Taas kirja joka päätyi luettavaksi 1001-listan vuoksi, ja tällä kertaa ei niin suurta vaikutusta tehden...
Publius Naso, jonka jälkipolvet tuntevat paremmin nimellä Ovidius, on karkoitettu kauas Tomin kaivoskaupunkiin Mustanmeren rannalle, ja nyt kun Roomaan asti alkaa tulla huhuja runoilijan kuolemasta, Cotta matkustaa Tomiin katsomaan huhujen perään ja samalla jos kävisi ilmi että paljon puhutusta teoksestaan Metamorfooseja löytyisi uusi käsikirjoitus Nason itsensä aikoinaan polttaman jälkeen...
Varsinainen historiallinen romaani tämä ei kuitenkaan ole, kirja kun vilisee anakronismeja: tekstin tapahtumissa pilkahtelee mikrofoneja, hehkulamppuja, valokuvia, säilykemaissia yms. ja muutenkin tässä ollaan kovasti postmodernismin ääressä (jonkinlainen Metamorfoosien tuntemus on hyväksi, itse olen lukenut osia ja tunnen suunnilleen loputkin...)
Sujuvaa tekstiä (josta osuutensa on kääntäjä Oili Suomisella) luki eteenpäin mutta vähän hämäräksi jäi mistä tässä nyt sitten oikein oli kyse. Myyteistä ja niiden suhteesta todellisuuteen? Tai toisinpäin, todellisuuden suhteesta myytteihin? Kirjoittamisesta? Oliko niillä anakronismeilla jotain muuta tarkoitusta kuin tuoda esille kirjailijan kokeellisuus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti