Taas luemme sopivasti vastaantulleen teoksen Lasten toivekirjastosta, kirjoittaja Nöstlinger on moninkertaisesti palkittu itävaltalainen lastenkirjailija ja nimenä etäisesti tuttu, vaikken olekaan tainnut mitään lukeakaan (ja tämän alkuteos on vuodelta 1972 ja Soile Eskelisen suomennos vuodelta 1975).
Tämä oli aika outo kirja: Hogelmannien perheen (jonka keskimmäinen lapsi Wolfi on kirjan kertoja) keittiöön ilmestyy eräänä iltana pienikokoinen kävelevältä kurpitsalta tai kurkulta näyttävä olento joka kertoo olevansa Kami-Toori, kellarissa asuvien olentojen kuningas joka on kuitenkin karkoitettu valtakunnastaan ja pyytää turvapaikkaa.
Perheenjäsenet suhtautuvat kuninkaaseen vaihtelevilla tavoilla, mutta perheen isä ottaa kuitenkin kuninkaan suojelukseensa: pian muut saavat tosin huomata että kuningas on aikamoinen kyylä, ja perheen sisäiset suhteetkin saavat tuuletusta...
Olin varsin yllättynyt siitä kuinka tulehtuneiksi perhesuhteet oli kuvattu: periaatteessa kyseessä oli aivan tavallinen keskiluokkainen perhe, mutta keskinäinen kommunikointi ei oikein pelaa, henkilöillä on salaisuuksia ja erityisesti muiden perheenjäsenten suhteet varsin autoritäärisesti käyttäytyvään isään ovat kovin kompleksisia ja kirjan aikana, osin kurpitsakuninkaan vuoksi, yltyvät lähes avoimeksi sotatilaksi.
Ja samalla kirja oli myös sellainen tutunoloinen, vähän humoristinen low fantasy -juttu jonka voi varmaan lukea ihan vain seikkailuna tai sitten pohtia kommentoiko tämä vaikka poliittista tilannetta 70-luvun Euroopassa (tai vertailla nykyaikaan tilannetta jossa ulkopuolisten saapuminen jonkin yhteisön keskelle aiheuttaa yhteisön sisällä olevien jännitteiden dramaattista eskaloitumista).
Joka tapauksessa, kirja NTK-haasteeseen.
8 kommenttia:
Tämä on kansityyppi, jota en ole nähnytkään.
Mä olen joitain näitä muita kelta-oransseja nähnyt, sarjan ulkoasua on kyllä muuteltu vuosien varrella siinä missä Nuorten toivekirjastoakin (näköjään rajumminkin), tämä on 70-luvun puolivälistä.
No johan on, ei ole virtahepo olohuoneessa vaan kurpitsakuningas. Ja miksi juuri isä hyväksyy
tämän otuksen?
Yllättäen olohuoneeseen ilmestyvä virtahepo olisi varmaan hyvä versio tästä, muuten voisi mennä aika lailla samoilla linjoilla.
Sitä ei kovin suoraan sanota miksi isä tätä erityisesti symppaa, mutta ehkä asemasta tulevaa sympatiaa, molemmat ovat aika autoritäärisiä hahmoja, kansan napinan äänekkyys vielä vaihteli mutta...
NTK-haasteesi nosti muinaismuistot esiin: hyllystä löytyi Koljonvirran sissit, Tom Sawyerin seikkailut, Tapani Löfvingin seikkailut ja Robin Hood: kaikki hienoja kirjoja, joista pidin lapsena. Suomalaisseikkailuissa liikutti sankarien neuvokkuus ja isänmaallisuus, Tom Sawyer vei ihan aidosti Mississipille ja Robin Hood oli ehkä ensimmäinen merkittävä lukukokemukseni. Näissä sankarijutuissa nousi aina esille heikkojen puolustaminen.
NTK-kirjojen etukannessa oli myös kaunis ex-libris, johon sai kirjoittaa nimensä. Näissä NTK-kirjoissa tuntui aina olevan jotain hienoa ja merkittävää luettavaa. Kellbergin kirjan luin uudestaan toissavuonna, eikä se ollut kadottanut mitään vanhasta hurmastaan.
Södikällä oli myös Jousi-sraja, joka ulkoisesti muistutti NTK:a. Tuosta sarjasta hyllyssä oli Bulwer-Lyttonin "Pompeijin viimeiset päivät", joka oli "nuoria varten lyhennetty".
Näissä löytyy monia hyviä kirjoja, minulla oli myös jotain suosikkeja joita pitäisi varmaan metsästää uudelleenlukuun. Ja jotain muita lyhytikäisempiä julkaisusarjoja tosiaan on, itse tiedän ainakin Punaisen sulan jossa pääpaino oli poikain seikkailuromaaneissa, NTK taas oli ihaiiltavan monipuolinen.
Pakko kommentoida, että Christine Nöstlinger oli mulle tosi rakas nuoruudessa! "Luki-live", "Suklaata ja särkyneitä sydämiä", "Lennä lennä turilas!" ja monet muut. <3 Ihana kirjailija, ainakin 90-luvun esiteinin näkökulmasta.
Niminä on jotain etäisesti tuttuja, mutta minulle tämä oli ensimmäinen Nöstlinger...
Lähetä kommentti