27.10.16

Helsingin kirjamessut 2016: torstai

Ja taas on aika kirjamessujen: sateiseen aamuun lähdin vähän ennen kymmentä, ysin ratikalla Pasilaan ja Messukeskukseen 10.10 (kiitän bloggaripassista Messukeskusta).

Olin merkinnyt ensimmäiseksi kiinnostavaksi ohjelmaksi sisääntulosta hallin toisella puolella olevan lavan, ja sinne leppoisasti kävellessä satuin sitten kulkemaan SKS:n osaston halki, ja, no, ensimmäiset kaksi kirjaa tulivat mukaan (niin, miten se ohje meni, että ei kannata ostaa kirjoja heti alkuun kun niitä sitten kantaa koko päivän). Ja sitten Markus Hotakaisen puhetta Neroja ja mielipuolia? ei pidettykään. Höh, mutta lähdetään sitten kiertämään hallia.

Ensimmäiset tutut huomataan, ensimmäinen ei huomaa minua (putkinäkö vaivaa siis muitakin) mutta Hanna, Morre jne. tulevat tervehdittyä. Väkeä ei ole valtavasti, mutta ei siellä ihan yksinkään tarvitse liikkua...

Juhani Niemi puhuu Larin-Kyöstistä, runoilijasta joka on tuttu lähinnä niistä kaikille tutuista laulurunoista jota luullaan helposti kansanlauluiksi, ja johon on pitänyt tutustua paremmin. Vertailua tulee aikalaiseen ja ystävään Eino Leinoon, jonka myöhempi maine on Larin-Kyöstin jättänyt varjoon mutta ei aikalaisittain eikä ehkä aiheellisesti...pidetään yhä mielessä että tutustutaan paremmin.

Ja kirjoja tulee ostettua lisää. Kuten sanottu, kirjamessut ovat loistava tilaisuus tutustua pienikustantamojen tarjontaan, ja tuli juteltua vähän aikaa aiheesta Idiootin, Aporian ja Osuuskumman edustajien kanssa ja mukaan tuli kirjoja Idiootilta, Robustokselta, Scripta Manentilta ja Edizioni Artemisialta (erityisesti viimeinen oli kirja jonka olin huomioinut potentiaalisesti kiinnostavaksi jo parin vuoden takaisilla kirjamessuilla mutta eihän sitä sitten tässä välissä ole oikein mistään saanut, ei ollut edes kirjastossa...joten oli sitten ostettava).
Samalla tuli maininta että yksi suosikkikustantamoistani Mansarda ei tänä vuonna osallistu messuille...

Divariosastoakin kolusin, mukaan tuli pari kirjaa ja jokunen muu "ehkä"-kirja hoksattua, jos ovat paikalla kun viikonloppuna katson uudestaan niin sitten harkitaan uudestaan (menkää siis te muut pelastamaan tilanne ja ostakaa divariosasto tyhjäksi).


Lisää ohjelmaa.

Takauma-lavalla Tuija Mononen, Leena Suopajärvi ja Hannele Pokka puhuivat kaivosteollisuudesta Suomessa. Monosen ja Suopajärven toimittama kirja aiheesta oli valmisteilla pitkähkön aikaa, neljä vuotta, ja sinä aikana tilanne kentällä muuttui aika rajusti nousujohteisesta ja toiveikkaasta tilanteesta varsin synkeisiin tilanteisiin ja pettymyksiin (vaikka korostettiinkin että Suomessa toimii myös lukuisia hyvin toimivia kaivoksia jotka eivät vain ole uutisissa kun asiat sujuvat). Paljon oli puhetta mitä asioita pitäisi hoitaa paremmin, miten lainsäädäntö kehittyy ja toisaalta toivottiin että suunnitteluissa ja ilmeisesti erityisesti seurannassa pitäisi olla enemmän myös yhteiskuntatieteilijöitä insinöörien, juristien ja ympäristötieteilijöiden lisäksi...
Tämän jälkeen rynnistys toiselle puolelle salia toiseen aiheeseen, Kai Kortelainen haastatteli Serafim Seppälää enkeleistä (mainittakoon että verrattuna muihin käymiini puheisiin tässä Katri Vala -lavan penkit olivat hyvin täynnä). Seppälä keskittyi kirjansa aiheen mukaisesti juutalaiseen ja varhaiskristilliseen näkemykseen ja suhtautui jyrkän kriittisesti liiallisen yksipuoleiseen enkeli-innostukseen joka modernissa new age -hengellisfiilistelyssä on varsin suosittua (mm. vertasi siihen että nuori neito rakkaudessa keskittyy postilaitoksen historiaan ja sen rooliin rakkauskirjeiden toimittajana...)

Ja vähän asiaan liittyen, en ottanut selfietä paavin kanssa, ihan vaan tavallisen kuvan (mainittakoon että ensimmäisen asuntoni Espanjassa vuokraemäntä oli nimeltään Misericordia eli Laupeus, mutta ei hän varmaan Jumala ollut).

Vähän tämän jälkeen tarkoitus oli käydä juomassa kuppi kahvia mutta Suketus värväsi Uutistamon standilla olevan haastattelun yleisöksi.
Haastattelussa Yliopisto-lehden toimittaja (sori, nimeä en muista). Ja ihan tervetullut värväys oli, keskustelu oli kiinnostavaa, tiedetoimittamisesta yms. Yksi keskeinen pointti oli että verrattuna moneen muuhun journalismin alaan, tiedetoimittajat tapaavat nähdä olevansa samalla puolella kuin tieteen tekijät, mikä saattaa tietysti olla journalistisesti vähän arveluttavakin tilanne, mutta...tosin tiedetoimittajilla on myös erilainen vastuu yleisölle, pitää kirjoittaa hyviä juttuja...

Yksi esitelmä välissä jota ajattelin myös mennä kuuntelemaan oli näköjään vaihtunut, mutta päivän päätteeksi vielä paneelikeskustelu miehen roolista, keskustelijoina Peter Sandström, Jarmo Ihalainen, Vesa Haapala ja Petri Vartiainen, ja vetäjänä Juha Roiha.
Keskustelu vaelteli suuntaan ja toiseen, luolamies-malli todettiin aikansa eläneeksi ja toimimattomaksi (mutta kumman innokkaasti siihen suuntaan sitten keskustelussa vedettiin, go figure) ja esitettiin että tämänhetkinen kokemus murrostilasta on ehkä jälkijättöistä seurausta Neuvostoliiton hajoamisesta, ilmeisesti eräänlaista aavesärkyä. Lisäksi esitettiin ratkaisu miten saadaan pojat lukemaan kirjoja (käsketään että "istu ja lue". Ei elämän tarvitse olla aina kivaa).
(Oikeasti keskustelu oli koherentimpaa kuin mitä näiden irrallisten ajatusten esittäminen antaa ymmärtää)

Tämän jälkeen olisi messuilla ollut vielä iltaohjelmaa mutta lähdin kuitenkin kotiin. Huomenna en ole menossa, mutta lauantaina taas, ja bloggaajien parviälyn kokemuksia seurailen.

5 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Kiitos raportista! Vuokraemäntäjuttu nauratti ääneen.

ketjukolaaja kirjoitti...

Lopussa kirjoitat poikien lukemiseen patistamisesta: "Ei elämän tarvitse olla aina kivaa." Tulee mieleen menneisyyden hammastahnamainos, jossa pojalta kysytään: "Onko hampaitten peseminen sinusta ikävää?" Poika vastaa: "Ei, se on mukavaa!" Niin se on, ja lukeminenkin on tietenkin kivaa?

hdcanis kirjoitti...

Voisi sanoa että "kivan" ainoa vaihtoehto ei ole "ikävä", aika usein sitä ollaan vaan ja tehdään asioita ilman että pitäisi huolehtia että mukana on välkkyviä valoja ja muuta viihdykettä.

Katri kirjoitti...

Kiinnostava ja hauska raportti messuilta. Kiva lukea, kun itse en päässyt paikalle.

Suomalaisten mentaliteetti tuntuu olevan aika monessa asiassa, ettei elämän tarvitse aina olla kivaa. Mutta itse asiaan, niin veikkaan kyllä, että jos pojat pakottaa lukemaan noilla saatesanoilla tai ylipäänsä yrittää pakottaa, niin ei varmaan jää kovin lämpimiä muistoja siitä lukemisesta ja tuskin tulee tavaksi.

hdcanis kirjoitti...

No tuskin tulee tavaksi muullakaan tavalla, koska eihän lukeminen koskaan ole sillai kivaa, siinähän pitää olla paikallaan ja keskittyä jopa minuuttien ajan. Eli jos tavoitteena on että kaiken pitää olla kaiken aikaa kivaa niin on turha yrittää edes tyrkyttää lukemista. Tai monia muitakaan hyödyllisiä asioita.