Sarjakuvia kielipuolena

On tullut lueskeltua kaunokirjallisuutta vähän laiskanlaisesti, nyt ovat vieneet enemmän muut taidelajit. Mutta päätinpä sitten laittaa kokoon hieman mietteitä joita olen kirjoitellut hieman jo parissa muussakin paikassa...

Olin aiemmin maininnut ryhtyneeni treenaamaan vanhaa kouluranskaa käytettävälle tasolle ja lukeneeni sen johdosta nipun lasten kuvakirjoja. Kun oppi menee perille niin nuo ovat jääneet ja olen sittemmin alkanut lukea ranskaksi sarjakuvia.

Sarjakuvaharrastajalle tämä on toki olennainen kieli, onhan Ranska-Belgia-pari yksi kolmesta suuresta sarjakuvakulttuurista (englantia olenkin lukenut pitempään joten Yhdysvallat on hallussa, japanilaisten kanssa mennään yhä täysin käännöksillä). Ja toisaalta, motivaatio lukea ranskaksi löytyy, ja olenkin keskittynyt enemmän sellaisiin sarjiksiin joita en ole aiemmin lukenut ja joita ei välttämättä ole edes käännetty. Kokeeksi on yksi Asterix ja vähän Tinttiä luettu mutta en minä vielä niin hyvin kieltä osaa että alkukielisyydessä olisi mitään erityistä lisäarvoa. Mutta onneksi kirjastoista on löytynyt ihan hyvin muutakin...
Ja kuvat ja kohtuullinen tekstimäärä pitävät huolen että kyseessä on nimenomaan lukeminen, pystyn myös nauttimaan lukemastani, eli kyseessä ei ole vain "läksy".

Sarjakuvien hyvä puoli on myös niiden keskittyminen dialogiin, puheeseen, eli juuri siihen osaan kieltä mihin kielikurssit yleensä muutenkin keskittyvät. Koristeelliset kuvaukset on muutettu näppärästi kuviksi, niihin ei tarvitse niin paljoa keskittyä.
Ja kun tekstin määrä pysyy kohtuullisena ja konteksti auttaa niin nämä ovat myös hyvä tapa altistua hyvin vaihteleville tekstityyleille, myös sellaisille joiden lukeminen romaanimittaisesti olisi lähinnä turhauttavaa. Ylä- ja alatyylit, murteet, puhekielisyys jne.

Toki hankaluuksiakin löytyy, mainitsen tässä muutamia havaittuja. Esimerkit ovat ranskasta mutta arvelen että samat piirteet kyllä pätevät mihin tahansa kieleen...
- Sanaleikit. Kyllä, ranskalaiset rakastavat näitä, ja ne ovat puolikielisille usein hankalia tai mahdottomia ymmärtää. Siihen saa varautua että jotkut sarjakuvat repivät suuren osan sisällöstään täysin käsittämättömistä suunnista. Mathieun Alkuperä, Goscinny & Tabaryn Ahmed Ahne jne.

- Puhekielisyys ja murteet. Ei, eivät ne kaikki puhu ja kirjoita niin kuin Académie française tahtoisi, pieninä määrinä näihin on hyvä totutella ja saman sarjan sisällä eri henkilöillä voi olla hyvin erilaiset puhetavat. Tämä kuitenkin aiheuttaa huvittavasti että jotkut lastensarjat voivat olla ylitsepääsemättömän vaikeita, kun lapset puhuvat hyvin vahvasti murrettua ranskaa ja aikuiset sitten ehkä vähän selkeämpää...Zepin Titeuf on hyvä esimerkki, kuvista saa yleensä käsityksen mitä tapahtuu mutta teksti voi olla täysin käsittämätöntä.
Varokaa myös teinejä ja maalaisia. Urbaanit aikuisetkin kyllä harrastavat ajoittaista äänteiden venyttelyä ja slangi- ja kirosanoja jotka on ehkä ihan hyväkin oppia.
Nämä ovat yleisempiä uusissa sarjakuvissa, vanhemmat klassikot ovat usein siistimpää kieltä.

- Puheviat. R-vikainen hahmo on kohdattu ja puheestaan saatu tolkku mutta onhan se yksi annos kryptisyyttä lisää.

- Epäselvät fontit. Tai erityisesti käsintekstaus. En muutenkaan erityisemmin rakasta esim. kaunokirjoitusta sarjakuvissa mutta kun kielitaito on vähän huojuvampi niin tilannetta pahentaa entisestään että pitää arvailla onko tuo nyt D vai P.

- Erikoissanasto. Riippuu vahvasti lajityypistä kuinka paljon tätä kohtaa, mm. scifi ja historiallinen seikkailu sisältävät usein paljon outoa terminologiaa siinä missä moderni urbaani ihmissuhdedraama voi selvitä hyvin perussanavarastolla. Hyvä sanakirja on ystävä eikä sekään aina riitä, ja joka tapauksessa voi olla turhauttavaa joutua koko ajan hakemaan sanoja...Leloupin Yoko Tsuno on rakenteeltaan aika selkeää kieltä, mutta sanastossa puhutaan paljon niistä teknisistä vimpaimista joista sarja on tunnettu...

- Ylätyyli. Toinen historiallisten seikkailujen yleinen ongelma, henkilöt jotka puhuvat hyvin koristeellista ja harkitun vanhanaikaista kieltä. Tuo ylhäällä olevan kuvan sarja, Ayrolesin ja Masboun De Cape et de Crocs on tällainen, yhdistää ylätyyliä ja erikoissanastoa sen verran että sanakirjanikaan ei pysy aina perässä (mutta erinomaisen viihdyttävä sarja se on vaikkei joka puhekuplaa ymmärrä).

- Liika visuaalisuus. Ei haittaa sinänsä lukemista mutta jos haluaa siinä sivussa treenata myös kieltä niin sarjakuvat jotka liian helposti kertovat kaiken kuvilla houkuttavat laiskuuteen ja skippaamaan tekstit kun ei niissä kuitenkaan mitään olennaista ole. Ihan mykkien sarjakuvien lisäksi esim. jotkut Franquinin sarjat ovat joskus tällaisia, Niilo Pielisiä ja Marsupilameja voisi lukea pitkät pätkät vaikka kiinaksi.

Kohtuullisina annoksina nuo ovat kuitenkin selätettävissä ja suureen osaan on epäilemättä hyvä tutustuakin kielenoppimisen kannalta (paitsi ehkä epäselvään fonttiin). Ja toki on paljon sarjoja joissa teksti painottuu selkeään yleiskieleen mahdollisella pienellä määrällä erikoissanastoa. Piko & Fantasio, Yakari, Filemon jne.

Lukurytmin kannalta kokonaisen albumin vetäminen kertaistumalta on vielä vähän raskasta. Sen suhteen ranskankielisen bulkkisarjakuvan ilmeinen suosikkimuoto, yhden sivun gagit, ovat hyviä: näitä voi lukea pari tai useita, eikä niin haittaa vaikkei jotain ymmärräkään kun voi siirtyä seuraavalle sivulle seuraavaan juttuun.
Yläämainitut Niilo Pielinen ja Titeuf ja mainitsemattomista vaikka Vili ja Bill ovat tällaisia, mutta kun olen valikoimia katsellut niin näitä on ilmeisesti julkaistu noin miljoona erilaista (ja laatu lienee suuressa osassa tosiaan bulkkia, ei mitenkään ikimuistoista mutta ehkä ihan viihdyttävää).

Ja toki tässä tulee löydettyä myös erinomaisia teoksia joita ei ole suomennettu tai joita on muuten vaikea löytää. De Cape et de Crocsia olen lukenut jo neljä osaa, Frankin ja Bomin Broussaille oli erinomainen ja Fredin Filemon tietysti hieno (sen sijaan ne lukemani suomentamattomat Pikot ja Fantasiot ovat ihan ymmärrettäviä skippauksia). Ja vielä vain epämääräisesti niminä tuttuja sarjakuvia riittää...

Kai tässä seuraavaksi pitää kokeilla jotain tavallistakin kaunokirjallisuutta...