Pete, kymmenvuotias poika joka pesee autojen ikkunoita kadunkulmassa, tulee tapaamaan yksityisetsivä Nero Wolfea: eräs autoa ajava nainen jolla oli kultaiset hämähäkit korvakoruina, oli kuiskannut "help, get a cop". Koska mitään sen kummempaa ei ollut tiedossa, ei tässä tietenkään ollut juttua joten Wolfe lähettää pojan matkoihinsa pidettyään ensin lyhyen esitelmän yksityisetsivän ammatista. Mutta pian esiin tulee murha, ja toinenkin...
Tämä on toinen lukemani Stoutin Wolfe-dekkari, ja näissä on kiinnostava tasapaino brittiläisen whodunnitin ja amerikkalaisen hardboiledin välillä: Wolfe ei juuri kotoaan poistu, mieluummin asiat ratkaistaan nojatuolissa pohtimalla, aterioiden ja orkideoiden hoidon välissä, kun taas kertoja ja Wolfen apuri Archie Goodwin edustaa tyypillisempää yksityisetsivää Chandlerin ja Hammettin hengessä.
Ja kirjan ansiot ovat aika pitkälle Goodwinin kerronnassa ja erinomaisissa tyypeissä, ei tämänkään varsinainen rikosjuoni niin suuresti säväyttänyt; silti luulen että Nero Wolfen pariin voi palata myöhemminkin. Ja näitä näköjään riittää, tämä on ilmeisesti sarjan 22. osa ja yhteensä Stout kirjoitti yli 40 Wolfe-kirjaa...
6 kommenttia:
Rex Stout on minusta mestarillinen oman formaattinsa kanssa; Neron ja Archien dynamiikassa on jotain sanoinkuvaamattoman mainiota... Toivottavasti innostut lukemaan niitä lisääkin. Itse olen haalinut kaikki mahdolliset Stoutin kirjat, ja pystyn niihin palaamaan yhä uudestaan - ei haittaa ollenkaan, että muistan murhaajan. :-)
Muistinkin sinun olevan Stout-fani, ja tosiaan näissä on vähän perinteistä Holmes-Watson-dynamiikkaa mutta tällä kertaa homma on saatu oikeasti toimimaan, Archiella on keskeinen rooli toiminnassa eikä vain tyhmäily ja ihastelu että kylläpä se Nero on nero.
Joops, en nyt ole suoraan ryntäämässä haalimaan kaikkia kirjoja luettavaksi mutta eiköhän näiden pariin tule jossain vaiheessa palattua...
Booksyn tavoin minäkin pystyn lukemaan Stoutin dekkareita yhä uudelleen ja uudelleen. Välillä muistan jutun juonen, välillä en, mutta sillä ei ole niin väliä kun pointti on ennen kaikkea pääparissa ja mainiossa kerronnassa.
Parhaimmillaan Stoutin juonetkin ovat minusta kyllä aivan erinomaisia. Tämä Golden Spiders ei kuulu omien suosikkieni joukkoon, mutta suosittelen lämpimästi esim. Kadonnutta ääntä, Pelokkaiden miesten liittoa tai Ovikello soi -kirjaa.
Nimi ei ole tuttu, mutta selvästi tässä olisi nyt käsillä ihan tutustumisen arvoinen kirjailija. Meininki ainakin kuulostaa lupaavalta. Laitan korvan taakse, kiitos.
Tutustumisen arvoinen kyllä on jos dekkarit kiinnostaa.
Onko näissä mitään useassa kirjassa esiintyviä sivuhahmoja tai juonikuvioita jotka vaatisivat järjestäytyneempää lukemista? Kun olen lukenut ekan osan, Keihäskäärmeen (Fer-de-lance) ja nyt tämän keskivaiheen kirjan, eikä tässä nyt huomannut mitään mikä olisi vaatinut osia 2-21, ovatko kaikki muutkin yhtä itsenäisiä?
Hmmm... en usko että järjestyksellä on paljonkaan väliä. Vakituisia sivuhenkilöitä ajatellen merkittäviä asioita tapahtuu kirjoissa Some Buried Ceasar ja Death of a Doxy.
Liisan mainitsemat ovat kaikki hyviä! Noiden lisäksi tulee mieleen erityisesti Before midnight ja Plot it yourself...
Lähetä kommentti