Käynnissä olevan Leningrad - Ost-Berlin -haasteen puitteissa päädyin minäkin lukemaan ensimmäisen osan neliosaista Neuvostolyriikkaa -sarjaa (jonka haasteeseen on lukenut myös Ketjukolaaja)
Tässä esitellään kolme runoilijaa Valeri Brjusov, Aleksandr Blok ja Sergei Jesenin joiden kaikkien runosuoni pulppusi jo ennen vallankumousta ja jotka kaikki kuolivat jo 20-luvulla, eli neuvostorunouden edelläkävijöitä vaikka tässä erityisesti Brusovin ja Blokin osuudet ovat vallankumousta edeltävältä ajalta (runot ovat valikoineet ja toimittaneet Natalia Baschmakoff, Pekka Pesonen ja Raija Rymin, suomentajina Anna-Maija Raittila ja Pentti Saaritsa).
Tässäkin esipuhe levittää voimakkaammin neuvostohenkeä, vaikka runovalinnoissakin toki voi lukea poliittisia merkityksiä (esim. Brjusovin Keskeneräisessä rakennuksessa -runoa vuodelta 1900 on vaikea olla lukematta tulevaisuuden valossa). Mutta joka runoilijalla on omat piirteensä ja omat hienot hetkensä.
Vaikken mitään näistä ole muistaakseni lukenut, Brjusov tuntuu tutuimmalta, ehkä selvimmin ammentaen yleisesti eurooppalaisesta runoudesta joten ehkä sitten muistuttaa jonkin verran muita lukemiani vuosisadan vaihtene molemmilta puolilta. Tiukat rakenteet tukevat myös Kalvaan ratsun kaltaisia houreisia visioita...
Blok jäi vähän vieraammaksi, laulunomaisuutta huomasin mutta muuten jäi joihinkin satunnaisiin irrallisiin hyviin säkeihin. Kaksitoista -runosarja oli kuitenkin varsin mielenkiintoinen, kahdentoista runon sarja joka kuvastaa ehkä jotain tilannetta vuodelta 1918, irrallisia keskustelun osia, laulunpätkiä, kuvailua, sopivan epämääräistä mutta silti laajempaa tunnelmaa luovaa.
Jesenin asettuu tietyllä tavalla venäläiskliseeksi, rentuksi joka vaeltaa kapakasta kapakkaan ja tietty iloluontoisuus sekoittuu nostalgiaan katoavasta maailmasta (erityisesti Venäjän maaseudusta) ja synkkyys hiipii erityisesti viimeisissä runoissa vahvasti esiin (ja Jesenin päätyi itsemurhaan kolmikymppisenä).
Hevoslaivojen olisi pitänyt ärsyttää hillittömällä kaukaahaettujen runokuvien vyörytyksellä mutta se oli yllättävän kiinnostava, ja muissakin tuon renttukliseen olisi pitänyt olla toimimatta niin hyvin kuin se toimi, ehkä Jesenin siis osasi asiansa.
Sergei Jesenin: Neuvosto-Venäjä (ote)
Niin meni myrsky. Meistä pelastui vain muutama.
Moni ystävä ei vastaa kun nimi huudetaan.
Orvolle synnyinseudulleni palaan nyt
kahdeksan vuoden jälkeen uudestaan.
Ketä huutaisin? Kenelle kertoisin sen synkän
ilosanoman, että olen hengissä?
Täällä tuulimyllykin - hirsilintu, yksisiipinen -
murjottaen sulkee silmänsä.
En ole tuttu kenellekään täällä.
Jos joku muisti, jo ammoin mahtoi unohtaa.
Ja vanhan kotitalon perustuksen päällä
vain maantien tomu tuhkaläjää verhoaa.
Elämä kuohuu silti.
Ympärilläni näen joukoittain
niin nuoria kuin vanhojakin kasvoja.
Muttei ketään jota tervehtiä, ja turhaan haen
turvapaikkaa yhdestäkään katseesta.
2 kommenttia:
Hienoa, upeeta! Neuvostolyriikan lukijain määrä vain sakenee!
Minäkin tykkäsin tavallaan Brjusovin runoista, vaikka ilmeisesti monet hänen runonsa ovatkin olleet niin pitkiä, ettei niitä olisi voinut pieneen teokseen sijoittaa. Mutta ihan samaa mieltä olen siitä Keskeneräisestä rakennuksesta ja Kalvas ratsu nyt tietenkin herätti huomiota.
Eikö sinua sävähdyttänyt Blokin Skyytit? Voi olla että Raittilan suomennos on sen verran pehmeämpi kuin alunperin lukemani Jylhän suomennos, että se häviää tehoissa ja hurjuudessa.
Lainasin eilen Jeseninin runoja kirjastosta (Tarkoin valitut runot), kun siellä oli varmaan ihan minua varten rakennettu Neuvostorunouden näyteikkuna, jossa oli tusinan verran kirjoja eri neuvostorunoilijoilta ja vähän vanhemmiltakin venäläisiltä mestareilta. Didrichsenin taidemuseossa on muuten Jeseninin muotokuva esillä, taustalla venäläinen kylämaisema, jonka katoamista hän suri.
Pitäähän nyt näihin tutustua. Täytyy tosiaan myöntää että nämä olivat kaikki minulle ennestään tuntemattomia kirjoittajia.
Brjusovilta löytyi tässä lyhyempiäkin, pidin esim. kokoelman aloitusrunosta jossa parisäkeet kuvaavat rinnakkain tähtiä ja kuuta ja soutelijaa...
Skyytit oli hyvä kyllä myös, ja kiinnostaisi lukea Jylhän käännös. Mutta Kaksitoista vetosi minuun, fragmenttisuudessaan siitä tuli vähän mieleen Eliotin Waste Land.
Ehkä joku kirjastossa seuraa blogihaastetta ja rakentelee sillä silmällä nostoja :)
Lähetä kommentti