12.11.15

Nimeämätön Kirjailija - Nimeämätön kirja

Ettei totuus unohtuisi, ilmoitan että luin eilen yhden runokokoelman mutta koska se ei herättänyt juurikaan ajatuksia, tunteita, reaktioita ja unohtui sitä mukaa kun sivuilla siirryin eteenpäin, niin ei minulla oikein ole siitä mitään sanottavaa. Tällaisia tulee joskus, yleensä olen niistä hiljaa ja tälläkin kertaa päätin olla mainitsematta mikä kirja on kyseessä. Jossain runossa satoi ja se oli jotenkin niin

Taannoisessa Image-lehdessä (10/2015) Aleksis Salusjärvi mainitsi kirjablogit piristysruiskeena kirjallisuuskentällä, mutta luonnehti niiden olevan usein fiilistelyä. Epäilemättä hyvässä hengessä, mutta hieman jäin pyörittelemään tuota fiilistely-sanaa kun ei se oikein omalta vaikuta.
Voin toki myöntää että ensisijainen tavoitteeni on, sanoisinko, vangita impressioita: antaa kirjan luoda vaikutelmia ja sitten tarkastella niitä, ja jos impressioita ei synny (kuten tämän Nimeämättömän kirjan kohdalla) niitä ei keinotekoisesti lähdetä etsimään. Koska jos oikein pinnistelee niin kyllähän niitä syntyy kun vain jaksaa etsiä, mutta silloin niitä tuotetaan jo itse, ja yhtä hyvin voisi lukea vaikka IKEA-kataloogia kuin jonkun runoilijan runokirjaa.
Ehkä se on fiilistelyä tai ainakin näyttää siltä.

Imagen jutun samassa lauseessa mainittiin myös että kritiikin tehtävä on asettaa teos laajempaan kehykseen, mikä epäilemättä pitää paikkansa, mutta jo männävuoden puolella arvelin että siitä sekä perinteinen kritiikki että blogit ja lopulta kaikki taidearvostelmat asettavat teoksen laajempaan kontekstiin: eihän arviointi ole muuten edes mahdollista. Ennemminkin saattaa olla että arvionnin kohde on eri: onko kyseessä kirjoitettu kirja vai luettu kirja. Koska useimmat kirjat (eivät kaikki) ovat kirjoitettuja, on niitä mielekästä tarkastella kirjoittamisen ja kirjallisuuden näkökulmasta. Harvemmat kirjat ovat luettuja mutta luettuja kirjoja on lopulta enemmän kuin kirjoitettuja, jokaista Sofi Oksasen kirjoittamaa Normaa kohti on tuhansia Sofi Oksasen luettuja Normia, ja jotkut (eivät kaikki) voisivat väittää että luettu kirja validoi kirjoitetun, asemoi sen osaksi maailmaa ja maailman kokemista.
Kirjabloggaajat toki yleensä lukevat paljon, joten heille käy usein ihan luonnostaankin vertailla luettua kirjaa toisiin luettuihin kirjoihin koska kirjat ovat olennainen osa heidän maailmankokemustaan.

Mutta joskus tosiaan käy niin että joku Nimeämätön kirja on luettuna täysin jälkiä jättämätön teos.

11 kommenttia:

Reader, why did I marry him? kirjoitti...

En myöskään usko Salusjärven tarkoittaneen pahalla ja samoin kuin sinulla, minullakin tuo "fiilistely" nostaa sääri- ja kainalokarvoja. Bloggaajia ja blogeja on monenlaisia, joten on tietysti selvää, että ei niissä kaikissa fiilistellä, mitä se sitten onkin. Sitä yritinkin omalla kohdalla miettiä, että milloin fiilistelen. En löytänyt vastausta.

Noin lähtökohtaisesti sellaiset onpas kiva kirja ja onpas ihana ja voi kuinka mainio onkaan -tyyppiset kirjoitustavat on minusta vähän, sanotaanko nyt vaikka ööö tylsiä. En saa mitään informaatiota siitä, jos joku teos on jonkun mielestä kiva. No tarviiko saada informaatiota? On tietysti ihan ok vaan ihastella, mikäs siinä. Ollakseni rehellinen, odotan kyllä itse bloggaukselta hieman enemmän, mutta toisten vielä, että ei minulla ole mitään sitä vastaan (eikä edes mitään mandaattia sanoa), miten ihmisten pitäisi kirjoittaa. Sitten mietin, että itselläni(kin) on ollut varsin hurmahenkisiä kirjoituksia välillä. Onkohan ne fiilistelyä? Se nyt on varmaan tuo sana "fiilistely", joka on minulle, sananussijalle, taas kerran hankala. Siis vähän samaan tapaan kuin toinen inhokkini "lukuromaani."

Kiitos taas kerran hdcanis hyvästä avauksesta.

Jokke kirjoitti...

Itseäni on alkanut ärsyttää sana "fiilistely". En lue Image lehteä, mutta monien kirjablogijuttujen sävy on ollut että "kirjablogit ovat piristysruiske, MUTTA", mutta-lauseella kumotaan kaikki edellinen luettelemalla kaiken maailman ongelmia.
Itseäni on joskus ihmetyttänyt "asiantuntijoiden" luonnehdinnat romaanihenkilöistä, erästäkin kuvattiin minusta positiivisesti herkäksi ja luonnottareksi, ja akka oli täydellinen musta aukko ja vielä väkivaltainen. Ehkä se, sitten oli juuri herkkä luonnotar.

hdcanis kirjoitti...

Joo, kun tarkastelin omaa toimintaani niin "fiilistely" ei ehkä lopulta ole ihan väärä sana mutta sävyltään harhaanjohtava kuitenkin, niinpä päädyin mieluummin puhumaan impressioista. Lukukokemusta korostetaan ja se saatetaan esittää niin että muillekin kokemuksille jätetään tilaa, mutta ei se silti tarkoita "tää on kiva koska tää on kiva"-kirjoittamista.

Oma painotuksensa tulee tietysti myös näissä kirjoissa joita päätyy luettavaksi: kun lukee kirjoja jotka ovat vanhempia ja toisessa kulttuurissa kirjoitettuja, niin usein ei ole se yleisö jolle kirjailija on kirjoittanut: kyseinen kirja on revennyt irti "oikeasta" kirjallisuuskontekstistaan ja päätynyt vieraaseen kontekstiin, 2010-luvun Suomeen ja minunlaisellani elämänkokemuksella ja taustoilla varustetun henkilön silmien eteen. Tällöin voisi ehkä tehdä kirjallisuustieteellisen tutkielman millainen kirja oli ollut silloin joskus siellä toisaalla (jos on asiaankuuluvia taitoja ja haluja), tai voi tarkastella miten kirja pärjää vieraassa ympäristössä, kestävätkö sen aikalaisvahvuudet, jäävätkö aikalaisheikkoudet huomaamattomammiksi vai korostuneemmiksi, paljastuuko siitä jotain ihan uusia puolia...?
Sama pätee tietysti myös uudempaan kirjallisuuteen joka on kirjoitettu vieraalle kohderyhmälle: miltä näyttää vaikka lastenkirja aikuisen lapsettoman silmin, tai onko runokirja kirjoitettu niin tiukasti runouden kontekstiin että henkilö jolle kyseinen konteksti on tuntematon ei voi sitä lukea...tällainen näkökulma koetaan perinteisessä kritiikissä usein epäonnistumiseksi (ja sitä se usein onkin), mutta tietoisesti kultivoituna pidän sitä hedelmällisenä.

Muuttuvasta kontekstista tuli mieleen yksi taannoinen esimerkki: viime aikoina olen lueskellut erästä 50-60-luvun lehteä tarkoituksenani tehdä kyseisestä lehdestä hakemisto. Tässä sivussa on tietysti tullut silmäiltyä kyseisen lehden kirja-arvosteluja (pituudeltaan sellaiset 2-4 sivua, ja ne ovat siis tosiaan kirja-arvosteluja eikä mitään kirjailijahenkilökuvia, ja kuvitusta ei käytetty lainkaan...terveisiä vaan nykyisille kulttuurijournalisteille). Yksi arvostelu oli kirjasta jonka olin lukenut juuri vähän aikaa sitten, ja tässä kriitikko hieman negatiiviseen sävyyn ihmetteli, että kirjailija niin voimakkaasti viittaa toiseen, 1910-luvulla vaikuttaneeseen kirjailijaan, onko mielekästä 1950-luvulla olla niin tiukasti sidoksissa 1910-lukuun...no, 2010-luvulta katsottuna nuo molemmat vuosikymmenet ovat niin vankasti menneisyydessä että moinen ei häirinnyt.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Hdcanis, hyvä aihe! Joo, en minäkään koe fiilisteleväni, vaikka blogini nimessäkin on sana elämyksiä. Usein käy noin kuten sinulla, kirja luettu, mutta ei löydy kulmaa kirjoittamiseen. Se kulma voi olla ärsytyskin yhtä hyvin kuin ihastus, tai jokin kysymys.
Ei mikään kirja ole tyhjiössä, joten kontekstia löytyy aivan varmasti.
Piristysruiske on hyvä termi kuvaamaan blogikirjoituksia. Kun ei ole rajoituksia, kuten kriitikoilla omissa kirjoituksissaan, voi revitellä vapaasti.

Mai Laakso kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus, kiitos, ja vastauksetkin ovat kiinnostavia :)
Minä tykkään "fiilistellä" ja lukea "lukuromaaneja" ja luen itselleni ja haluan jakaa kokemukseni muille blogissani. Toisinaan ei voi vain mitään sille, että kirja jää muutaman sivun jälkeen kesken, en ole siis pitänyt siitä, mutta tiedän, että joku muu on fiilistellyt kirjalla ja kokenut sen hyväksi. Onneksi meitä lukijoita on "vielä" paljon ja kirjojakin julkaistaan paljon.
En ole kriitikko, joten minä voin ihan vapaasti fiilistellä ja tykätä kirjoista. En nimittäin lue kirjoja, joista en tykkää.
Osallistuin kerran sellaiselle kriitikkokurssille ja sain kritiikkiä arvostelustani, että kahvikuppi oli lentää kyseisellä ohjaajalla lattialle, kun hän luki arvosteluni. Päätin jättää kritisoimisen siihen :) Luen kyllä mielelläni joitakin todella mainioita kriitikkoja, jotka yhdistävät asian ytimen johonkin muuhun teemaan. Joillakin on taito hyppysissä, joillakin ei.

hdcanis kirjoitti...

Silloin kun proosateoksesta ei löydä kulmaa niin voi vielä kuvailla vähän vaikka juonta ja henkilöitä (ja olen minä sellaisiakin postauksia tainnut jonkun kirjoittaa) mutta näissä runokirjoissa ei saa edes sitä. Tai tietysti voisi referoida vaikka tämänkin kirjan lopussa olevaa esittelyä kirjailijasta taikka jotain muuta löytyvää lähdettä mutta silloin ollaan jo vahvasti "huono kouluesitelmä"-tasolla.

Ärsytys, ihmetys tai vastaavat tunteet ovat erinomaisen käyttökelpoisia. Ja assosiointi tavallisimpien kontekstien ulkopuolelle (mm. Librarythingissa ihastuttaa yksi arvostelija joka vertaa kutakin kirjaa ruokaan tai juomaan, yksi kirja on kuin limburger-juusto, toinen kuin lasillinen kallista samppanjaa johon joku on tumpannut tupakan, kolmas kuin kiinalaisravintolan noutopöytä...)

hdcanis kirjoitti...

Mai, tuo onkin myös asia joka olisi syytä pitää mielessä kun puhuu blogeista yleisesti: monella on kirjoituksissaan yleissävy tai -linjaus joka syntyy joko harkitusti tai puolihuomaamatta lukuvalintojen ohjaamana, ja kun julkaisualusta on "oma", sävy vain korostuu.

Moni valitsee tietoisesti kirjoja joista uskoo pitävänsä ja tätä kautta ovat usein keskittyneet johonkin tiettyyn tyylilajiin tms ja voivat olla jopa sen asiantuntijoita, tai linjaavat että bloggaavat vain niistä kirjoista joista pitävät tai korostavat positiivisia puolia (jossain saattaa olla myös bloggari joka korostaa vain huonoja puolia ja kirjoittaa vain niistä kirjoista joista ei pidä, mutta en muista moista nähneeni, tämä on kai enemmän perinteisen kritiikin sävy *rimshot*)
Itse olen varmaan hajanaisempi lukija, outous ja vieraus ovat myös inspiroivia kokemuksia joten tulee myös luettua kirjoja joista en pidä tai kuten yllä mainitsin, en ymmärrä siinä kontekstissa mihin ne on ehkä tarkoitettu.

Reader, why did I marry him? kirjoitti...

Main kommentista tulkitsen, että Maille "fiilistely" on ensisijaisesti positiivinen ilmaisu, kun taas minulle se ei sitä ole tai jotenkin liitän siihen sellaisen sivumaun, että "kunhan nyt tässä fiilistellään." Tämä on nyt tärkeää muistaa ja laitan taas muistilapun päähäni, että eri ihmisille sanojen merkitykset voi olla hyvin erilaisia. Olen törmännyt tähän samaan asiaan live-elämässäkin, kun jotenkin nyt vaan koen jotkut sanat melko vahvasti niin hyvässä kuin pahassa. Jos kaksi, joille sanan merkitys on hyvin eri keskustelee keskenään, niin siinä voi syntyä monenlaisia tahattomia väärinymmärryksiä. Toisaalta on myös käytännössä aika mahdotonta muistaa, mitä merkityksiä kukakin mihinkin sanaan liittää.

Jäin nyt miettimään tuota kulma-juttua, kun en ole ajatellut asiaa siltä kannalta noin ainakaan varsinaisesti.

ketjukolaaja kirjoitti...

Tavallisten lukijoitten kirjoitukset lukemistaan kirjoista toimivat minulle tietolähteenä. Saan sitä kautta tietää mitä mieltä muut lukijat ovat jostain kirjasta olleet. Tämä tieto on kiinnostavaa varsinkin silloin, kun oma lukukokemus on jäänyt vähän epämääräiseksi tai kun luettu kirja on herättänyt kovin erilaisia vaikutelmia kuin vaikkapa kansiliepeessä kerrottu. Silloin on "ihan kiva" vertailla omaa vaikutelmaansa toisten lukukokemuksiin. Toisinaan tietysti joku lukija onnistuu nostamaan kirjasta esiin jotain sellaista, jonka vuoksi kirja tai kirjailija alkaa kiinnostaa ja hyväpä on sekin.

Jokke kirjoitti...

Ymmärrän kyllä kriitikon ongelman. Kun lukee, kehittyy, kriitikko tulee kriittisemmäksi. Itse olen lukenut syksyllä loistavia teoksia joista bloggaan ehkä 2016, mutta niiden jälkeen samaa aihetta käsittelevä heppoinen kirja tuntuu varsin kevyeltä. Olen pidättäytynyt ruotimasta kotimaisia uutuskirjoja, vaikka niitä olen jonkin verran lukenut. Ihmettelen monien kirjailijoiden laveaa ilmaisua. Loppujen taito on pelkistää, jonka taidon haluan itsekin opetella.


Olet lukenut läpi Christien tuotannon. Luin sen läpi bloggaamattomilta osin. Teholuvussa hyvät seuloituvat huonoista.


Monesti olen huomannut, että jotakin voi koskettaa kirjan joku puoli, että heikkoudet jäävät huomiotta. Myös kriitikoilta jää aina joku osa huomaamatta.

hdcanis kirjoitti...

Niinhän se menee että eri lukijat arvostavat eri asioita, joku hyvin onnistunut asia vakuuttaa sopivasti virittyneen lukijan niin voimakkaasti että ummistaa silmänsä ilmeisiltäkin heikkouksilta, toinen lukija huomaa vain ne heikkoudet.
Tai lukija tulkitsee jotkut sanat eri merkityksissä tai näkee kirjan oman elämänkokemuksensa läpi, jota toinen lukija ei jaa.

Samasta kirjasta lukeminen eri blogeissakin näyttää jo että lukijat kiinnittävät huomiota eri asioihin ja saattavat päätyä arvotuksessaan hyvin vastakkaisille puolille...