16.10.16

Kirjamessut lähestyvät


 
Ja taas on se aika vuodesta jolloin luetaan Helsingin kirjamessujen ohjelmalehtistä ja merkkaillaan kiinnostavan kuuloisia ohjelmia, siitäkin huolimatta että todellisuudessa tullaan flaneeraamaan pitkin messuhallia ja hyvä jos edes kolmasosaan ohjelmanumeroista päästään...ja lueskellaan tietysti mitä muut bloggaajat merkkailevat tärpeiksi.
Messukeskus lahjoi minuakin ystävällisesti bloggaajapassilla, eli ajattelin tulla paikalle mielellään useampana päivänä, näillä näkymin torstaina ja sunnuntaina enemmän ja lauantainakin ajattelin käydä pyörähtämässä paikalla.

Viimevuotiset huomiot pätevät monessa kohtaa nytkin, eli Kirsin vinkit kannattaa lukea läpi ja soveltaa sopivin osin. Varsinaisesti halvat kirjat eivät ole kauhean suuri houkutin, enemmän kiinnostaa nähdä kirjoja joita muuten ei niin helposti näkisi, joten messuilla tullen taas nopeasti silmäilemään missä ne isommat kustantamot ja kaupat ovat ja keskittymään enemmän pienkustantamoihin, niiden tarjontaan tutustumiseen kun kirjamessut on paras tilaisuus ikinä. Ja divareita tulee varmasti koluttua. Ja toivottavasti myös tuttuja nähtyä.

Ohjelmalehtisestä olen ympyröinyt seuraavia tapahtumia, eli ainakin joissain näistä aion olla yleisössä (kellonajan jälkeen tapahtumasali tai -lava):

Torstai
10.30, Mika Waltari. Markus Hotakainen: Neroja vai mielipuolia?
11.30, Aino. Mikko Heikka: Kapitalismi, kristinuskon musta joutsen?
12.30, Eino Leino. Juhani Niemi: Larin-Kyösti, kansanlaulaja ja kosmopoliitti
13.00, Aino. Ulkosuomalaisuuspaneeli
13.45, Takauma. Järvi, Tammi, Väliverronen & Niemi: Tiedeviestinnän uusi aika
15.00, Takauma. Kaivos suomalaisessa yhteiskunnassa
15.00, Katri Vala. Kääntäjät kirjallisuuden välittäjinä
15.30, Katri Vala. Serafim Seppälä: Taivaalliset voimat - enkelit varhaiskristillisyydessä ja juutalaisuudessa
16.00, Aino. Kotoutuminen ja monimuotoisuus - ongelma vai mahdollisuus?
17.00, Mika Waltari. Toisinajattelijoiden Suomi

Perjantai
10.30, Aino. Spefin keinoin kiinni nykytodellisuuden kipukohtiin
12.30, KirjaKallio. #pojatkinlukee #mitästytöt
14.30, Tarina. Jaakko Vehniäinen: Kamala luonto - lapsuus
15.00, Takauma. Tiede ja tieto julkisuuteen!
17.00, Eino Leino. Partanen & Korhonen: Musta hevonen? - Ydinvoima ja ilmastonmuutos
18.30, Mika Waltari. Juhani Rekola, Herääminen pimeään - varhaiset kirjoitukset

Lauantai
11.00, Kirjakahvila. Yksinäisten Suomi
11.00, Takauma. Suomen kirjailijaliitto esittää: Tunteita ja toimintaa
12.00, Kirjakahvila. Kriitikkobattle
12.00, Takauma. Suomen kirjailijaliitto esittää: Päätyönä essee
12.00, Aino. Mikä tämä maa on? Suomi pakolaisen silmin
12.30, Katri Vala. Vesa Sisättö: Tuhansien mokien maa - tunaroinnin Suomen historia
14.00, Mika Waltari. Dekkarilauantai: sarjakuvitettu rikos
15.00, Katri Vala. Jyrki Korpua: Alussa oli sana
15.30, Eino Leino. Grahn-Wilder & Niiniluoto: Skeptisismi, epäilyn ja etsimisen filosofia
16.30, Takauma. Suomen kirjailijaliitto esittää: Käännössuosikkien salaisuus
16.30, Katri Vala. Erkki Lyytikäinen: Sanotaan tyyliin näin

Sunnuntai
11.00, Takauma. Suomen kirjailijaliitto esittää: Kirja-ala murroksessa
12.30, Eino Leino. 400 vuotta Shakespearea
12.30, KirjaKallio. Uudet äänet - kenen tarinan saan kertoa?
13.00, Kullervo. Sanapalvelus
14.30, Aino. Vanha kirjailija - jäänne vai aarre?
15.30, Eino Leino. Huono käännös

Okei, aika hyvä jos ehdin edes viidesosaan noista.

Olen myös päivystämässä messujen bloggaajapisteellä Boknäsin osastolla 6t139 (näköjään jossain lähellä Takauma-lavaa) sekä lauantaina että sunnuntaina 14-15 ja mahdollisesti myös johonkin aikaan torstaina, saa tulla sanomaan hei. Tai sanoa hei myös muualla jos sattuu näkemään ja tunnistamaan (hihastakin saa nykiä, minun putkinäköni saattaa olla niin fokusoitunut kirjoihin että en ehkä ihan heti huomaa muuta...)

4 kommenttia:

Katriina kirjoitti...

Sain eilen ohjelmalehtisen käsiini! Tuli sinne jotain merkkailtua, mutta uskon, että vaeltelen taas tapani mukaan paikasta toiseen ja nautin tunnelmasta. Mukavia messuja!

hdcanis kirjoitti...

Joo, se lienee minullakin suuri osa messuohjelmasta, ja jotain puhujia ehkä päätyy kuuntelemaan ihan vaan sillä että jalkoja väsyttää ja istahdan hetkeksi lähimmän lavan yleisöksi...

Tiia&Tommi kirjoitti...

Kiitos linkityksestä Kirsin käytännön vinkkeihin! Huh, ne tulivat tarpeeseen. Ensimmäinen kerta kirjamessuilla, vaikka pari kertaa olen messukeskuksessa aiemmin käynytkin. Ne ovat lähinnä olleet pikavisiittejä, Tommi taas ei ole käynyt messukeskuksessa kertaakaan, joten vinkit ovat tarpeen. Vähän ollaan ohjelmistosta koitettu kattoa, missä käytäisiin...Täytyy kyllä vielä johonkin ylös kirjata tapahtumia. Sama varmasti meilläkin, johonkin tulee varmasti istahdettua ihan vaan jalkojaan lepuuttamaan.
Tiia

hdcanis kirjoitti...

Ainakin jos on jotain "ihan pakko"-tapahtumia niin kannattaa katsoa ne etukäteen ja tarvittaessa mennä hyvissä ajoin (suurimpaan osaan tapahtumista joissa itse olen ollut yleisössä olisi mahtunut vähän enemmänkin mutta osa kyllä kerää väkeä enemmän kuin mahtuisi...). Mutta kannattaa tosiaan jättää aikaa myös ihan vaeltelulle. Ja syömiselle.
Ja ohjeissa tietysti omaa harkintaa. Itse en välttämättä jätä mitään narikkaan kun en laita mitään liian paksua päälle, enkä ota mukaan vesipulloa koska olen kameli.