Boris Akunin - Pelagia and the White Bulldog

Kirjan tapahtuma-aika on 1800-luvun jälkipuolisko ja paikka pieni venäläiskaupunki Zavolzhsk. Alueen piispa Mitrofaniille on kertynyt jonkin verran mainetta monimutkaisten ongelmien selvittäjänä: hieman harvemmalle on tiedossa että ratkaisijana on itse asiassa useammin vaatimaton ja hieman köpelö nunna, sisar Pelagia.
Nyt Mitrofanii on saanut pyynnön eräältä alueen rikkaalta leskirouvalta että joku yrittää tappaa hänen rakkaita bulldogejaan, yksi myrkytettiin ja muutkin ovat vaarassa. Vaikka viesti kuulostakain liioittelulta, lähtee sisar Pelagia kuitenkin katsomaan tilannetta...ja kun matkalla törmää jo kahteen ruumiiseen joilta on leikattu päät irti, vaikuttaa siltä että jotain muutakin on tapauksen takana...

Boris Akuninilta olen aiemmin lukenut kolme Erast Fandorin -kirjaa ja yhdestä blogannutkin. Paitsi historiallisesta miljööstä, Akuninin kirjat ovat huomionarvoisia niiden pastissiluonteen vuoksi: vaikka ovatkin dekkareita niin dekkarien alagenrejä on useita ja Akuninin eri kirjat ovat eri genrejen edustajia. Aiemmin lukemani Fandorin-tarinat olivat poliittinen trilleri, vakoojaseikkailu ja brittiläisen kultakauden whodunnit, tämä kirja taas määrittyy cozy-alatyyppiin. Zavolzhsk on vähän kuin Christien St Mary's Mead, Pelagia neiti Marplena, varsin idyllinen pikkukaupunki jonka pinnan alla onkin kaikenlaista kuohuntaa ja pahuutta (ja täsäs kirjassa onkin tapahtumia joita Christie ei olisi Marple-kirjoihinsa laittanut...)

Mutta jos lukee tätä pelkästään cozy-dekkarina tai sellaisen pastissina, saa ehkä pettyä (ja kun lueskelin Librarythingin kommentteja kirjasta, osa olikin pettynyt), koska Akunin oli päättänyt sekoittaa mukaan toistakin kirjallista ainesta, aikakauden venäläisiä klassikoita. Perinteiseksi dekkariksi kirjan kaikkitietävä kertoja päätyy aika ajoin hyvinkin äänekkääksi ryhtyessään kuvailemaan kaupunkia ja siellä ja sen ulkopuolella vaikuttavia ihmisiä, ryhmiä ja aatteita ja näiden välisiä suhteita ja kirja viittaa jatkuvasti itsensä ulkopuolelle (tämä ei ole ensimmäinen omituinen rikosjuttu jota Pelagia ja Mitrofanii ovat selvittelemässä, niin sarjan ensimmäinen kirja kuin onkin, ja lopussa ollaan jo aloittamassa seuraavan kirjan tapahtumia). Ja mitä tulee Zavolzhskin suhteelliseen idyllisyyteen tulee, kirjassa myös esitellään ne yhteiskunnallis-eettis-filosofiset periaatteet joilla tilanne on muodostettu, joten pettymystä ei tuoteta niillekään lukijoille jotka Anna Kareninan parissa kestivät sivukaupalla jatkuvia selostuksia Annan sentimentaalisesta hömpästä voidakseen lukea Levinin mietteitä maanviljelyksestä. (Jotkut ovat tietysti myös lukeneet kirjasta kommentteja Venäjän nykytilanteesta, epäilemättä sellaisia joita sinne on laitettu).

Mutta dekkarinakin tämä on kiitettävän kimurantti, ja kirjasta nauttiminen luultavasti vaatii että pitää myös Marplesta ja vastaavista kirjoista; toisaalta jos lukee vain niitä niin kirja saattaa muilta osin käydä tuskastuttavaksi...