ja jossa varhainen pahisteleva Roope otettiin hahmon suuntaviivaksi ja jonka häijyilijä päädyttiin korostamaan, niin että Roope päätyi useinkin sarjan antagonistiksi ja käyttämänsä keinot olivat paljon pahempia kuin mitä Barks oli koskaan kuvannut. Toisaalta kertoo ehkä jotain italialaisesta perhenäkemyksestä että vaikka joku olisikin konnamainen niin tämä on silti sukua ja suku pitää tarvittaessa yhtä.

Toisaalla Don Rosa tutustui ensisijaisesti Barksin 50-luvun lopun Roopeen, suureen seikkailijasankariin, ja aikanaan otti tämän hahmon omien sarjakuvatöidensä perustaksi, ja 90-luvun vaihteessa sai sitten urakan josta kehittyi Rosan magnus opus, historiallinen elämäkerta Roope Ankan elämä ja teot. Rosa oli kerännyt Barksin sarjoista kaikki viittaukset Roopen historiaan, rakentanut niiden perusteella tarinan rungon ja sitten elävöittänyt tapahtumia tarpeen mukaan. Alunperin sarja koostui 12 vaihtelevanmittaisesta episodista, sivumäärältään 12 sivusta 28 sivuun ja aikakaarelta yhden yön tapahtumista useisiin vuosiin, mutta sittemmin Rosa on myös täydentänyt tapahtumia näiden episodien välillä.
Ihan kaikkia Barks-faktoja ei mukaan tullut, ainakin Taikatiimalasi ja Ihmejauhojen neiti Varpu Vispilä ovat jääneet pois (Rosa kommentoi että erityisesti hahmon alkuaikoina Barks oli luonut myös joitain sellaisia piirteitä jotka eivät sittemmin sopineet hahmon myöhempään kehitykseen) mutta melkein kaikki ohimenevät kommentitkin ovat saaneet oman huomionsa. Joistain tulkinnoistakin voi myös olla eri mieltä (esim. rakensiko Roope rahasäiliönsä heti tultuaan Ankkalinnaan vai vasta Ankkalinnan pamaus -tarinan jälkeen).

Mutta tarina on erinomainen, Barks-viittausten rungon ympärille on saatu värikäs juoni jossa löytyy seikkailua, draamaa ja huumoria sekä yksittäisissä episodeissa että koko kirjan laajuisesti. Kirja edustaa hyvin tekijän vahvuuksia, Rosa tekee parhaiten pitempiä historiallisia aiheita käsitteleviä seikkailuja joissa vilisee myös huvittavia yksityiskohtia, ja kirjoittaa parhaiten Roopea ja omia hahmojaan muiden Ankkalinnan vakihahmojen lähinnä vilahtaessa ohimennen tarinassa (minusta Rosan Aku on yleensä vähän pielessä, vähän liian karrikoitu ja hyper, ankanpojat ovat itsenäisten henkilöiden sijasta tarinaelementti, Sudenpentujen käsikirjan jatke tai kreikkalainen kuoro ja esim. Iinestä ja Hannua Rosa ei osaa kirjoittaa).

Roopea Rosa kuitenkin ymmärtää ja luo tästä toimivan henkilön, korostaen ehkä muita ankantekijöitä enemmän tämän romantisoitu seikkailija -ominaisuuksia ja maustaen keitosta Horatio Algerilla, mutta luoden silti samalla moniulotteisen hahmon jonka kasvukertomusta on ilo lukea. Ja So American -haasteen loppukiriä miettiessä mieleen tuli että itse asiassa Rosa dramatisoi Roopen elämää immigranttitarinoille tyypillisillä elementeillä, Elämä ja Teot on luettavissa maahanmuuttajafiktiona jossa uuden ympäristön vaatimusten ja juurien välinen konflikti on keskeisessä asemassa.

Kirjan alussa Roope, yritteliäs ja älykäs nuorimies, joutuu huomaamaan elinympäristönsä rajoittavuuden. Päästäkseen todella toteuttamaan taitojaan ja lahjojaan pitää lähteä etsimään onnea muualta, niinpä Roope lähtee meren yli paikkaan jossa hänellä onkin jo sukua, setä Hiidenkirnu laivailee Mississippiä. Kuitenkin paikalliset huijaavat keltanokkatulokasta minkä ehtivät ja sedän suhtautuminen nuoreen sukulaispoikaan on ambivalentti, sukurakkautta enemmän motivoi mahdollisuus hyötyä tästä; Hiidenkirnu on selvästi oppinut uuden maan tavoille ja juuret perheeseen ja traditioon ovat vähintäänkin löystyneet.
Aikanaan Roope lähtee koettelemaan onneaan myös muissa bisneksissä, aluksi rajallisella menestyksellä ja kohdaten joitain yksittäisiä ystävällisiä ihmisiä mutta enemmän vihamielistä tai sellaisena näyttäytyvää väkeä, ja tämä johtaa kyynistymiseen ja menestyksen vihdoin saapuessa myös vainoharhaisuuteen. Paranoia ei ole perusteetonta mutta johtaa silti henkiseen gettoutumiseen, kaikki uuden ympäristön asukkaat nähdään uhkana.
Samalla Roope menettää kosketuksensa myös omiin juuriinsa. Kirjan aikana Roope palaa kaksi kertaa Skotlantiin, käyttäytyen ensimmäisellä visiitillä kuin mikään ei pieniä materialistisia seikkoja lukuunottamatta olisi muuttunut, mutta ympäristönsä on kyllä tietoinen muutoksesta. Toisen käynnin aikana ero käy yhä selvemmäksi, kasvuinympäristö hyljeksii Roopea ja Roope huomaa myös ettei enää sovi vanhaan kotimaahansa. Hänestä on lopullisesti tullut kotimaaton. Kaiken lisäksi lähtiessään sisartensa kanssa takaisin Amerikkaan, lopullisena petoksena nämäkin integroituvat uuteen kotimaahansa, toinen jopa menee naimisiin paikallisen kanssa ja tämän poika on auttamattomasti hylännyt suvun perinteet (vasta kolmannessa sukupolvessa, ankanpojissa, Roope voi havaita merkkejä omien arvojensa ja paikallisen kulttuurin positiivisesta yhteensulautumisesta).

Halussaan näyttää kaikille Roope on raapinut materiaalista menestystä kynnet verillä, mutta menestys on muodostunut pakkomielteeksi, mikään ei ole koskaan tarpeeksi eikä Roope voi olla koskaan tyytyväinen. Ulkoiseksi tavoitteeksi hän on asettanut megalomaanisesti maailman rikkaimmaksi henkilöksi tulemisen, mutta saavuttaessaan sen ja siitä huolimatta kokiessaan hylätyksi tulemisen, seurauksena on vakava depressio ja eristäytyminen yhteiskunnasta ja sukulaisista. Aikanaan Roope kuitenkin alkaa osoittaa paranemisen merkkejä ja alkaa ottaa kontaktia lähisukulaisiinsa, mutta kuten kirjan viimeisessä tarinassa nähdään, nämä reagoivat "oikein", suurin ihailun syy on se että Roope on maailman rikkain ankka ja suuri seikkailija, ja näin on mahdollista palata vanhaan pakkomielteeseen, tällä kertaa hyväksymisen tarpeessaan Roopen vain tarvitsee säilyttää asemansa. Tämän tavoitteen hyvä puoli on se, että se on mahdoton täyttää, suurin uhka on pysähtyä paikalleen ja nauttia siitä mitä jo on.

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen, kuittaan merkinnät Immigrant background -osioon ja Kentuckyn osavaltioon.