Vaikka olikin aikanaan bestseller-kirjailija, amerikkalainen dekkaristi Mary Roberts Rinehart on tainnut jäädä nykykatsannossa aika lailla samantyylisten brittiläisen kultakauden dekkaristien varjoon vaikka The Circular Staircase vuodelta 1908 usein mainitaankin lajityyppihistoriikeissa.
En minäkään ollut häneltä mitään lukenut ennen tätä, toisen maailmansodan aikaan sijoittuvaa ja vähän sen jälkeen julkaistua kolmen tarinan kokoelmaa, nimitarina ja The Secret ovat molemmat vähän päälle satasivuisia ja välissä lyhyempi novelli The Man Who Hid His Breakfast.
Lyhyistä dekkarinovelleista en muotona ole koskaan erityisemmin välittänyt, ja tuo The Man Who... ei myöskään sen kummemmin hetkauttanut, noissa kahdessa muussa sai jo vähän juonenkäänteitäkin ja henkilöitä. Nimitarinassa kertojana toimivan nuoren naisen äiti on järjestänyt isot juhlat seurapiireille, joiden päätyttyä kertojan veljen vaimo löydetään murhattuna...ja nimen mukaisesti murha-aseena toiminut veitsi ehtii kulkea paikasta toiseen ennen kuin päätyy poliiseille...
Jälkimmäisessä taas poliisi sijoittaa sairaanhoitaja-salapoliisin (Hilda Adams on näköjään esiintynyt aiemmissakin Rinehartin kirjoissa) taloon jossa ei ole vielä tapahtunut mitään vakavaa mutta nuori nainen käyttäytyy hyvin kummallisesti ja murhan uhkakin on ilmassa ja tietysti se pitäisi estää.
Kirjana tämä oli, no, sujuvaa perusjännäriä, luettavissa siinä missä joku Ngaio Marsh tai vähän keskinkertaisempi Christie. Tämä tarjosi kuitenkin jotain kiinnostaa kontrastia lajityypin sisällä: vaikka selkeänä vertailukohtana onkin tuo brittiläinen whodunnit, on näissä myös annos amerikkalaisille pulpeille tyypillisempää labyrinttimaisuutta, erityisesti nimitarinan veitsen juonenkäänteet toivat enemmän mieleen noir-leffat kuin selkeän "murha on tapahtunut - kuka on murhaaja?" rakenteen.
Rinehart on kreditoitu "had I but known"-kerronnan malliesimerkiksi, jossa minäkertoja vaikenee jostain seikasta, ja tämä vaikeneminen sitten johtaa suureen määrään uusia komplikaatioita, mahdollisesti useampaan kuolemaan, ja tähän vihjaillaan myös etukäteen ("jos vain olisin silloin tiennyt, mihin veitsen piilottaminen johtaa niin..."). Nimitarinassakin tämä näkyy hyvin, The Secretissä ei ole minäkertojaa mutta runsasta salaisuuksien haudontaa joka itsessään johtaa ongelmiin ja näihin myös vihjaillaan etukäteen.
Huomattava ero on vähäisempi tai ainakin erilainen snobismi. Vaikka tarinoiden keskeiset henkilöt saattavatkin olla varakasta seurapiiriväkeä ja paremmista perheistä, on Amerikka mahdollisuuksien maa jossa palveluskuntakin on aktiivisesti toiminnassa mukana eikä vain taustalla näkymättömissä. Rinehartin nimiin on laitettu kliseeväite "hovimestari on murhaaja", joka olisi tietysti täysi mahdottomuus Christien kirjoissa ja outoa myös muilla briteillä.
Sotakin on tietysti erilaista, tässäkin kirjassa se kummittelee taustalla mutta Yhdysvalloissa kotirintama on hieman erilainen kuin Euroopassa...
2 kommenttia:
Mielenkiintoinen uusi tuttavuus tämä Rinehart. Olet tehnyt hyvän vertailun vanhan brittidekkarin ja yhdysvaltalaisen vastaavan välillä.
Tässä niitä piirteitä oli hyvin esillä...jooh, en nyt suoraan lähde jahtaamaan lisää kirjailijan teoksia mutta jos tulee vastaan niin voi niitä lukea, ainakin se Circular staircase...
Lähetä kommentti