Tätä teosta suositeltiin joskus kiinnostavan oloisesti periteisempien venäläisten klassikoiden jaksoksi, ja kun se sattui tulemaan yhdessä divarissa vastaan ulosheittohintaan ja kuuluu myös Leningrad - Ost-Berlin -haasteen piiriin, niin luettava oli (suomennos on Juhani Konkan).
Isaak Babelin teos sijoittuu epävarmalle alueelle novellikokoelman ja fragmenttisen romaanin välimaastoon, moni mainitsee novelleiksi mutta minä luin tätä romaanimaisemmin. Ympäristönä on Puolan ja Neuvosto-Venäjän sota vuoden 1920 tietämillä ja sen kasakat, joiden joukossa myös kertojana luutnantti, kasakka joka on itse juutalainen, silmälasipäinen älykkö joka on osastossa aika lailla ulkopuolinen (kuvaus perustuu ilmeisesti omaelämäkerrallisiin muistiinpanoihin, Babel oli mukana journalistina).
Kirjasta tulee mieleen pari aiemmin luettua (mutta myöhemmin kirjoitettua) sotakuvausta, William Marchin Komppania K:n sirpaleisuus ja Aleksandr Solženitsynin Preussin öiden vyöryvä kaoottisuus ja väkivalta. Babelin sota on myös raakaa ja synkkää, vaikka tässäkin sodassa moraalisen oikeuden katsotaan olevan omalla puolella: sota on kuitenkin aina julma sotilaille, hevosille, siviileille...
Keskeiseksi teemaksi luin tässä myös identiteetin ja sen ristiriitaisuuden. Babel-kertoja on sijoitettu sotilaaksi, on sotilaiden joukossa hyväksyntää hakeva mutta myös tarkkaileva ulkopuolinen. Juutalaisia kirjassa (ja sota-alueen siviileinä) riittää, juutalaisuus on aiheena jatkuvasti esillä, samoin kristillisiä kirkkoja ja kirkonmiehiä kirjassa esiintyy, ja vaikka kertoja onkin periaatteessa taustansa hylännyt ja aatteensa on näitä taikauskoja vastaan, pysyy tämäkin identifikaatio jatkuvasti jännitteisenä.
Jännite tulee myös tyylissä, sisällön raakuus kontrastoituu purskahduksiin runollista, romanttistakin tyyliä, ja kun kirjaa muutenkin luin hieman "go with the flow"-hengessä etten niin tarkkaa lukua pitänyt kuka henkilö nyt olikaan kuka ja miten mikäkin asia sijoittui historian ja maantieteen koordinaatistoon, niin runsas kontrastisuus aikaansai sellaista positiivista hämmennystä, että tämä kirja olisi antoisa myös toisella lukukerralla.
Kirja ilmestyi Neuvostoliitossa 20-luvun taiteellisen vapauden aikana, mutta Stalinin aikana sensuuri iski niin kirjaan kuin kirjailijaankin: postuumi rehabilitointi tapahtui taas 50-luvulla.
Ja tunnustan avoimesti: minä paiskasin sen naiskansalaisen ratavallille junan kulkiessa, mutta kovatekoinen kun oli, hän istui vain vähän aikaa, heilautti sitten hameitaan ja lähti kulkemaan katalaa polkuaan. Ja nähtyäni tuon vahingoittumattoman naisen ja suunnattoman Venäjän hänen ympärillään, talonpoikien pellot, joilla ei viljankorsi kasva, ja raiskatut tytöt, ja toverit, joita matkustaa rintamalle paljon, mutta vähän palaa, mieleni teki hypätä vaunusta ja tehdä joko loppu itsestäni tai siitä naisesta. Mutta kasakat tunsivat minua kohtaan sääliä ja sanoivat:
- Täräytä häntä kivääristä.
2 kommenttia:
Näitä Babelin tarinoita oli muistaakseni Neuvostoproosaa 1 -teoksessa. Jotenkin tunnustaa, että ihan kuin olisi yksi tarina ollut tuostakin kirjasta, vaikka muistelin, että ne kertoivat Odessan rikollisporukoista. Babel taisi olla sieltä Odessasta kotoisin. Sikälikin hyvä poiminta, että ei ole paljon ukrainalaisia kirjoittajia tullut minunkaan luettua. Vasili Grossmania olen vieläkin vähän harkinnut, mutta oikeastaan olen jo valintani tehnyt.
Joku yksittäinen tarina voisi tosiaan antologioihinkin päätyä, joskin kirjailijalta on näköjään ilmestynyt myös novellikokoelma Odessalaisia, ja sieltähän Babel oli.
Toisaalla mainitsinkin että muutama otollinen kirja sattui vielä venäläisiä löytymään (tai siis venäjäksi kirjoitettuja, sijainneissa näkyy olevan vaihtelua), katsotaan nyt mitä saan viimeisen kuukauden aikana luettua.
Lähetä kommentti