Luin jokunen vuosi sitten Antoine de Saint-Exupéryn kuuluisimman teoksen Pikku prinssin suomeksi ja, no, en siitä kauheasti silloin pitänyt (suurimmaksi ansioksi laskin lyhyyden). Mutta kun haluaa kieltä treenata niin päätin ottaa uudelleen luettavaksi alkukielellä, ja nyt sitten koin suuren valaistuksen ja ihastuin täysillä kirjan syvälliseen henkevyyteen.
No en sentään. Suuri osa mitä kirjassa sanotaan on yhä ärsyttävän imelää teepussifilosofointia, mutta toisella lukukerralla kiinnitin positiivisempaa huomiota muutamaan vaikenemiseen ja joihinkin muihin kohtiin ("siitä mistä ei voi puhua on vaiettava").
Mieleen tuli vähän aikaa sitten lukemani toinen ranskalainen lastenkirja, Voyage au pays des arbres, joka epäilemättä on tästä ottanut vaikutteita, ja erityisesti kummassakin kirjassa esiintyvä kesyttämisen teema ("apprivoiser"). Le Clezion kirjassa kesyttäminen on tapa tutustua puihin yksilöinä ja välttämätöntä niihin tutustumiseen, ja tässä kirjassa samoin kesyttäminen on yksilöimistä, epämääräisestä joukosta nostetaan yksilöitä, joskin korostettuna on kesyttämisestä muodostuva vastuu. Arvelen yhä että tämä liittyy läheisesti ranskalaiseen puutarhaestetiikkaan, jossa kaikki on tarkoilla paikoillaan ja jatkuvasti ylläpidettyinä villiintymisen estämiseksi, ja ehkä myös laajemmin luontosuhteeseen, tai ehkä myös maailmaan.
Toisaalta kirjassa eläinystävät ovat kettu ja käärme, molemmat oveluuden ja kierouden symboleja ja niistä kummankin kanssa ystävystytään niiden omilla ehdoilla. Niin, ja kertoja-ihminen tietysti, ja pitäisikö tästä päätellä jotain...
Mutta lukisin tämän kirjan mieluummin ilman niitä "vain sydämellä näkee hyvin"-juttuja tai vierailuja itsetyytyväisesti osoittelevien allegorioiden planeetoille.
Kirjan kieli on sinänsä varsin helposti lähestyttävää, ja vieraatkin sanat löytyivät ihan mainiosti sanakirjasta.
5 kommenttia:
Ainakin tästä voi oppia, että aikuiset rakastavat vain numeroita. Kuin vanha olet, kuinka monta kirjaa sinulla on jne. Meneehän se elämä niinkin. Olen pitänyt tästä kirjasta aina, jotain sen syvemmissä kerroksissa on.
No, minä niistä aikuiset sitä aikuiset tätä -väitteistä pitänyt, ne jotka eivät olleet vääriä olivat triviaaleja yksinkertaistuksia...
Mutta tästä on ollut juttua että tämä (samoin kuin muutamat muut samantyyliset kirjat, esim. Lokki Joonatan ja Paulo Coelhon teokset) jakavat mielipiteitä voimakkaasti, kirjoilla on niin rakastajansa kuin inhoajansa, väliin jäävät ovat vähemmistönä...
Minusta tässä, kuten myös äsken kommentissa mainitsemissasi on sellaista helppoa imelää ohjeistusta, että en voi tykätä. En pidä myöskään Tommy Tabermannin runoista niiden mietelauseiden vuoksi, joita on painettu tuotteisiin, mm. viinilaseihin.
Saattaa olla että nämä kirjat pitäisi lukea jollain sopivalla hetkellä sopivassa elämäntilanteessa jolloin tuntuu että ne puhuttelevat juuri minua...
Tai ehkä me olemme vain liian kyynisiä :)
Lähetä kommentti