Tällaisen löysin kirjastosta, brittiläisen runoilijan esikoiskokoelma näköjään.
Takakannessa Marineria verrattiin kolmeen kirjailijaan joista tunnistin Dorothy Parkerin, mutta mieleen tuli vähän myös pitämäni Wendy Cope: havaintoja elämästä, ajatuksia joita ei ehkä haluaisi tunnustaa ajattelevansa, pilke silmäkulmassa ja pienellä pisteliäisyydellä.
Mariner vetää tässä kuitenkin aika moneen suuntaan: osa runoista on narratiivisempia (ja useammassa seikkailee mahdollisesti fiktiivinen Jessica Elton) vaikka niissä muodon hallinta ei olekaan ihan Parkerin tai Copen tasolla, mutta mukana on myös omalaatuisempiakin muotoleikittelyjä joista monesta en sitten niin saanut otetta (mutta ehkä se olen vain minä). Joka tapauksessa tarpeeksi oli kiinnostavia juttuja että tämän ilokseen luki, tiedä sitten onko Mariner suuntautunut jonnekin päin tästä...
My beast (ote)
When I was a child I worried
that when I got my chance to love a beast
I would not be up to the task.
As he came in for the kiss I'd turn away
or gag on the mane in my mouth.
But now I see that the last thing my father,
driving home late from work,
would have on his mind is the gardens flashing by
and he would never stop to pick a rose
for one of his daughters
and if some misfortune,
such as Volvo reversing into a beast's carriage,
did occur and I ended up at the castle as compensation,
the beast would probably just set me to work cleaning
and I'd never look up from scrubbing a floor
and catch him in the doorway
admiring my technique.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti