Tällä kertaa Leningrad - Ost-Berlin -haaste vie meidät Abhasiaan Mustanmeren rannalle: reilu pari kuukautta sitten kuollut Fazil Iskander on alueen tunnetuin kirjailija vaikka venäjäksi kirjoittikin, ja tämä Tuomo-Pekka Kalliomäen suomentama novellikokoelmansa on ilmestynyt Neuvostoliitto-lehden lukijalahjana 1989.
Tämä teos vastaakin hyvin lukuhaasteen ideaa koska keskiössä on varsin arkinen elämä, nuoren pojan Tsikin elämää tavallisessa gruusialaisessa pihapiirissä, määräilevän tädin, hullun sedän ja muiden pihan asukkaiden keskellä. vaikka tarinat paikkansa ja henkilöittensä kautta liittyvätkin yhteen, ei tätä yhdeksän novellin kokoelmaa ole varmaan kokoelmaksi kirjoitettu: tyylillistä eroa löytyy ja kertojaratkaisukin muuttuu, viidessä novellissa on minäkertoja ja neljässä Tsikistä puhutaan kolmannessa persoonassa: ikäänkuin Iskander olisi vuosien varrella laatinut isonkin joukon Tsik-tarinoita joista tähän on valittu nämä.
Tsik on neuvokas poika joka ei suhtaudu liian vakavasti auktoriteetteihin, ja Iskander kirjoittaa leppoisan humoristisesti, sopivasti piikitellen suuntaan ja toiseen. Tarinoissa on lapsuuskertomuksille varsin universaaleja aiheita kuten määräilevät tädit, helposti närkästyvät opettajat, pihapiirin lasten sisäiset arvostusjärjestelmät (hullu setä on hyvä valtti koska sellaista ei ole kaikilla, ja siinä missä palomieheksi tai rajavartijaksi pääsee opiskelemalla, hulluksi synnytään tai tullaan muuten vahingossa), mutta tapahtumaympäristökin näkyy, alue on monikulttuurinen sekamelska jossa ihmiset puhuvat sekaisin abhaasia, venäjää ja turkkia ja valtionrajan läheisyys on myös esillä, samoin siihen liittyvät vakoilijat.
Mutta eräs asia oli minusta epäuskottava, ja nimenomaan se, että kaikissa filmeissä saatiin kiinni mitättöminkin vakoilija. Yhdenkään ei onnistunut piiloutua. Yllätin itseni usien jopa häpeällisesta ajatuksesta, että edes yksi vakoilija olisi säästynyt. Miksi niin? Ennen kaikkea siksi, että loput vakoilufilmit olisivat olleet uskottavia. Jos yksi olisi selvinnyt ehjin nahoin, hän olisi värvännyt kavaltajia, herkkäuskoisia höynäytettäviä ja olisi kutsunut radiollaan uusia vakoojia rajan takaa. Koska uusia vakoiluelokuvia kuitenkin tuli, olisi ollut selvää, mistä uudet vakoojat ovat peräisin.
Mutta nyt jokainen kuva päättyi siihen, että kaikki vakoojat olivat kiikissä ja kallein kaupunki, kuten laulussa lauletaan, saattoi uinua rauhassa. Kuitenkin tuli uusi filmi, jossa oli taas vakoilijoita nurkat väärällään, eikä rakkaalla kaupungilla olisi ollut mitään syytä uinua rauhassa.
Ja aurinko, lämmin meri, mehukkaat arbuusit ynnä muu sellainen joka tällä hetkellä ikkunasta katsottuna on muisto vain.
2 kommenttia:
Tosiaankin kuulostaa hyvältä valinnalta! Tulee kuvauksestasi jotenkin mieleen Vera Panovan Serjozha. Tuo on myös hyvä poiminta, tuo sitaatti kirjasta, osoittaahan se omalla tavallaan paitsi sitä, miten yksipuolista elokuvienkin maailma oli, myös sitä että sen sai ainakin joskus kirjoittaa tarinaan kenen tahansa luettavaksi. Tietysti ihan kaikkea ei sallittu, siitä luin juuri voimallisen muistutuksen. Minulle tuli vähän aikaa Neuvostoliitto-lehti, mutta en muista sainko mitään lukijalahjaa.
Juu, verrokkeja löytyy kyllä monesta suunnasta, myös neuvostokirjallisuuden ulkopuolelta (mieleen tuli ensimmäisenä Pagnolin Isäni kunnian päivä).
Ja kohtalaista ironisuutta otetaan kyllä noista ilmaisuista ja aiheista joilla kansanvalistajat valistavat, elokuvien maailmasta opettajan puheisiin.
Sallimisessakin on ollut aaltoja, joten vähän harmittaa että tästä teoksesta ei selvinnyt alkuperäisiä ilmestymisvuosia, mutta ilmeisesti Iskanderilta on ilmestynyt vielä satiirisempaakin tavaraa. (ja minulla taas haasteen puitteissa odottaa vielä pari venäläiskirjaa joista toinen taisi olla virallisesti hyväksyttyä ja toinen ehdottomasti ei...)
Lähetä kommentti