Sarjakuvalukumaraton 19.6.

Taas on aika lukumaratonin, tällä kertaa taas isommassa porukassa: tapahtumaa emännöi Annami ja ilmoittautuneita on aimo joukko (ylläoleva logo M. Carolen tekemä).

Aikaisemmin olen maratoonattut kahteen kertaan, 2013 ja 2012, tänä vuonna päätin kokeilla taas vähän muuta. Eli kun Salla mainitsi mahdollisen sarjakuvamaratonin niin sehän alkoi houkuttaa, olihan hyllyssä muutama opus joita pitäisi lukea ja kirjastosta kanssa potentiaalisesti houkuttavia...kokonaissivumäärä tulee mahdollisesti olemaan aika korkea, laskeskelen sitten lopuksi ja samalla voi ehkä kanssa hieman kommentoida luettuja sarjakuvia...

Huojuvissa pinoissa on kuitenkin kaikenlaista, on suomalaista, eurooppalaista, amerikkalaista, aasialaista, suomeksi ja englanniksi ja vähän myös ranskaksi ja ruotsiksikin olisi tyrkyllä...osa on useamman niteen sarjoja, mahdollisesti sellaisia joista olen jo aiemmin lukenut osan tai pari ja joista jää ehkä lukemattomia osia tulevaisuuteen mutta myös yksittäisniteitä löytyy.
Mukana on pari sellaista jotka olen lukenut joskus aikoinaan ja kiinnosti uudestaan, mutta suurin osa vielä lukemattomia.

Aloitan n. kello 12 ja jatkan huomiseen keskipäivään vaikka aion kyllä nukkua välissä normaalisti (ja ehkä sivusilmällä seurata ainakin vähän Englanti-Uruguay-ottelua).  Alustavasti kisakuntoon saattaa vaikuttaa myös nitkautettu selkä, yritän löytää hyvän lukuasennon mutta tavallinen juokseminen ei nyt onnistuisi :)

----------------------------------
Kello 11.45, milläköhän aloittaisi. Vaikka Terhi Ekebomin Kummituslapsella.

13.30: Kummituslapsi oli hyvä ja aika nopealukuinen (sivun kokoisia ruutuja, tarina aika suoraviivainen) joten jatkoin suoraan Osamu Tezukan lääkäridraama Black Jackilla, osalla 10 (osat 1-9 luettu aiemmin). Lyhyitä aika irrallisia juttuja mutta Tezuka osaa.
Seuraavaksi voisi vaikka jatkaa Vaughanin ja Guerran Y the Last Manilla.

15.30: Brian Vaughanin ja Pia Guerran Y the Last Mania luettu osat 4 ja 5, Safeword ja Ring of Truth. Scifisarjis jossa kaikki miespuoliset nisäkkäät ovat yllättäen kuolleet...paitsi Yorick Brown ja lemmikkiapinansa. Ja elämä ei yllättäen ole kovinkaan helppoa...
Sitten voisi vaihtaa tyyliä vaikka Umpah-pahiin.

17.30: Goscinny-Uderzon Umpah-pah-integraali luettu, ja vedin perään myös ranskankielisestä Philemon-integraalista osan Le naufragé de A (jonka olen aiemmin suomeksi lukenut nimellä A:n haaksirikkoinen), yhä nautittavan surrealistinen, harmi ettei näitä ole juurikaan käännetty.
Normaalisti luen ranskaksi aika lailla hitaammin mutta Philemonissa on aika vähänlaisesti tekstiä ja se on aika helppoa kieltä niin sujuu myös vauhdilla...

Katsotaan seuraavaksi vaikka tätä Moyoco Annon Sakurania, joka oli täysin impussivalinta kirjastosta...

21.00: Sakuran oli ok, sopi hyvin noiden lukemieni Saikakujen jatkoksi (ja pariin leffaan joita olen aiheesta nähnyt), eli kertomus prostituutiosta Edo-kauden Japanissa...
Jatkoin sitten viidellä Thorgalilla. Olen tätä viikinkifantasia/scifi-sarjaa lukenut sekaisin suomeksi ja englanniksi, suomennoksina ilmestyi aikoinaan Mustanaamio-lehdessä kakkossarjana mutta kun noita osaa on vaikea löytää niin nämä Cinebookin englanninnokset ovat myös hyviä. Tämänkertainen nippu on Cinebook-niteinä 11-15, alkuperäisissä numeroissa 19-23, eli Näkymättömästä linnakkeesta Häkkiin.

Jahas, mitäköhän seuraavaksi. Bad Company vai Sexy Voice & Robo?

23.30: Milligan-Ewins-McCarthyn vanha 2000AD-sarjis Bad Company ei oikein tällaiseen kertapaukutukseen sopinut, tätä olisi kai kannattanut lukea enemmän vähittäin...toisella planeetalla käydään väkivaltaista sotaa, vastakkain epäinhimilliset alienit ja ihmiset joiden inhimillisyys on ropissut pois jo hyvän aikaa sitten. Lyhyinä annoksina toki olisi juuri sellaista höyrähtänyttä ultraväkivaltaa minkä 2000AD osaa.

Sen perään vielä satakunta sivua Jesse Reklawin sarjakuvaa The Night of Your Life, jossa on sama idea kuin kotoisammassa Pekka Mannisen Uniajassa: ihmiset kertovat hämäristä unistaan ja Reklaw on vääntänyt ne neliruutuisiksi stripeiksi, strippi per sivu. Naureskelin monta kertaa muttei tässäkään koko 250-sivuista kirjaa vedä kerralla.

Ja vähän kävin myös katselemassa muiden maratoonarien blogeja vaikken nyt kommentoinutkaan, huomenna sitten enemmän :)

Vielä katsotaan matsi loppuun ja sen jälkeen jatketaan ainakin jonkin aikaa Jeff Smithin Luupäiden parissa. Olin aiemmin jo (uudelleen)lukenut osat 1-5, nyt olisi tuossa tyrkyllä loput eli niteet 6-9...

9.30: Luin iltayöllä osat 6-8 (ja näköjään missasin turhauttavan tylsän pelin), ja nyt aamulla osan 9. Luupäät on aika hyvä mutten ihan niihin ylistyksiin liity joita sarjalle on annettu...
Viimeisiä tunteja, voisi jatkaa vaikka Greg Ruckan poliittisella trillerisarjalla Queen & Country (osa 5, Operation Storm Front).

11.00: Queen & Country oli taas hieno, tämän osan piirtäjänä vieläpä Finder-sarjasta fanittamani Carla Speed McNeil.
Tuon jälkeen luin vielä Guy Delislen Aline et les autres -albumin joka periaatteessa oli ranskankielinen mutta käytännössä sanaton (pari ääniefektiä tekstinä).
Ja että saadaan neljäskin lukukieli mukaan, hyllystä piti kaivaa esiin pari numeroa Ruotsin lahjaa supersankarisarjakuvalle, Kapten Stofilia. Koko lehtiä en lukenut (koska näissä on mukana myös aikamoisia tekstiblokkeja) mutta kahdesta lehdestä Kapten Stofilin ja Den Maskerade Proggarenin tarinat.

Jahas, vielä olisi vähän aikaa jäljellä, lukisiko sitten vaikka sen The Night of Your Lifen loppuun.

12.10: noniin, se on loppu nyt, kirja ja maratoni. Tasan keskipäivällä olin varmaan jossain sivun 240 tienoilla...nyt voisi vaikka syödä ja jossain vaiheessa myöhemmin tehdä jotain postausta jossa kirjoittaa vähän enemmän mitä tuli luettua, ja ehkä laskea luetut sivut (niitä on aika paljon, luettujen kirjojen pino on samaa luokkaa kuin monissa muissa maratoneissa luettavaksi varattujen kirjojen pinot...), tosin kaikissa niteissä ei näköjään oollut sivunumerointia, joten saa nähdä.

Ja lukematta (tai siis lähiviikkoina luettaviksi) jäi ainakin mainitut Tezukan Viidakon valtias ja Iou Kurodan Sexy Voice & Robo sekä Rosinski & Dufayn Kadonneiden nummien valitusta, Willingham & Sturgesin Jack of Fablesia, Urasawan Monsteria, seuraavat osat Black Jackia ja Queen & Countrya...

Unto Kupiainen - Kohtalon viima

Dramaattinen on nimi mutta kokoelma on vähän tasalaatuinen, niin että huippuja on harvassa. Kiinnostavampi tämä on suhteutettuna Unto Kupiaisen muuhun tuotantoon: julkaisuvuosi on 1948 eli vuosi Kraaterin jälkeen, kaksi vuotta ennen Rakastunutta koppakuoriaista. Ja kummastakin on kaikuja tässä, hyvin kirjallisesti astutaan eteenpäin Kraaterin masennusterapoinnista (aloitusrunossa käännetään murheen nuttu nurinpäin, mikä on sisällä ei näy ulospäin) vaikka esimes hyönteisidentifikaatiota käytetään tässäkin. Ja kuvioihin tulee nainen nimeltä Ringa...onko näissä tapahtumissa jotain yhteistä, yhäkään en tiedä kun en ole kirjailijan elämään tutustunut muuten kuin mitä näissä runoissa löytyy.

Runollista "minää" ja "sinää" on puitu useammankin kirjan kohdalla ja Kupiainen tuntuu venyttävän käsitettä aika pitkälle, tai jopa röyhkeästi sivuuttavan sen:

Paistetta

Kuten laine kallion kaulaa
väsymättä suutelee,
jokin minussa soi ja laulaa,
jokin minussa hymyilee.

Mikä kuultoa on, se kiitää,
mikä kiveä on, se jää.
Jokin minusta lähtee, liitää,
ja ilmat kimmeltää.

Jokin lennoltansa palaa
ja siipeen painaa pään.
Omat huulet minulta salaa,
mitä tänään hymyillään.

Voi, Unto Kupiainen,
minä tiedän kyllä ties!
Taas narraa sinua nainen,
taas Ringaa mietit, mies!

Ihara Saikaku - Comrade Loves of the Samurai

"Woman is a creature of absolutely no importance; but sincere pederastic love is true love."

Tuo oli ilmeisesti tarkoitettu tarinan henkilön mielipiteeksi tarinassa 'They Loved Each Other even to Extreme Old Age' eikä Ihara Saikakun omaksi, tämä kun oli monenlaisten rakkauksien asiantuntija. Eli lisää lemmenpaloa 1600-luvun Japanista: tämänkertainen (myös aika ohut) nide jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen sisältää muutaman sivun mittaisia tarinoita samuraista jotka rakastavat toisiaan (tai hovipoikia jotka kouluttautuivat samuraiksi). Edo-kauden Japanissa kun oli aika lailla samanlainen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen kuin vaikka antiikin Kreikassa, pederastia oli mitä suositeltavinta vaikka sitä pidettiin useimmiten myös lähinnä vaiheena, vaimon hankkiminen ennemmin tai myöhemmin oli mitä suotavinta (ja sitä paitsi mies oli kaunis vain nuorena).

Ja ovathan nämä tarinat mitä viehättävimpiä. Vaikka lähtökohta onkin sellainen melodramaattinen "hän kärsi rakkauden tähden"-siirappi niin kun mukaan sotketaan samurai-eetos, kunnia, velvollisuus, lojaliteetti ja muut jalot tunteet niin lopputulos on viehättävän omalaatuinen: ei tällaista kai kukaan voisi nykyään kirjoittaa. Voiko tarina nimeltä "He Followed his Friend into the Other World, after Torturing him to Death" olla tylsä? Vaikka otsikko kertookin mitä tarinassa tapahtuu?
Ei tässä kyllä mitenkään erotiikan tai pornografian puolelle mennä, ja suhteissa saattaa olla aika paljon vaihtelua, vietetäänkö yö sakekupin ääressä platonisen bromancen hengessä vaiko "lov[ing] each other madly and passionately, expecting every minute to be condemned to death by command of their master" (Saikaku ei mitenkään ole niin viktoriaanisen häveliäs että kaikki seksi tapahtuu epämääräisinä vihjauksina rivien välissä).

Kirjan toinen osa on 86 geisha-laulun sarja, lauluja joita geishat esittivät samisenin kanssa. Nämä olivat aika lyhyitä eivätkä niin tiukasti mittaan tai tyylin sidottuja kuin aikakauden "oikea" runous, vaikka teemoissa toki onkin paljon samaa, lauletaan kevätsateista, kuusta, luumupuiden kukista, rakkaudesta, kaipauksesta (tai tuulesta mäntyjen latvoissa, kuten täälläpäin sanotaan)...monessa laulussa on aika surumielinen tunnelma, en tiedä kuuluuko se lajityyppiin vai tuleeko se vain siitä että geishan elämä ei ollut mitenkään helppo osa...
Mutta viehättäviä olivat useimmat.

Night rain

Sad night rain, I count the straws in the mat,
He will come, he won't come.
I twist a paper frog. Does it stand?
It falls down.
A vague presentiment.
The little lamp goes down and up,
Its oil exhausted.
He was always capricious.
Ah, my soul, that is his voice.

Geoff Ryman - Unconquered Countries

"It was a political kiss, wet and cold."

Taannoin kaipailin kirjoja jotka rohkenevat käsitellä seksiä, uskontoa ja politiikkaa, ja pian hyllystä osuikin luettavaksi mitä sopivin teos, neljän pitkän novellin kokoelma jossa puidaan aika paljon politiikkaa ja jonkin verran myös seksiä ja uskontoa (kirja ei ole kotimainen, yllätys yllätys).

Geoff Rymanin nimi on ollut etäisesti tuttu, olen jonkin innostuneen arvion tainnut lukea ja jotain romaaniaan vilkuilla, ja tämä on tarttunut impulssiostona mukaan jostain divarista ja sitten ollut hyllyssä aika tovin kun ei kuitenkaan tule luettua scifiä kovinkaan paljoa...ja tämän ensimmäisen novellin, The Fall of Angelsin, alku muistuttaa miksi: kirjan alussa on reipasta infodumppausta keksitystä hiukkasfysiikasta. Ryman ei ilmeisesti tavallisesti kirjoita juuri lainkaan kovaa avaruusscifiä ja tästä meidän lienee syytä olla kiitollisia.
Mutta meno paranee kun mukaan tulee yhteiskunnallisia viittauksia ja eräästä tähdestä löytyy merkillinen elävä olento...lisäpisteitä nuoresta tiedemiehestä joka on tehnyt varsin spekulatiivisen opinnäytteen hyvin teoreettisesta aiheesta ja kun kivenheiton päässä paljastuukin todisteita spekulaatioiden tueksi, tiedemies onkin "ei jaksa kiinnostaa, mä oon vaan töissä täällä", tällaista näkee harvoin...

Toinen novelli, Fan, palaa maan päälle nykyajan Englantiin, ja käytetyt scifielementit ovat sellaisia että nykyteknologiassa jotain tällaista voisi varmaan toteuttaakin (ja ehkä on jo toteutettukin? Just sayin'...). Novellissa nuori nainen Billie yrittää kovasti tavoittaa suuresti ihailemaansa erakkomaista poplaulajaa Eamon Strafea mutta, no...pääpaino tarinassa on kuitenkin faniuden ja fanin ja idolin suhteen käsittelyssä mutta vähän sitten myös populaarikulttuurin kyllästämässä yhteiskunnassamme.

Kolmas, O Happy Day, olikin sitten suosikkini kirjassa, pisteliäs satiiri siitä kun feministinen vallankumous on alkanut toteuttaa lopullista ratkaisua ongelmaan "miehet". Tarina keskittyy rautatieasemalle tehtyyn tuhoamisleiriin jossain ja homomiesten joukkoon joka hoitaa kyseistä leiriä (koska on tärkeää osoittaa että vallankumouksessa on tilaa myös hyville homomiehille ja vaihtoehto on olla junien sisällä...). Satiiria levitetään aika leveästi mutta ei jäädä millekään "feminatsit, hehheh"-tasolle, ja jo ne keskustelut rasismista, objektifikaatiosta ja poliittisesta korrektiudesta (joita siis yhä vain käydään tuhoamisleirillä) ovat huikeita.

The Unconquered Country taas on hieman sadun tyyliin kerrottu tarina Kansasta ja Maasta jota ovat pitkään repineet sodat vaihtelevilla rintamilla, ja Third Childista, nuoresta naisesta kaiken tämän keskellä. Tapahtumapaikkaa ei mainita suoraan mutta yhteydet Kamputseaan ja Pol Potin valtaannousuun ovat ilmeiset. Mukaan on kyllä heitetty myös bioinsinöörisiä tuotteita, tavaroita ja aseita joita kasvatetaan orgaanisesti joko sammioissa tai kohduissa yms, mutta nämä elementit tuntuivat loppujen lopuksi vähän turhilta. Mieleen tuli että onko ne laitettu mukaan vain että saataisiin kuvattua tällä sadunomaisella tyylillä etäännytettynä historiallista tragediaa (ja miksei muka voisi sitä tehdä ilmankin?).

Varsin vaihtelevista miljöistä ja eri kirjoitusajankohdista huolimatta neljässä novellissa on jotain yhteistä. Kaikki paitsi Fan kuvaavat totalitaristista yhteiskuntaa (jolloin on pakko kysyä josko Fan oikeasti eroaa näistä muista vai onko sen hallinta vain näkymättömämpää ja hienovaraisempaa) ja henkilöistä jotka ehkä itselleen kuvittelevat olevansa arvokkaita yksilöitä mutteivät ole sitä ympäröivälle yhteiskunnalle. Ja kaikkiin on kuitenkin saatu laitettua loppu jota sopivasta näkökulmasta katsottuna voi ehkä jotenkin pitää etäisesti onnellisena, toivottomissa dystopioissa rypemisiä nämä eivät kaikesta huolimatta ole (Ryman mainitsee jälkisanoissa kohdanneensa näissä teksteissä vanhoja nolostuttavia ystäviä kuten "Teenage Megadeath, envisaging the slaughter of millions and imagining that this is an effective protest". Tätä on kuitenkin käytetty varsin säästeliäästi...). Jonkinlaiset vapaudet olivat mahdollisia vaikkeivät ne olisikaan lainkaan sellaisia kuin mitä tavoiteltiin...

Hyvä kirja, tykkäsin vaikka ensimmäiset parikymmentä sivua hirvittikin.

Ihara Saikaku - Viisi naista jotka rakastivat rakkautta

Olen tämän lukenut aiemminkin, mutta piti taas napata hyllystä, ja temaattisesti tämä sopiikin hyvin yhteen edellisen postauksen Galsworthyn kanssa...

Ihara Saikaku on "kelluvan maailman" kirjoittajista varmaan tunnetuin, tuotannostaan suuri osa käsitteli huvikortteleita, kaupunkien kauppiasluokkia ja näiden kontakteja, ja oli oman aikansa viihdekirjallisuutta, harvemmin näissä taitaa olla kovia korkeakirjallisia pyrkimyksiä mutta kuitenkin...
1600-luvun Japanissa avioliitto oli vakava asia ja seksuaalinormit olivat toisaalta hyvin tiukat mutta toisaalta prostituutio kukoisti runsaana, ja prostituoiduista Saikaku on kirjoittanut enemmän Kirsikkatyttö-kirjassa. Tämä Viisi naista sen sijaan käsittelee enemmän naimisissa olevia naisia, "kunnon perheiden" tyttäriä ja palvelijoita yms. jotka ajautuvat lemmenseikkailuun. Ja huonostihan siinä yleensä käy, lukuunottamatta viimeistä Gengobein ja Omanin tarinaa (mutta siinä eheytetäänkin homoseksuaali kunnolliseen avioelämään joten keisari ja taivas hyväksyy).

Vaikka aika lyhyitä tarinat ovatkin (viisi tarinaa, vähän päälle sata sivua) niin kuvauksissa on värikkyyttä ja tapakulttuurin ja miljöön yksityiskohdat ovat viehättäviä, ja moralisoivasta sävystä huolimatta tarinoissa on myös huumoria ja Saikakun kommenteissa tiettyä kyynisyyttä tätä häilyvää maailmaa kohtaan. Sillä "[r]akkauden ilmenemismuodot ovat moninaiset, mutta tämä maailma on katoavaa kuin valveuni."

John Galsworthy - Omenapuu

Omenapuu on näppärän kokoinen pienoisromaani josta muistan lukeneeni positiivisen arvion (taisi olla Elina) ja kun Galsworthy nyt on nobelistikin niin pitihän tämä kokeilla...

Ja olihan tämä, pieni ja lyyrinen ja aika surumielinenkin tarina nuoresta miehestä joka vaelluksella kesällä kerran sattuu kohtaamaan ihastuttavan maalaistytön ja rakastuu palavasti. Käy vain pikaisesti lähikaupungissa nostamassa rahaa ja tekemässä ostoksia, seuraavana yönä palaa varmasti takaisin noutamaan tytön ja menevät naimisiin. Harmi vain että kaupungissa tapahtuu kaikenlaista eikä ihan nyt pääse ja täällä on myös viehättävä tyttö joka kaiken lisäksi on osuvampaa yhteiskuntaluokkaa ja siis paljon sopivampi lemmenkohde...

Kovasti olisi brittikirjallisuus tylsempää ilman yhteiskuntaluokkia, tässäkin luokkaerot ovat merkittävä osa jännitettä, ja vaikka välillä houkuttikin ravistella päähenkilöä niin toisenkin puolen ymmärsi...vaikka kirja lyhyt olikin, tulivat hahmot siis kiitettävän läheisiksi ja dilemmat aidontuntuisiksi. Pieni kaunis kirja.

Eino Leino - Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja

Nyt mennään vähän epiikan puolelle, tässä kokoelmassa kun seurataan nimessä mainittujen historiallisten henkilöiden vaiheita ja melkein koko kirja on kirjoitettu yhdessä mitassa (välissä on sykli muunlaisia lyhyempiä runoja). Toki varsinainen sisältö ei juurikaan toimintaa sisällä, tässä tosiaankin Juhana ja Catharina runoilevat toisilleen (yllättäen aika paljon rakkaudesta). Renessanssi-henkeä on mukana, vaikka en sitten tiedä kuinka historiallisesti pätevää tämä mahtaa olla, esim. mahtoiko Juhana oikeasti identifioitua näin innokkaasti suomalaiseksi...

Kun tässä on aika lailla yhtenäistä jatkumoa niin tästä kokoelmasta ei ole oikein mitään noussut myöhemmin siteeratuksi Leino-klassikoksi. Ja alkupuoli oli vielä aika kiinnostavaa mutta myönnän että jossain vaiheessa alkoi puuduttaa kun aiheet, mitat tai tyyli eivät juurikaan vaihdelleet...mutta hetkiä toki tästä löytyi (ja tässä niteessä myös joitain Tapio Tapiovaaran kuvituksia, kirjana tämä on kyllä nätti).

Arte & Marte (ote)

Meist' alkaa valtasuku Suomen uuden,
me perustamme, mitä perii muut,
ja vaikk'on verho eessä vastaisuuden,
nää mulle virkkaneet on viikot, kuut:
me ihmistämme korven ihanuuden,
me teemme puistikoiksi kerven puut,
myös pian täällä huojuu pyökit, tammet,
on taidelammikkoina metsälammet.

Ja tuonne lehtoon kilpakentän luomme,
miss' urhot jalot taittaa peitsiään
vuoks impiensä ihanain, ja tuomme
näin muiden maiden tavat maahan jään,
myös trubaduureille me suojan suomme,
jotk' omaa kieltä rahvaan raa'an tään
voi taivutella siroin taiderunoin,
näin sankartöille seppeleitä punoin.

Mut suotta solmia on voiton vöitä,
kun miestä ei, ken niillä vyötettäis,
tääll' ensin tehtävä on sankartöitä,
jos mieli, että harput heläjäis,
siks tuumin pitkin päivää, pitkin öitä,
ikuisin mistä meille maine jäis,
ens iskun Moskovako ansaitseisi,
vai Tukholmaanko meri meidät veisi.

Ah, Catharina, runon, kalvan impi,
Sa määrää, kunne meidät kuljetat,
kump' on Sun mielestäsi kaunihimpi:
haemme haaveet, joita halajat.
Ei Sulle riitä Suomen korpi, rimpi,
ei Venään veet, ei Ruotsin rantamat,
vain maailman jos jalkain juureen toisin,
ma ehkä arvoisesi olla voisin.