Giovanni Papini - Gog

No tämä oli aika outo teos.

Viime vuoden puolella yhden divarin ulosheittohintaisten laatikkoa silmäilin ja siellä näkyi joku vanhempi teos italialaiselta tekijältä josta en ollut kuullutkaan. Avasin kirjan ja huomasin kirjan suomentajaksi A. Carlingin, joten tottakai tämä piti ottaa luettavaksi.
Nyt sitten katsoin mitäs huvittaisi lukea seuraavaksi, mikäköhän tämä teos oikein on, käynpä katsomassa josko Giovanni Papini olisi tehnyt jotain muuta josta olisin kuullut. Ei varsinaisesti ollut, mutta monena oli mies ollut eläessään, ateisti, agnostikko ja kristitty, futuristi, fasisti ja fransiskaani, ja ilmeisesti kaikissa muodoissaan aika provokatiivinen tapaus...fasisminsa vuoksi oli ilmeisesti toisen maailmansodan jälkeen tosin aika lailla syrjään siirretty tapaus, mutta tällöinkin arvostajiinsa kuului mm. Jorge Luis Borges, joka myös on minulle kovan luokan suosittelija...

Tämä kirja vuodelta 1931 (eli Papinin "katolinen fasisti"-ajalta) on lähinnä kokoelma parodisia esseistisiä fragmentteja: kehystarinana ja yhdistävänä tekijänä on herra Gog, jonka kertoja sanoo tavanneensa eräässä mielisairaalassa. Gog on alunperin kotoisin Tyynenmeren saarilta, äiti alkuasukas ja isä valkoinen, ja nuorna rahatonna miehenä hän saapuu Amerikkaan, jossa osoitti valtavaa liikemiesvaistoa, kooten muutamassa vuodessa tyhjästä miljardiomaisuuden. Mutta yhtä nopeasti kuin aloitti hän myös lopetti rahanhaalinnan, ja päättikin alkaa käyttää sitä, toteuttaen monenlaisia päähänpistoja ja tutustuen mitä kaikkea maailmasta löytyy. Varsinainen kirja on hyvin sekalainen kokoelma Gogin jälkeenjääneitä papereita jotka hän on jättänyt kertojalle ennen katoamistaan...

Gog on siis mittaamattoman rikas, ja tämä raha myös avaa monenlaisia mahdollisuuksia tutustua mitä merkillisimpiin ihmisiin, ja lisäksi hän on utelias, jokseenkin moraaliton (jopa jossain määrin misantrooppi) ja ajattelultaan ja näkökulmaltaan ulkopuolinen. Ja muistiinpanonsa taas ovat lyhyitä satiirisia näkemyksiä maailmaan, politiikkaan, tieteisiin, taiteisiin, aikakauden merkittäviin vaikuttajiin yms.

Monet ideoissa vedetään absurdiksi reippaasti provoillen, joskin osaa satiireista nykynäkökulmasta tylsyttää se, että ne ovat toteutuneet ja toistuneet sellaisinaan, tai ainakin yrittyneet. Musiikkiesitys joka on pelkkää hiljaisuutta? Freudin tieteellisyyden kyseenalaisuus? Teatteri jossa näyttelijät korvataan tavallisilla ihmisillä jotka tekevät juttuja oikeasti muiden viihteeksi? Valtio joka näyttää olevan itsenäinen demokratia mutta joka itse asiassa onkin ulkopuolisen rahamiehen tiukassa hallinnassa? Kohtaamisessa Leninin kanssa toistellaan samoja ajatuksia joista Orwell myöhemmin kirjoitti pari kirjaa, ja Henry Fordinkin puheissa on tuttua klangia...
Muutamissa on käynyt myös toisin, ainakin toistaiseksi, ja osa on muuten vaan niin outoja juttuja...

Sinänsä ymmärrän kyllä että Borges tästä pitäisi, jotkut ideat voisivat olla ihan suoraan hänen tarinoistaan ja samoin mielleyhtymiä tuli myös Borges-henkisiin, esseemäisien spekulaatioiden kirjailijoihin Italo Calvinosta Leena Krohniin...eli sen puolesta tämä kyllä kolisi minuun hyvin.
Kirjoitusajankohta ynnä maailmanreissaus aiheena näkyvät kyllä rasistisina asenteina ja kirjoittajan fasismi nostaa niitä vielä enemmän esiin (ja lisää myös annoksen antisemitismiä). Mutta juuri aiemmin olin lukenut C.S.Lewisin kirjoittaman esipuheen pyhän Athanasioksen On the Incarnationiin, jossa argumentoi vanhojen kirjojen lukemisesta seuraavaan tapaan:
"We may be sure that the characteristic blindness of the twentieth century - the blindness about which posterity will ask, "But how _could they have thought that?" - lies where we have never suspected it, and concerns something about which there is untroubled agreement between Hitler and President Roosevelt or between Mr. H.G.Wells and Karl Barth.
None of us can fully escape this blindness, but we shall certainly incrase it, and weaken our guard against it, if we read only modern books. Where they are true they will give us truths which we half knew already. Where they are false they will aggravate the error with which we are already dangerously ill. The only palliative is to keep the clean sea breeze of the centuries blowing through our minds, and this can be done only by reading old books.
Not, of course, that there is any magic about the past. People were no cleverer then than they are now; they made as many mistakes as we. But not the _same_ mistakes. They will not flatter us in the errors we are already committing; and their own errors, being now open and palpable, will not endanger us.
[...] To be sure, the books of the future would be just as good a corrective as the books of the past, but unfortunately we cannot get at them." 
Jos on siis sitä mieltä että rasismi ja fasismi voisivat olla hyviä maailmankuvaratkaisuja ja valkoinen herrarotu uujeah niin en suosittelisi Papinia, me muut voimme ehkä hyppiä huonompien ajatusten yli ja keskittyä niihin parempiin kohtiin kun niitäkin on...

Mahdollisesti kiinnostuneille, kirja tarjoaa myös listan maailmankirjallisuuden kaanonista, laitan sen tähän:
- Sankariksi sanottujen ihmisten laumat, jotka kymmenen vuotta peräkkäin raatelevat toisiaan pienen kaupungin muurien juurella vanhan vietellyn naisen takia
- elävän matka kuolleiden suppiloon tekosyyn saamiseksi pahan puhumiseen kuolleista ja elävistä
- laiha hupsu ja lihava hupsu, jotka kulkevat pitkin maailmaa selkäsaunaa etsien
- soturi, joka naisen takia menettää järkensä ja kuluttaa aikaansa kiskomalla maasta metsien tammia
- pelkurilta on tapettu isä, ja kostoksi hän surmaa häntä rakastavan tytön ja monta muuta henkilöä
- ontuva paholainen, joka avaa kaikkien talojen katot näyttääkseen niiden häpeät
- keskikokoisen miehen seikkailut, miehen, joka on jättiläisenä kääpiöitten ja kääpiönä jättiläisten joukossa, aina nolona ja naurettavana- hölmön odysseia, hölmön, joka yhtenäisten, hullunkuristen onnettomuuksien keskellä väittää, että tämä maailma on paras mahdollisista maailmoista
- paholaismaisen professorin keikaukset, professorin, jota palvelee ammattipaholainen
- ikävä historia maalaisesta avionrikkojavaimosta, joka kärsii ikävää ja lopulta myrkyttää itsensä
- profeetan suulaat ja käsittämättömät näyt, profeetan, jolla on seuranaan kotka ja käärme
- köyhä ja kuumetautinen nuorukainen, joka tappaa vanhan akan ja sitten heikkoudessaan ei osaa varkaudestaan hyötyä, vaan kaiken lopuksi antautuu poliisin käsiin. 

Tunnistin suurimman osan ja kirjabloggaajien salaseura paikkasi mitä en keksinyt, kirjailija oletti siis lukijan tuntevan seuraavat teokset: Homeros: Ilias; Dante: Inferno; Cervantes: Don Quijote; Ariosto: Orlando Furioso; Shakespeare: Hamlet; Alain Rene le Sage: Ontuva paholainen; Swift: Gulliverin retket; Voltaire: Candide; Goethe: Faust (tai Marlowen sama, mutta nämä ovat kai suunnilleen aikajärjestyksessä); Flaubert: Rouva Bovary; Nietzsche: Näin puhui Zarathustra; Dostojevski: Rikos ja rangaistus (maalaa hiirellä vastaukset näkyviin).

Ai niin, Helmet-haasteeseen laitan tämän kohtaan 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (käännöskirja, kirjan nimi on erisnimi).
Ja samalla uteliaisuuttani katsoin, että Papinin pari muuta kirjaa olisi kirjastossa tarjolla, mutta tätä Gogia ei näköjään Helmet-alueelta löydy edes kirjavaraston kätköistä.