Taas satunnaislöytö kirjaston hyllystä, ja taas varsin onnistunut valinta. Nimestään huolimatta tämä ei ole dekkari, vaan ennemminkin sekoitus historiallista esseetä ja kaunokirjallisuutta, todellisia tapahtumia käsitellään kaunokirjallisesti väritettynä (ja voidaan olla reilummin subjektiivisia ja pateettisiakin kun kyse on kaunokirjallisuudesta) mutta historian tapahtumat saavat ihan tieteellissävytteistäkin käsittelyä.
Otsikon kenraali on Giovanni Corrao, Garibaldin joukoissa toiminut sisilialainen vallankumoustaistelija ja yksi risorgimenton vaikuttajista, joka kuoli 1863 varsin hämärissä olosuhteissa ja jota ennen ja jälkeen kuoleman pyrittiin myös mustamaalaamaan...kuten niin usein käy, vallankumoussankarit ovat kumouksen jälkeen usein varsin hankalia henkilöitä, juhlistettavia mutta epätoivottuja, ja sekä Corrao että Garibaldi saivat tämän huomata (onko elävä koira loppujen lopuksi parempi kuin kuollut leijona...)
Corraon kuolemalla on myös laajempaa symboliarvoa, pohtia voi kuinka onnistunut Italian yhdistymisprosessi olikaan, epäonnistuiko vallankumous ja millä tavoin, ja missä määrin Italian nykyongelmat ja pohjoinen-etelä-jakautuminen johtuu näistä tapahtumista. Oma sivujuonteensa on myös se, että vuonna 1863 kirjallisuudessa esiintyy ensimmäisen kerran Sisilialle leimansa antava sana mafia...
Olen tutustunut Italian historiaan varsin hajanaisesti mutta siinä määrin maan kirjallisuutta olen lukenut että tämä linkittyi useampaan teokseen ja antoi niille myös kontekstia...Tiikerikissa on toki luontainen verrokki Garibaldin sotaretkestä sekä myös "asiat muuttuvat ja pysyvät samoina"-ilmiöstä, Christ Stopped at Eboli taas kuvasi myöhempää elämää Basilicatassa (ja käsitteli toki myös brigantteja joista tässäkin puhutaan), ja Huuhkalinnut tuli toki myös elävästi mieleen...
Kolmen vuoden takaisesta suomennos (Pauliina de Anna) ei ole näköjään kauheasti herättänyt huomiota, TS on sentään arvostellut. Kuitenkin tämä oli mitä sopivin kirja Pasto Italiano -haasteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti