Kuva onkin läntisen maailman oopiumi.
Michel Tournier jatkaa huipputasolla, tämäkin romaaninsa oli taas loistava ja jonkinlaista onnekasta sattumaa oli lukea se juuri nyt kun kirjan teemoja on ollut hyvin esillä viime aikojen keskusteluissa ja lehtien otsikoissa...
Idris on nuori berberipoika, lammaspaimen Tabelbalan keitaalla. Eräänä päivänä valkoinen mies ja nainen ajavat keitaalle Land Roverilla, ja nainen ottaa eksoottisen näköisestä Idriksestä valokuvan, luvaten lähettää sen myöhemmin jahka saa sen kehitettyä. Kuvaa ei koskaan tule, ja muutenkin veri vetää lähtemään keitaalta pohjoiseen, rannikolle, meren yli Ranskaan ja Pariisiin.
Keskeisenä aiheena ovat kuvat, Idristä kuvaavat monet tahot myös ensimmäisen naisen jälkeen, viranomaiset haluavat kuvan passiin, poliisit kuvaavat pidätyksen yhteydessä, valokuvaaja haluaa pornografiaa ja mainosspotteja, valetaanpa Idriksestä jopa kokovartalomuotti mallinukkeja varten. Kuvia riittää myös aavikosta, keitaasta ja muusta Afrikasta mutta oikein mistään Idris ei itseään tunnista vaikka niiden periaatteessa pitäisikin esittää häntä tai hänelle tuttuja asioita, ja vaikka länsimaalaiset ovatkin obsessoituneita kuvistaan, ei autenttisen todellisuuden toistaminen riitä vaan kuvia vääristellään, epäaito näyttää uskottavammalta kuin todellisuus...
Perinteiseen tapaan Tournier käyttää varsin voimakasta symboliikkaa (vaikka mikään pamfletti tämä ei olekaan) ja sekoittaa tarinaan runsaasti myyttistä ainesta ja mukana on myös faabelinomaisia sisätarinoita.
Hopea on puhdasta, vilpitöntä ja rehellistä. Liian kallisarvoinen kulta yllyttää ahneuteen ja aiheuttaa varkautta, väkivaltaa, rikosta. Minä sanon sinulle tämän koska näen sinun lähtevän seikkailuun bulla aureasi kanssa. Se on vapauden vertauskuva mutta sen metalli on käynyt tuhoisaksi. Jumala sinua varjelkoon!
Hyvä kirja, lukekaa. Erityisesti nyt.
Jos se mitä sinulla on sanottavaa ei ole kauniimpaa kuin hiljaisuus, vaikene!
Vaikka tämä Annikki Sunin käännös onkin Otavan "sinistä" kirjastoa, niin nappaan tästä kuitenkin Sateenkaari-haasteen ensimmäisen punaisen raidan.
2 kommenttia:
Tournier on ollut minulle THE kirjailija. En ole lukenut häntä vuosiin, mutta aikanaan olin erittäin lumoutunut. Minulla on hyllyssä juuri tämä samainen painos ja kävin hakemassa siihen Tournierin nimmarin, kun hän oli Ranskan kulttuurikeskuksen vieraana. Voi sitä hetkeä, kun jännitti astua hänen eteensä ja sopertaa kiitoksensa.
Itse luin ensimmäisen Tournierini, Keijujen kuninkaan, vain jokunen vuosi sitten mutta on nyt vahvasti ottanut paikkansa THE kirjailijoiden joukossa.
Lähetä kommentti