Tällä kirjalla saatiin aikaan haastekomboa, kun Nuorten toivekirjastosta nappaamani kirja osoittautui puolalaiseksi (lyhentäen suom. Kirsti Siraste). Ja vielä melkein ajankohtainenkin kun tarinan keskiössä on kellon viisarien siirtelyt.
Neljätoistavuotiaalla Andalla on kova kiire ja sen jälkeen kun on hosuessaan rikkonut lasin eräästä vanhasta valokuvasta keksii siirtää hollantilaisen perintökellon viisareita taaksepäin, jotta saa myöhemmin selitetyksi vanhemmilleen...mutta yllättäen hän onkin jossain puistossa, vieressään valokuvan Eleanora-täti, joka vie Andan tämän uuteen kotiin. Tai vanhaan, koska 1960-luvulta on siirrytty 1880-luvulle. Andan perhe, ystävät ja tuttavat ovat kaikki samoja mutta myös ihan outoja, 1880-luvulle sopivia, vain Anda on tietoinen että ollaan ihan väärässä ajassa...
Keskeisessä osassa tarinaa oli aikakausien vertailu, Andan perhe on parempaa väkeä joten 60-luvun turhan pienestä asunnosta on päästy huomattavasti isompaan taloon (jossa ei tosin ole kylpyhuonetta), ruoka on hyvää mutta korsetit ja muut hankalat asusteet ovat raskaita, ihmiset ovat kohteliaita mutta kovin jäykkiä ja nuoren naisen pitää tietysti olla aiheuttamatta skandaaleja että pääsee naimisiin...porvarillisista eduista huolimatta Anda haluaa kovasti omaan suuremman vapauden aikaansa mutta se ei olekaan niin helppoa, varsinkin kun Eleonora nauttii menneestä ajasta.
Sinänsä ihmettelen kun olen vähän vastaavia aikasiirtymäjuttuja ennenkin nähnyt että siirtyjät eivät tunnu olevan mitään älyn jättiläisiä, kun yleensä senkin jälkeen kun ovat tajunneet että nyt ollaan ihan toisessa ajassa (ja tämän tajuamiseen menee aina hämmentävän pitkä aika ja ylenmäärin todistusaineistoa että Nyt On Outoa), tapaavat vielä jatkuvasti käyttäytyä päättäväisesti oman aikansa normien mukaan ja sitten ihmettelevät että kuinka nuo muut nyt niin kauhistelevat. Koko tarinatyypin ideahan tietysti on tuo hämmennyksen luominen mutta silti, voisi vähän yrittää...
Mutta noin muuten tässä oli ihan kiintoisia tvistejä erityisesti loppua kohti kun alkuhölmöilyistä oli päästy yli. Ja oma erikoinen aikaulottuvuus tarkastella nykyhetkessä 1960-luvun Puolaa jossa tarkastellaan 1880-luvun Puolaa...
8 kommenttia:
Kirja näyttäisi soveltuvan entisen itäblokin kirjallisuuden lukuhaasteeseen oikein mainiosti. Lisäänpä sen suositeltaviin.
Voisi sopia minunkin haasteisiini, otan nimen ylös! Ihan kiinnostavan kuuloinen tuttavuus, vaikkei kenties maailmoja mullistakaan.
Tämä on minulle silkkaa nostalgiaa. Itse asiassa luin kirjan uudelleen pari vuotta sitten ja koetin hakea merkkejä puolalaisesta yhteiskunnasta (siis yhteiskuntakritiikkiä). En sitä niin löytänyt, mutta onhan tämä tyttökirjaksi aika mainio. Sitä jäin miettimään, että onkohan muita ns. rautaesiripun takaa tulleita tyttökirjoja suomennettu.
Viittauksia kirjoitusajan yhteiskuntaan voi lukea jotain, kuten just viittaukset pieneen asuntoon, ja että menneessä oli paremmat ruoat...mutta vastineeksi laitettiin just tasa-arvoa, vapaata koulutusta jossa Anda voi halutessaan harjoitella vaikka uinnin maailmanmestariksi tai Ursula, luokan priimus, voi kouluttautua vaikka on vain pyykkärin lapsi...ja Puolakin oli itsenäinen, toisin kuin 1880-luvulla.
Kiinnitin huomiota että monet 1880-luvun henkilöt kuvattiin suunnilleen sellaisiksi miten nykyään esitetään sosialistisen systeemin alaiset ihmiset, kovin heikoiksi ja pelokkaiksi tai sitten julmisteleviksi pikkuauktoriteeteiksi.
Lajityypissään kyllä symppis kirja. Ja ainakin yhden toisen NTK-kirjan hoksasin vähän aikaa sitten kirjaston vaihtohyllystä, tsekkiläisen Hanna Knappin Me kolme pöhköä (tullee blogiin joskus lähitulevaisuudessa). Ja kirjan takana olevassa NTK-listassa näkyy kyllä pari muuta slaavilaistyylistä nimeä, Klara Jarunkova ja Juri Korinets...
Kiintoisa kirja. Puolahan ei ollut muistaakseni itsenäinen 1880-luvulla, ja maailmansodissa Puolan osa oli surkea, varsinkin toisessa maailmansodassa.
Eipä ollut itsenäinen, mainittiin tässä kirjassa että oli jaettu kolmen maan kesken kun kävivät meren rannalla mutta matkalle tarvittiin passit. Ei mitenkään erityisesti korostettu seikka mutta silti myös yksi viittaus miksi nyky-Puola oli parempi kuin menneisyyden.
Noin muuten tässä ei ollut juurikaan konkreettisia viittauksia Puolan historiaan, joskin ehkä niitä on karsittu suomennoksessa.
Vaikkei ihan tähän liitykään, niin Kuopion kirjastosta näyttäisi löytyvän teos nimeltä Meripihkameren satuja, ilmestynyt suomeksi vuonna 1985. Sisältää balttilaisia satuja, varmaan kansansatuja isolta osin.
Ajan lastenkirjoista mietin että uskaltaisikohan sitä lukea uudestaan Uspenskin Alas Taikavirtaa, joka oli suosikkikirjoja lapsena...
Lähetä kommentti