Pasto italiano -haasteen koonti

(kuva Mario Bavan taide-elokuvasta Lisa e il diavolo)

Vaikka Pasto italiano -haasteessa onkin aikaa vielä reilusti jäljellä, minusta kaksi lasia viiniä aterialla on ihan hyvä määrä nautittavaksi, eli laitetaan haaste pakettiin jo nyt ja otetaan tavoitteeksi ettei enempää italialaisia syksyllä (tai ainakaan ei sellaisia haasteeseen sopivia joista bloggaan, eiköhän mm. jokunen sarjakuva tule luettua...)

Eli haasteeseen luettuja kirjoja on 12, ja jännittävästi jokainen kirja eri kirjoittajalta, ja vaikka kohtalaisesti italialaista kirjallisuutta olen aiemminkin lukenut, ainoastaan kaksi kirjoittajaa olivat ennestään tuttuja (Tabucchi ja Pirandello).

Aperitivo: Alberto Moravia - Keskipäivän aave
Antipasto: Gianrico Carofiglio - Todennäköinen syyllinen
Primo piatto: Leonardo Sciascia - Huuhkalinnut
Secondo piatto: Carlo Cassola - Buben tyttö
Contorno: Goffredo Parise - Kaunis pappi
Insalata: Antonio Tabucchi - Pieniä yhdentekeviä väärinkäsityksiä
Formaggi: Italo Svevo - As a Man Grows Older
Frutti: Matteo Collura - Kuka murhasi kenraalin
Caffé: Luigi Pirandello - Sitruunoita Sisiliasta
Digestivo: Claudio Magris - Ymmärrättehän
Vino: Stefano Benni - Baol
Vino: Gianni Celati - Neljä novellia näennäisyyksistä

Kirja-annos-vertailu ei mennyt ihan kohdalleen, Pirandello ja Collura voisivat vaihtaa paikkoja...kolme kirjoista oli novellikokoelmia, muut romaaneja tai pitkiä novelleja, ei noista oikein mikään ollut pituudella pilattu. Mukana on niin jännäriä, scifiä, fantasiaa ja historiaa kuin arkidraamaakin, ja tasokin vaihteli, muutama erinomainen tuttavuus ja pari mitäänsanomattomampaa kirjaa.

Yhden kirjan aloitin mutta jätin kesken, Giovanni Vergan verismi-klassikko Malavoglian suku jäi kesken: ehkä verismi ei ole minun juttuni, yhtä hyvin voisi lukea vaikka suomalaista maalaisrealismia...

Italia on kirjallisuudessa suosikkimaitani (Iso-Britannian ja Japanin ohella), ennen tätä haastetta bloggauksia löytyy ainakin Vittorinista, Martina&Biolettosta, Tomasi di Lampedusasta, de Lucasta, Levistä ja Quasimodosta, ja blogissa on siis kokonaan käsittelemättä Calvino, Eco, Guareschi, Baricco, Primo Levi...

Mikä siinä italialaisessa kirjallisuudessa sitten vetää?
Tutustuminen on aloitettu jo hyvissä ajoin, ja voi vain arvailla kuinka paljon Aku Ankka onkaan vaikuttanut makuuni, vaikka oma aikansa meni ennen kuin tiesi että sitä tehdään useassa maassa ja taskukirjojen sarjat tulevat Italiasta. Ja vaikka toki näitä Barksia ja myöhemmin Rosaa ja muitakin arvostan, italo-Disney oli ihan omanlaistaan, kiehtovan vinksahtanutta ja sujuvasti ajassa ja paikassa liikkuvaa. Toki on myös todettava että näissä harrastettiin runsaasti kirjallisuusversiointeja, ja aika monta maailmankirjallisuuden klassikkoa on tullut luettua ensin Disney-versiona (ja muutama yhä vain sellaisina).

Muutenkin Italiasta on tullut huomattava määrä kirjoja jotka suhtautuvat realismiin varsin joustavasti, havainnoivat ja korostavat arjen kummallisuutta tai vetävät kunnolla vinksahtaneen eksentrisyyden puolelle jos siltä tuntuu, tarvitsematta mennä varsinaisesti maagisen realismin puolelle. Italialainen kulttuuri on toki tuottanut myös mm. oopperan ja giallo-elokuvat, lajityypit joiden ohjenuorana on "ei siinä tarvitse olla järkeä kunhan se näyttää hyvältä" (tämä saattaa myös selittää paljon maan politiikasta...)

Henkilökohtaisesti arvostan muotona novelleja ja pienoisromaaneja, ja tämä osataan Italiassa hyvin. Monta on kirjailijaa jotka eivät jää jaarittelemaan tarpeettomasti, 50 sivun luontokuvauksia tai miltä kertojasta juuri nyt tuntuu. Liian selittelyn välttäminen yhdistettynä edellämainittuun vinksahtaneisuuteen tuottaa mukavaa al dente -kirjallisuutta, vähän pistää vastaan muttei tarjota mitään itsetarkoituksellisen läpitunkemattomuutta (no, joskus).

Maa on myös kiinnostavan ristiriitainen. Yhdistelmä huikeaa rikkautta ja musertavaa köyhyyttä (ja kun nuo ovat myös jakautuneet maantieteellisesti, historiallisesti ja kulttuurisesti epätasaisesti niin pelkästään pohjois-etellä-konfliktista saa havaitusti metrikaupalla kirjoja aikaan). Maa jossa toimivat kommunistit, fasistit, kirkko, mafia ja lukuisat muut tahot ajoittain korkeiden aatteiden ajamina, ajoittain puhtaan kyynisesti, useimmiten jossain tuolla välillä.
Suhtautuminen historiaankin on viehättävän ristiriitainen. Miten suhteuttaa Rooman valtakunnan ja renessanssin kaupunkivaltioiden loistelias menneisyys ei-aina-niin-loisteliaaseen nykyhetkeen? Tai miten suhtautua lähihistoriaan, risorgimentoon, Mussoliniin, partisaaneihin, jne., vastaus on harvoin yksiselitteisesti itseruoskinta tai glorifikaatio. Jos joskus jonkun totuuden löytää niin niitä löytää yleensä kerralla useita.
Ja oma lukunsa ovat sitten toki osan maata historiattomuus, sukupolvien vaihtuminen hiljaisuudessa (joskus tarkoituksellisessa) sen kummempia jälkiä jättämättä...

Eiköhän italialaista kirjallisuutta tulla käsittelemään myöhemminkin täällä. Kiitos Tuulevi hyvästä haasteesta!